Sandersin suosio ilmentää sosialidemokratian uutta aaltoa Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Antti Alaja Antti Alaja

Politiikan tutkijat Jacob S. Hacker ja Paul Pierson julkaisivat muutama vuosi sitten kirjan Winner-Take-All Politics.  How Washington Made the Rich Richer—and Turned Its Back on the Middle Class (2010, Simon & Schuster). Kirjassa Hacker ja Pierson väittivät, että Yhdysvaltojen äärimmäistä eriarvoisuutta ei ole aiheuttanut niinkään globalisaatio tai osaajia hyödyttävä teknologinen muutos, vaan pikemminkin rikkaiden ostama vaikutusvalta Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washingtonissa.

Juuri viesti keskiluokalle selkänsä kääntäneestä poliittisesta eliitistä on nostanut vermontilaisen veteraanisenaattorin Bernie Sandersin Hillary Clintonin tasavertaiseksi haastajaksi kisassa demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuudesta. Kansanomainen Sanders on kritisoinut ärhäkästi liian suuria pankkeja, Yhdysvaltojen korruptoitunutta kampanjarahoitusjärjestelmää ja Wall Streetin rahoituslaitoksia suosivaa talouspolitiikkaa.

Sandersin nousun amerikkalaisen politiikan suureksi nimeksi tekee poikkeukselliseksi myös se, että hän on määritellyt itsensä demokraattiseksi sosialistiksi. Family Guy tv-sarjan kehittäjä Seth Macfarlane puki monen Sandersin kannattajan tunnot sanoiksi todetessaan, että “Eikö vaikuta siltä, että asiat ovat heilahtaneet niin pitkälle yhteen suuntaan, että ihan vähän demokraattista sosialismia ei tunnu huonoimmalta idealta?”

Käytännössä Sanders tarkoittaa demokraattisella sosialismillaan yhdysvaltalaisesta näkökulmasta laajaa hyvinvointivaltiota, ja hän on toistuvasti ilmoittanut ihailevansa Pohjoismaita. Sanders kannattaa lukukausimaksujen poistamista julkisista yliopistoista, julkista terveydenhuoltoa, sosiaaliturvan laajentamista, minimipalkan nostamista 15 dollariin sekä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.

74-vuotias Sanders on noussut uuden millenial-sukupolven suureksi sankariksi, joka kokee keskiluokkaisen tulevaisuutensa uhatuksi epävarmoilla työmarkkinoilla. Sanders on esimerkiksi nuorten naisten keskuudessa paljon suositumpi kuin Clinton. Suosiota nuorten keskuudessa selittää myös se, että Sanders on noussut suosioon sosiaalisen median aktivismin kautta ilman laajaa tv-näkyvyyttä.

Demokraattien esivaalien voittaja selviää viimeistään kesäkuussa. Jo pelkästään Sandersin nousu Clintonin vakavasti otettavaksi haastajaksi kertoo kuitenkin siitä, että merkittävä osa Yhdysvaltojen toisen pääpuolueen kannattajista on valmis kannattamaan radikaaleja uudistuksia, jotka muokkaisivat maata merkittävästi sosialidemokraattisempaan ja pohjoismaisempaan suuntaan.

Antti Alaja

Kolumni on julkaistu Demokraatissa 28.1.2016