Serbiassa kuohuu, mutta EU vaikenee

Serbian hallitus kaatui 28. tammikuuta, kun kuukausia jatkuneet protestit pakottivat pääministerin eroamaan. Mielenosoitukset käynnistänyt Novi Sadin tragedia toi esiin syvälle juurtuneen korruption, mutta nyt protestit ovat kasvaneet laajemmaksi taisteluksi oikeusvaltion puolesta. Tässä blogikirjoituksessa Kalevi Sorsa -säätiön hankevastaava Jelena Simic analysoi protestien taustoja ja mahdollisia seurauksia. Hän kysyy, miksi EU:ssa ei tueta Serbian demokraattista liikettä.

Mistä protesteissa on kyse?

Serbiassa on protestoitu nyt kuukausia maan autoritaarista hallintoa vastaan. Protestit saivat alkunsa marraskuussa 2024, kun Novi Sadin kaupungin rautatieasemalla tapahtui traaginen onnettomuus. Betonikatoksen romahdus surmasi 15 ihmistä, joista kaksi oli lapsia. Tragedia ei ollut pelkkä epäonninen sattuma, vaan sen uskotaan olevan seurausta korruptiosta. Sen jäljet johtavat suoraan Serbian hallitukseen ja Länsi-Balkanin omaan Viktor Orbaniin eli presidentti Aleksandar Vučićiin.

Onnettomuutta edeltäneet aseman peruskorjaukset olivat osa Kiinan johtamaa Serbian rautatieinfrastruktuurin modernisointihanketta. Viranomaiset julistivat aseman valmistuneeksi heinäkuussa 2024 ja mainostivat sitä ”eurooppalaisten standardien mukaiseksi”. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että rakennustyöt oli tehty kiireessä, ilman tarvittavia lupia ja riittävää valvontaa.

Onnettomuuden jälkeen opiskelijat lähtivät kaduille vaatien hallitukselta vastuunkantoa ja korruption kitkemistä. Heidän mukaansa hallituksen ja hallituspuolue SNS:n sidokset urakoitsijoihin ja alihankkijoihin mahdollistivat turvallisuuden uhraamisen taloudellisen hyödyn vuoksi.

Opiskelijoiden rinnalle protesteihin liittyi nopeasti eri ammattiryhmiä, kuten opettajia ja maanviljelijöitä. Opiskelijat ovat blokanneet yliopistorakennuksia lähes kahden kuukauden ajan, ja päivittäin järjestetään 15 minuutin hiljaisia muistotilaisuuksia uhrien kunniaksi. Lisäksi tärkeimpiä liikenneväyliä on tukittu ympäri maata – joka päivä täsmälleen kello 11.52, jolloin onnettomuus tapahtui.

Asianajajaliitto liittyi protestiliikkeeseen helmikuun alussa. Serbian asianajajat aloittivat 4. helmikuuta kuukauden mittaisen lakon, joka pysäyttää käytännössä koko maan oikeusjärjestelmän. Lakon aikana he eivät osallistu oikeudenkäynteihin, esitutkintoihin tai neuvotteluihin syyttäjänvirastossa, eivätkä edes tapauksiin, joissa vastaajat ovat tutkintavankeudessa. Lakon tarkoituksena on painostaa hallitusta ja vaatia oikeus- ja sisäministerien sekä korkeimpien oikeuslaitosten johtajien eroa.  

Opiskelijaliikkeen protestien keskiössä on neljä keskeistä vaatimusta. Ensiksi vaatimukset koskevat kaikkien Novi Sadin aseman remonttia koskevien asiakirjojen julkistamista. Toiseksi he vaativat opiskelijoihin ja professoreihin kohdistuneiden hyökkäysten tutkintaa ja vastuullisten erottamista julkisista viroistaan. Lisäksi opiskelijat edellyttävät protestien aikana pidätettyjen vapauttamista ilman syytteitä sekä korkeakoulutuksen budjetin kasvattamista 20 prosentilla.

Kuukausia kestänyt laajamittainen kansalaistottelemattomuuden aalto on levinnyt ympäri Serbiaa. Joidenkin arvioiden mukaan mielenosoitukset ovat keränneet yli 100 000 ihmistä, jolloin ne olisivat suurempia kuin esimerkiksi 1990-luvun protestit Slobodan Milosevicin hallintoa vastaan.

Vaikka protesteista on tullut koko yhteiskunnan liike, niiden ytimessä ovat edelleen opiskelijat. Opiskelijat ovat tehneet alusta asti selväksi, että liike ei ole puoluepoliittinen. He ovat halunneet pitää selkeän pesäeron poliittisiin puolueisiin, eivätkä poliitikot ole puhuneet mielenosoituksissa. Oppositiopuolueet ovat kunnioittaneet tätä, mutta tukevat opiskelijoita, osallistuen yksityishenkilöinä mielenosoituksiin.

Opiskelijat ovat ottaneet roolin, joka normaalisti kuuluisi parlamentille demokraattisessa yhteiskunnassa – he valvovat poliittista järjestelmää ja vaativat oikeudenmukaisuutta. Tämä on Serbian historiassa ennenkuulumatonta.

Vučićin autoritarian aika on ohi

Serbian hallitus on alusta asti kiistänyt kaikki korruptiosyytökset. Erityisesti presidentti Vučić on pyrkinyt leimaamaan protestit lännen masinoimaksi yritykseksi horjuttaa maan vakautta.

Heti onnettomuuden jälkeen 13 henkilöä asetettiin syytteeseen julkisen turvallisuuden vaarantamisesta, mukaan lukien rakennusministeri Goran Vesić. Hänet kuitenkin vapautettiin tutkintavankeudesta näytön puutteen vuoksi, mikä lisäsi epäilyksiä tutkinnan riippumattomuudesta ja syvensi kansalaisten epäluottamusta oikeusjärjestelmään. Vesić erosi virastaan yhdessä kauppaministeri Tomislav Momirovićin kanssa liennyttääkseen tilannetta.

Jo marraskuussa hallitus alkoi tukahduttaa protesteja voimakeinoin, ja useita mielenosoittajia pidätettiin. Lisäksi mielenosoitusten aikana on tapahtunut ainakin kaksi tahallista yliajoa, joissa on loukkaantunut kaksi naista. Tammikuussa tilanne kärjistyi entisestään, kun hallituspuolue SNS:n tiloista tulleet hyökkääjät pahoinpitelivät Novi Sadissa opiskelijoita, jotka olivat maalaamassa protestisymboleita roskakoreihin puolueen toimiston edustalla. Yksi opiskelijoista, 23-vuotias nainen, loukkaantui vakavasti ja joutui sairaalahoitoon.

Heti Novi Sadin väkivaltaisen hyökkäyksen jälkeen 28. tammikuuta pääministeri Miloš Vučević erosi ja samalla hänen hallituksensa käytännössä hajosi. Vučević tuomitsi hyökkäyksen, mutta yritti samalla myös vähätellä sitä. Pääministerin erolla hallitus pyrki liennyttämään kriisiä ja rauhoittamaan protesteja. Samalla syös Novi Sadin pormestari, SNS:n Milan Djurić erosi tehtävästään.

Vučićin liennytystoimet, kuten pääministeri Vučevićin uhraaminen ja lupaus suostua 20 prosentin korkeakoulubudjetin korotukseen, eivät ole riittäneet tyydyttämään opiskelijoita. Heidän vaatimuksensa kohdistuvat erityisesti oikeuslaitoksiin, jotka eivät ole julkaisseet kaikkia onnettomuuteen liittyviä asiakirjoja. Pääministerin erokaan ei ole juurikaan hetkauttanut heitä.

Protestiliikkeen ytimessä on ajatus siitä, että Vučićin hallinto on menettänyt kaiken legimiteettinsä. Mielenosoittajat vaativat oikeuslaitoksen riippumattomuutta, eivätkä siksi tyydy pelkkään hallituksen vaihtoon.

Autoritaarinen Vučić on jo vuosia hallinnut Serbiaa rautaisin ottein, muun muassa hallitsemalla mediaa ja tukahduttamalla kansalaisyhteiskuntaa. Nyt hänet on ajettu umpikujaan. Tällä kertaa kaduille ovat lähteneet myös ihmiset, jotka eivät ole koskaan aiemmin protestoineet. Heille opiskelijoiden väkivaltainen kohtelu on yksinkertaisesti ollut liikaa – jopa monet Vučićin aiemmat tukijat ovat nyt kääntyneet häntä vastaan. Vučićin hallinto on menettänyt otteensa.

Neljä mahdollista skenaariota

Vaikka mielenosoitukset osoittavat laajaa tyytymättömyyttä, on yhä suuri joukko ihmisiä, jotka tukevat Vučićia. Hän on ollut vallassa pitkään ja on hyvin tunnettu hahmo Serbiassa. Lisäksi opposition hajanaisuus ja kyvyttömyys esittää selkeitä vaihtoehtoja esimerkiksi Serbian suhteesta Venäjään ja talouspolitiikkaan ovat heikentäneet sen uskottavuutta. Vučićin hallinto on myös onnistunut pitämään yllä talouskasvua, mikä tekee vallanvaihdosta monille epävarman vaihtoehdon.

Tällä hetkellä Serbian tulevaisuudelle on ainakin neljä mahdollista kehityskulkua tai niiden yhdistelmää.

Yksi vaihtoehto on, että opiskelijat jatkavat vaatimustensa esittämistä, ja vielä virallista eroaan odottava hallitus pyrkii voittamaan aikaa. Vučićin strategiana voi olla protestiliikkeen sekoittaminen. Hän voi yrittää väsyttää opiskelijat pitkittämällä prosessia, tehden pieniä myönnytyksiä ja tarjoten etuja tietyille ryhmille saadakseen heidät vetäytymään liikkeestä. Hän voi myös yrittää jakaa opiskelijat keskenään ja lietsoa eripuraa protestiliikkeen sisällä. Opiskelijat ovat kuitenkin jo osoittaneet, että tämä ei ainakaan toistaiseksi ole tepsinyt heihin, joten status quon jatkuminen näyttäytyy epätodennäköisenä.

Toinen mahdollisuus on, että Vučić pyrkisi järjestämään ennenaikaiset vaalit. Kuten Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö OSCE on tuonut esiin, Serbiassa ei ole täysin vapaita ja reiluja vaaleja, ja Vučićin hallinto on aiemminkin käyttänyt epärehellisiä keinoja parantaakseen vaalituloksiaan. Vučić voisi käyttää vaaleja keinona oikeuttaa valtakautensa jatkon. Vaaleilla hän voisi vakuuttaa myös kansainväliselle yhteisölle, että hänellä on edelleen kansan tuki. Tämäkin skenaario on epätodennäköinen, sillä oppositiopuolueet ja protestiliike tuskin suostuvat uusiin vaaleihin ennen kuin heidän vaatimansa demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta edistävät uudistukset on toteutettu. Niiden toteutuksessa he taas eivät luota Vučićin hallintoon.

Kolmas mahdollinen skenaario on se, että Vučić yrittää rauhoittaa tilannetta nimittämällä uuden hallituksen kaatuneen tilalle. Hän voisi nimetä uuden pääministerin ja vaihtaa joitakin ministereitä saadakseen hallituksensa näyttämään uudistuneelta. Tämä olisi kuitenkin läpinäkyvä strategia, eikä todennäköisesti vakuuttaisi protestoijia tai suurta osaa kansalaisista. Tällainen ratkaisu voisi jäädä vain välivaiheeksi ennen uutta, jopa suurempaa, poliittista kriisiä.

Neljäs vaihtoehto voisi olla jonkinlainen asiantuntijoista koostuva väliaikaishallitus, joka toteuttaisi protestoijien vaatimat uudistukset ennen uusia vaaleja. Tämä vaihtoehto on tällä hetkellä protestiliikkeen ja oppositiopuolueiden suosiossa. Riippumattomista asiantuntijoista koostuvan hallituksen tehtävänä olisi paitsi täyttää opiskelijoiden vaatimukset, myös varmistaa, että Serbian poliittinen järjestelmä on demokraattinen ja oikeuslaitos riippumaton. Vasta sen jälkeen järjestettäisiin uudet – reilut vaalit.  

Tilanne on edelleen avoin, mutta yksi asia on varmaa: protestiliikkeellä on laaja tuki eikä se näytä laantuvan ilman merkittäviä muutoksia Serbian poliittisessa järjestelmässä. Mielipidemittausten mukaan yli 60 prosenttia Serbian kansalaisista tukee protesteja.  

EU:n hiljaisuus – pelkoa, välinpitämättömyyttä, vai omien etujen ajamista?

Vaikka Serbian protestit ovat saaneet laajaa huomiota kotimaassa, kansainvälinen media on käsitellyt niitä yllättävän vähän, niin myös Suomessa. Samoin EU on ollut käsittämättömän hiljaa Serbian tilanteesta. Tämä eroaa selvästi esimerkiksi EU:n reaktiosta Georgian ja Moldovan protesteihin, joiden aikaan EU-johtajat ovat ilmaisseet tukensa maiden kansalaisyhteiskunnalle ja demokratiapyrkimyksille.

Hiljaisuus on herättänyt suuttumusta Serbiassa. 28. tammikuuta joukko serbialaisia julkisuuden henkilöitä, kuten kirjailijoita, näyttelijöitä ja aktivisteja, lähetti kirjeen EU:n korkeimmille virkamiehille, muun muassa komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille ja laajentumiskomissaari Marta Kosille. Kirjeessä he vaativat EU:lta selkeää tukea ”vapaalle, demokraattiselle ja eurooppalaiselle Serbialle”. He myös huomauttivat, että Vučićin hallinto on saanut jatkaa vallassa juuri EU:n ristiriitaisen ja epäjohdonmukaisen Serbia-politiikan vuoksi.

EU:n suhtautumisesta Serbiaan ja ylipäätään Länsi-Balkaniin on alueella jo pitkään käytetty termiä Stabilokratia, jossa lyhyen aikavälin vakaus on asetettu demokraattisten periaatteiden edelle. Serbian kohdalla tämä on tarkoittanut sitä, että Vučićin autoritaarista hallintoa on katsottu läpi sormien. Siksi monille serbialaisille EU näyttäytyy Vučićin hallinnon tukijana, eikä mielenosoituksissa olekaan nähty EU:n lippuja, toisin kuin esimerkiksi Georgiassa.

Tämä kaksijakoisuus näkyy erityisesti siinä, miten EU-johtajat puhuvat Serbiasta. Esimerkiksi kun von der Leyen vieraili Belgradissa 25. lokakuuta, vain viikkoa ennen Novi Sadin onnettomuutta, hän kehui Serbiaa EU-jäsenyysprosessissa edistymisestä. Hän muun muassa korosti maan sitoutumista oikeusvaltioperiaatteeseen ja demokratiaan, ja kutsui Serbiaa yhdeksi edistyneimmistä hakijamaista.

Vain muutamaa päivää myöhemmin julkaistu Euroopan komission laajentumisraportti antoi varsin erilaisen kuvan Serbiasta. Laajentumisraporteissa arvioidaan hakijamaiden edistymistä EU:n vaatimissa uudistuksissa. Raportti moitti Serbian hallintoa muun muassa korruptiosta, oikeusvaltion heikkoudesta ja julkisten hankintojen läpinäkyvyyden puutteesta. Siinä nostettiin esiin myös hallituksen ulkomaisten valtiollisten yritysten kanssa solmittujen sopimusten hämäryys – juuri sellaisten, jotka johtivat Novi Sadin aseman onnettomuuteen.

Komission laajentumisosaston pääjohtaja Gert Jan Koopman vieraili Serbiassa protestien aikana tammikuussa, mutta ei maininnut niitä lainkaan julkisissa puheissaan. Vain tietyt Euroopan parlamentin ryhmät, ja yksittäiset jäsenmaiden puolueet ovat ilmaisseet tukensa protesteille, mutta EU:n johtotaso on pysynyt hiljaa.

Serbia on jo pitkään tasapainoillut EU:n, Venäjän ja Kiinan välillä. Voi olla, että EU:n reaktiot heijastelevat pelkoa siitä, että Vučićin liiallinen kritisoiminen kääntää hänet pysyvästi Venäjän ja Kiinan puoleen. Toisaalta lähestymistavassa on ongelmia. EU haluaisi käyttää sekä keppiä että porkkanaa pitääkseen Serbian kaidalla polulla, mutta nyt se onnistuu vain porkkanoiden suhteen. Tämä on mahdollistanut sen, että maan hallinto pystyy kilpailuttamaan Venäjää, EU:a ja Kiinaa. EU:lla olisi mahdollisuus olla tiukempi Serbian suhteen, sillä sen talous on vahvasti sidoksissa EU:hun, ja ylivoimaisesti suurin osa sen kauppasuhteista on EU-maiden kanssa.

On myös hyvä pohtia, kuinka paljon EU-johtajien hiljaisuuteen vaikuttavat EU:n omat intressit Serbiassa. Vučić on viime aikoina solminut useita sopimuksia, jotka hyödyttävät EU-maita. Kesällä 2024 EU ja Serbia allekirjoittivat sopimuksen, joka tiivistää yhteistyötä maahanmuuton ja rajavalvonnan hallinnassa. Sen tarkoituksena on torjua laitonta maahanmuuttoa. Sopimuksen ansiosta Frontex voi toteuttaa yhteisoperaatioita ja lähettää rajavalvontajoukkojaan kaikkialle Serbiaan.

EU-maat ja erityisesti Saksa haikailevat myös Serbian litiumvarantoja. Heinäkuussa 2024 Saksan liittokansleri Olof Scholz oli paikan päällä, kun EU ja Serbia allekirjoittivat sopimuksen litiumkaivoksen kehittämisestä Serbian Jadarissa ja akkujen tuotantoketjujen luomisesta, jotka ovat keskeisiä sähköautoteollisuudelle. Jadarissa ovat Euroopan suurimmat litiumvarannot, ja sen tuotantopotentiaalin arvioidaan olevan jopa 58 000 tonnia litiumia vuodessa. Tämä riittää 1,1 miljoonan sähköauton akkuihin. Lisäksi kaivos voisi vähentää EU:n riippuvuutta kiinalaisista akuista, jotka ovat hallinneet markkinoita.

Hanke on ollut kiistanalainen Serbiassa ja se jouduttiin pistämään jäihin jo kerran aiemmin, kun kansalaiset lähtivät kaduille vastustamaan sen mahdollisia ympäristöhaittoja vuosina 2021–2022. Tälläkin kertaa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kymmenet tuhannet serbialaiset suuntautuivat kaduille protestoimaan. Litiumhanketta toteuttaa australialainen kaivosyritys Rio Tinto.

EU:n uskottavuus Länsi-Balkanilla punnitaan jälleen

Serbian tulevaisuus on tällä hetkellä avoinna. Maan historiallisen suuret ja rauhanomaiset protestit eivät ole vain yksittäinen mielenilmaus, vaan koko sukupolven vaatimus oikeudenmukaisesta ja demokraattisesta Serbiasta. Heidän rohkeutensa ansaitsee kaiken mahdollisen tuen.

Myös EU:n on vihdoin avattava silmänsä ja nähtävä Vučić sellaisena kuin hän on – autoritaarisena johtajana, joka on menettänyt legitimiteettinsä. On mahdotonta odottaa Serbian kulkevan kohti EU-jäsenyyttä, jos Vučićin hallinto pystyy edelleen ohittamaan oikeusvaltioperiaatteet ilman todellisia seuraamuksia.

EU:n kannatus Länsi-Balkanilla on jo vuosia heikentynyt. Monissa alueen maissa on nähty, kuinka EU on vaatinut demokraattisia uudistuksia ja oikeusvaltiokehitystä, mutta jättänyt palkitsematta, kun niissä on edistytty. Vastaavasti taantumisesta ei ole rangaistu. Nyt Serbian kansalaiset ottavat todellisia askelia kohti demokraattista tulevaisuutta. Jos EU ei tue heitä nyt, se antaa selvän viestin siitä, ettei se ole aidosti sitoutunut alueen demokratiaan.

Onneksi jotkut ovat jo heränneet muutokseen. 1. helmikuuta Nobelin komitea vahvisti, että Serbian opiskelijat ovat virallisesti ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajiksi.

Hankevastaava
Jelena Simić
jelena.simic@sorsafoundation.fi

Kirjoittaja vetää säätiön demokratian kehittämisen hanketta Länsi-Balkanilla.