Sairauslomilta ei työhön ole helppo palata

Kirjoittaja Ilkka Vuorikuru Ilkka Vuorikuru

ILKKA VUORIKURU. Kalevi Sorsa -säätiön Työelämän keskeiset muutokset 2010-luvulla -projektissa päätettiin vuosi sitten tarttua työhön paluun ongelmiin. Perjantaina julkaistiin tähän asetettuun tavoitteeseen tarttuva teos: Mielenterveyskuntoutus ja työhön paluu (PDF).

Työhyvinvoinnista tiedetään Suomessa paljon, ja tuore Masto-hanke antoi runsaasti konkreettisia toimintamalleja työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Ennaltaehkäisevän työn merkitys tiedetään yleisesti, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt sairauslomalta työhön palaaminen. Ongelmaan on konkreettisia ja mahdollisia ratkaisuja, joiden toteuttaminen rakentaisi osaltaan Suomeen maailman parhainta työelämää. Se edistäisi ihmisten hyvinvointia ja parantaisi yritysten kilpailukykyä.

Teoksessa Ilpo Vilkkumaa kirjoittaa kuntoutusjärjestelmän historiasta ja tarkastelee sitä, miten nykyinen malli on muotoutunut vuosikymmenten saatossa. Pirkko Lahden haastatteluartikkeli luotaa suomalaista mielenterveyskulttuuria 2010-luvulla ja esittää haasteellisia kysymyksiä esimerkiksi siitä, mitä oikeasti on yhteisöllisyys ja mitä sen eteen olisi tehtävä. Ilkka Vuorikuru kuvailee artikelissaan työpaikkojen hyvinvointiohjelmien merkitystä ja laadintaa. Jyrki Rinta-Jouppi esittelee Mielenterveyden Keskusliiton Aamos-tukipisteessä kehitettyä voimavaravalmennusta. Hän esittää, voitaisiinko se laajentaa yleisesti osaksi työelämäkuntoutuksen keinovalikoimaa.

Työpaikkojen keinot torjua työperäistä masennusta ja tukea työhön paluuta kulminoituu työpaikan hyvinvointiohjelmassa. Valitettavasti tällaista ohjelmaa ei kovin monelta työpaikalta löydy. Hyvinvointiohjelmaa varten on olemassa asiantuntijoita, esimerkiksi työterveyshuollossa ja tutkimusta on tehty runsaasti eri tahoilla. Käytännössä kyse on siitä, että työntekijä, työnantaja ja työterveyshuolto laativat yhdessä suunnitelman siitä, millaista työhyvinvointia työpaikalla halutaan kehittää ja miten sitä kehitetään. Työhön paluun näkökulmasta on tärkeä luoda joustavia käytäntöjä, esimerkiksi osa-aikaista työtä tai kevennettyä työtä, jonka aikana ihminen voi saavuttaa täyden työkyvyn.

Jyrki Rinta-Jouppi nosti voimavaravalmennusta esitellessään osatyökykyisen käsitteen uudella tavalla esille. Suomessa on Rinta-Joupin esittämien arvioiden mukaan noin 30 000 työkyvyttömyyseläkkeellä olevaa, jotka olisivat kiinnostuneita palaamaan työelämään. Viime vuonna heistä noin 450 oli ilmoittautunut työnhakijaksi. Rinta-Joupin mukaan käyttöön olisi otettava osa-työkykyiselle sopivia työllistymisväyliä. Voimavaravalmennuksessa parannetaan työnhakijan voimavaroja, joita ilman työnhausta tai edes työelämävalmennuksesta ei tule mitään.

– Työlle on annettu liian suuri arvo. Jos ihminen ei ensin näe omaa arjenhallintaa arvokkaana ja työnhakua edistävänä, hän jää jumiin eikä ehkä koskaan kykene tavoittelemaan työpaikkaa, Rinta-Jouppi provosoi.

Pirkko Lahti arvoi työelmän muuttuneen liikaa tuloskeskeiseksi. Tuloskeskeinen työ unohtaa työntekijän viihtymisen ja kaikki työhön liittyvä yhdistetään yrityksen tulokseen. Tällaisessa tilanteessa ei ole tilaa yhteisöllisyydelle, kun kaikki työntekijät pyrkivät vain suojaamaan oman pärjäämisensä. Arjen yhteisöllisyys on Pirkko Lahden mukaan myös aivan toista kuin satunnaisten virkistysiltapäivien järjestäminen.

– Ihmiset työskentelevät kopeissa ja tapaavat toisia ehkä ruokatauolle. Miten sellaisessa työpaikassa olisi tilaa yhteisöllisyydelle ja ihmisten kohtaamiselle, Pirkko Lahti kysyy.

STTK:n sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi oli kutsuttu kommentoimaan teosta. Työläjärven mukaan teos on hyvin ajassa kiinni ja kiinnittää huomion tärkeään asiaan. Työläjärvi luonnehti kattavasti työmarkkinoiden ongelmia ja pohti, miten työnantajat, työntekijät ja työterveyshuolto saataisiin toimimaan tässä asiassa yhdessä. Tahtoa löytyy jokaiselta osapuolelta, mutta yhteistä agendaa ei ole toistaiseksi rakennettu.