Savukkeiden sosiologiaa
Ennen elämäntyyliä markkinoitiin muun muassa eri savukemerkeillä, mutta tupakkapuolen brändäys on käynyt poliittisesti epäkorrektiksi, ellei laittomaksi. Mitä on tullut tilalle? Lenkkareita ja mobiililaitteita?
Amerikkalaiset savukkeet ja nylonit olivat – näkökulmasta riippuen – turmeluksen tai luksuksen merkkituotteita, kun Eurooppa toisen maailmansodan päältä kärsi kulutustavaroiden puutteesta. Katteet olivat korkeat ja menekki taattu, kuka vain onnistui organisoimaan kauppaa yli Atlantin.
SDP ryhtyi tupakan tukkukauppiaaksi, kun ”ystävät” Yhdysvalloissa lahjoittivat sille dollareita, joiden arvon saattoi onnistuneilla affääreillä moninkertaistaa markoiksi puoluetyön rahoittamiseen. Mutta mitä ostaa ja myydä, kun liikkeellä oli monenmoista lipeväkielistä välittäjää ja välistä vetäjää.
Asiantuntijaksi löytyi Frank Aaltonen, joka oli vuosisadan alussa lähtenyt Lahdesta Amerikan raitille ja touhunnut pitkään muun muassa osuustoiminnassa. Hän haukkui suomalaisille tyrkytetyt Marvel-savukkeet roskana, jota puskettiin Eurooppaan, kun ei muualle kelpaa.
”Kyllä teillä pitäisi olla laatu-savukkeitakin, jotka eivät repisi tupakkamiesten kurkkuja hajalle”, Aaltonen kirjoitti ja tuprutteli New Yorkin toimistossaan lähes 50 vuoden kokemuksella eri merkkien näyte-eriä. Itse hän oli päätynyt Cameleihin sen jälkeen, kun paha yskä pani pohtimaan jopa tupakoinnin lopettamista.
Frankki hankki välittömästi tarjouksen Marvelia parempimaineisesta Clubista, mutta lopulta päädyttiin Convoy-savukkeisiin. Vai tuotattiko SDP Suomeen sittenkin Briggsejä?
DEMARITUPAKOIDEN MERKIT eivät ole jäänet klassikoiksi kulttuurihistoriaan. Kysyntää pulavuosina riitti, kunhan savukkeet olivat amerikkalaisia. Hienojakoisempi brändäys osaksi yksilön identiteettiä levisi sitten lännestä sitä mukaa, kun ulkomaankauppa vapautui ja elintaso nousi.
Kerran oli kyllä tarjolla edullinen erä ensiluokkaisia Old Gold -savukkeita, jotka ovat yhä elävä osa 1950- ja 1960-luvun tyylimaisemaa. Esimerkiksi William Burroughs kiteytti kulttikirjassaan Alaston lounas, että oli ”jotenkin niin jeparien tapaista polttaa Old Goldeja”.
Maistuivat ne muillekin. Television nostalgisessa hittisarjassa Mad Men Don Draper kyselee baarin värilliseltä tarjoilijalta, miksi tämä polttaa Old Goldeja eikä Lucky Strikeseja, joille hän oli rakentamassa mainoskampanjaa.
Myös Paul Austerin viime vuonna ilmestyneessä mammuttiteoksessa 4321 päähenkilön äiti, valokuvausputiikkia pyörittävä moderni nainen sauhuttelee 1950-luvun alussa Old Goldeja. Muiden nimeltä mainittujen merkkien kavalkadi on vielä tutumpi: Chesterfields, Pall Malls, Parliaments…
Lukijana jään harmittelemaan, etten osaa liittää kuhunkin aikansa imagollisia merkityksiä. Myöhemmiltä ajoilta mieltää paremmin, millaisia ovat Marlboro- tai Camel-miehet, jotka kulkevat omia polkujaan.
TUPAKKASTAILAUS ON taaksejäänyttä elämää, niin uskon ja toivon, vaikka katson yhä kaiholla sen kultakauden elokuvia. Mitä on tullut tilalle? Brändäys liittyy tietysti joka kulutustuotteeseen, mutta kaikki ne eivät kanna elämää suurempia illuusioita.
Urheilutossuissa päästiin aika pitkälle, kun valitsemalla Niket liittyi samalla uskonlahkoon, joka palvoi Michael Jordania. Conversen All Starit jalassa taas taitaa käydä ikuisesta cityhipsteristä.
Matkapuhelimissa Apple on onnistunut luomaan huikaisevan heimon, joka käyttää i-tuotteita, mihin niitä vain keksitään kehitellä. Kerro mitä mobiilia näpräät, niin tiedän millainen olet!
Itse olen vetänyt viimeisen tupakkani jo vuosia sitten ja selvinnyt tähänastisesta kännykkäelämästä neljällä viidellä Nokialla. Uhkaako nyt identiteettikriisi, kun hyvin palvellut Lumiani vetelee viimeisiä?
VTT Mikko Majander on poliittisen historian dosentti ja ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja.
Kolumni on ilmestynyt Demokraatin kulttuurisivuilla 11.1.2018.
Katso myös YouTubesta Old Gold -savukkeiden mainos vuodelta 1952.