Sosialidemokraattien menestys lepää kyvyssä johtaa eriarvoistumisen vastaista taistelua

· Markku Valtanen

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Helsingissä on pakko ajatella Tove Janssonia ja muumeja, totesi tutkimusjohtaja Ernst Stetter puheenvuorossaan Kalevi Sorsa -säätiön seminaarissa What next for European social democracy kesäkuussa. Muumisarjakuvassa Nuuskamuikkunen tiivistää maailman menon että yhtä kohellusta ja kurjuutta vain. Sama sopii Euroopan sosialidemokraattisiin puolueisiin, esitti Stetter, sillä niiden yhteenlaskettu kannatus on vain heikentynyt dramaattisesti viime vuosien talouskriisin aikana. Sosialidemokratia ei Stetterin mukaan ole monessakaan maassa edes toiseksi vahvin poliittinen voima.

Yksi syy alamäelle on Stetterin mukaan, että uusia kriittisiä vaihtoehtoja on noussut ja tämä nostaa ihmisten odotuksia. Odotukset ylittävät sen, mitä parlamentaarinen järjestelmä tuottaa. Myös epäonninen hallituspolitiikka on heikentänyt sosialidemokraattien mahdollisuutta vastata näihin odotuksiin. Liian usein sosialidemokraatit nähdäänkin ”osana systeemiä”, totesi Stetter, ja kysyi, onko sosialidemokraateille käymässä kuin liberaalipuolueille, joiden aatteesta tuli niin valtavirtaa, ettei puolueita enää tarvittu?

Muutoksen mahdollisuus piilee Stetterin mukaan siinä, että nuorten ikäluokkien parissa hyvinvointivaltion idea nauttii erityisen suurta kannatusta. Vuosien ajan olemme kuulleet monen poliitikon väittävän hyvinvointivaltiota aiheeksi, joka ei kiinnosta nuorempaa sukupolvea. Stetterin mukaan tutkimustulokset osoittavat täysin päinvastaista. Koulutus, mutta etenkin terveydenhuolto ovat aiheita, joista ylivoimainen enemmistö tällä vuosituhannella täysi-ikäisiksi tulleiden eurooppalaisten sukupolvesta kantaa kaikkein eniten huolta ja haluaa puolustaa niiden saatavuutta kaikille. Tähän keskittyminen voi palauttaa sosialidemokraattien kannatuksen ja tuoda uusia jäseniä liikkeeseen, katsoo Stetter.

Muutos toteutuu kun Euroopan sosialidemokraatit ryhtyvät puolustamaan oman aatteensa sijaan sitä, mitä ihmiset pitävät tärkeänä. ”Meidän on tehtävä identiteettipolitiikkaa, ei ideologiapolitiikkaa.” Sosialidemokraattien näkemys yhteiskunnasta ja taloudesta on oltava sellainen, että sitä voi kannattaa paitsi järjellä, myös tunteella! Stetter haluaakin sosialidemokratian julistautuvan kasvavan eriarvoistumisen päävastustajaksi ja ottavan johtajuutensa takaisin tekemällä pitkäjänteistä, vaihtoehtoja tarjoavaa politiikkaa. Euroopan unionin suhteen tämä merkitsee Stetterille, ”vakaumukselliselle eurooppalaiselle”, kulkemista eteenpäin syvenevän yhdentymisen tietä.

Foundation for European Progressive Studies -tutkimuslaitoksen johtaja Ernst Stetterin esitelmä Eurooppalaisen sosialidemokratian uudistaminen (englanniksi) Youtubessa.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter