SDP identiteettiään etsimässä

Viimeiset pidäkkeet SDP:n puheenjohtajakilvalta poistuivat viikko sitten, kun Antti Rinne ilmoittautui virallisesti Jutta Urpilaisen haastajaksi. Mistä kisassa on kyse: henkilöstä, linjasta, aatteesta vai jostain muusta?

Monimutkaisessa maailmassa on tuskin tähänkään kysymykseen yhtä tyhjentävää vastausta. Kevään kuluessa kuitenkin purkautunee se turhautuneisuus, jota sosiaalidemokraattien keskuuteen on vuosia kertynyt kaventuneen kannatuksen ja hiipuvan painoarvon piinassa.

Neuvottomuuden käymistilasta kertoo, että SDP:n kenttäväki väittää kaipaavansa ennen muuta keskustelua, eivätkä puolueen napamiehet ja -naiset ole kiiruhtaneet laajemmassa mitassa sen enempää Urpilaisen tueksi kuin Rinteen riveihin.

Asetelma nakertaa istuvan puheenjohtajan auktoriteettia. Toisaalta epäröiviä demareita mietityttää, onko juuri Rinteestä terävöitymisen johtohahmoksi kaivattuun suuntaan. Eikä kuviota selkeytä yhtään, että samanaikaisesti pitäisi maatakin hallita keskellä syveneviä vaikeuksia sekä käydä raikasilmeistä eurovaalikamppailua.

Näkemystä linjavaalista vesittää se, että kaikki korostavat kilpaa talouskasvun ja työpaikkojen tarvetta höystettynä hyvinvointivaltion pelastamisella. Keinoista taas puhutaan epämääräisemmin, viisasten kiveä vientimarkkinoiden elpymiseen kun ei ole vieläkään löydetty.

Syvemmässä merkityksessä kyse on SDP:n identiteetistä, sekä puolueen sisällä että suhteessa suomalaiseen yhteiskuntaan. Voiman vuodet johtavana valtionhoitajana ovat ohitse, mutta niin myös vetreys aktivoivana kansanliikkeenä. Ikä painaa sekä jäsenistöä että äänestäjäkuntaa.

Murroksen keskellä sosiaalidemokraatit ovat kuitenkin säilyttäneet vahvat asemansa ammattiyhdistysliikkeessä. Kuvaavaa on, että perussuomalaiset eivät ole onnistuneet tunkeutumaan ammattiliittoihin, vaikka he yleispolitiikan puolella vetävät duunariääniä puoleensa.

Nyt ay-demarit mobilisoivat verkostojaan ottaakseen tiukemman otteen myös puolueesta. Unelmahöttötätien etsikkoaika olisi tämän mukaan valumassa tyhjiin, kun kohta kuuden vuoden poukkoilujen jälkeen SDP:n johtoon kaivataan kovanaamaista äijäenergiaa.

Sosiaalidemokraattien rivit eivät tietenkään jakaudu näin seksististen stereotypioiden mukaan. Antti Rinne on taistellut työmarkkinapöydissä myös tasa-arvon asialla, ja SAK-ikoni Lauri Ihalainen puolestaan liputtaa avoimesti Jutta Urpilaiselle jatkokautta.

Silti puheenjohtaja kantaa persoonassaan väistämättä puolueen identiteettiä. SDP on vuosikymmenet hakenut asemaa yleispuolueena, joka on paljon enemmän kuin edunvalvontaliikkeen poliittinen osasto. Siinä asetelmassa ei Eero Heinäluomakaan istunut mutkattomasti SDP:n keulakuvaksi.

Työmarkkinoiden alati kiristyessä sopii pohtia, tulisiko SDP:n kääntää tätä pitkäjänteistä trendiään ja profiloitua selkeämmin työväenpuolueeksi. Kantaporukasta on joka tapauksessa pidettävä parempi huoli, jotta puolue ei putoa tyhjän päälle äänestäjäryhmien väliin.

Integroituminen ammattiyhdistysliikkeen jatkeeksi saattaisi kuitenkin kaventaa kannatuspotentiaalia niin, että siinä menee visio sosiaalidemokratiasta kansakuntaa laajasti kokoavana ja sille suuntaa viitoittavana voimana. Tarjolla on lähinnä puolustusasemia.

Eurooppalaisista esimerkeistä ei ole erityisemmin apua SDP:n dilemmaan. François Hollanden sosialistit sukeltavat Ranskassa, siinä missä Ed Milibandin Labour etsii yhä itseään Tony Blairin kolmannen tien jäljiltä. Saksan SPD taas sitoo kohtaloaan Angela Merkelin suureen koalitioon.

Tiiviimmin katseet kiinnittyvät tutusti Ruotsiin, jossa ay-taustalta puoluejohtoon nousseella Stefan Löfvenillä on hyvät mahdollisuudet johtaa sosiaalidemokraatit takaisin valtaan syksyn parlamenttivaaleissa. Siinäkö siintää Rinteen toivo ja malli?

Rinnastus Pohjanlahden taakse ei sekään ole ongelmaton. Vaikka Ruotsissa on käyty omat ruusujen sodat, sosiaalidemokratian ja ammattiyhdistysliikkeen suhde on siellä äänestäjien silmään selvästi Suomea mutkattomampi.

Löfvenin etuna on myös se, että hän on voinut ottaa paikkansa puoluejohtajana haltuun oppositioasemassa. SDP sen sijaan hakee identiteettiään tilanteessa, jossa sen ratkaisut sotkeutuvat suoraan ajankohtaiseen hallituspolitiikkaan.

SDP:n parhaillaan valittavat puoluekokousedustajat ovat toukokuussa näin paljon päättäjinä.

Julkaistu Kalevassa 9.2.2014