Sukupuolten suhteet ovat osa talouden rakenteita — ja siksi niitä kannattaa ymmärtää 

Talouspolitiikan valinnat vaikuttavat hyvin eri tavoin eri sukupuoliin. Perinteinen talouskeskustelu on kuitenkin usein sokeaa talouden sukupuolittuneisuudelle. Tutkijatohtori Emma Lamberg kirjoittaa, miten feministinen talousajattelu paikkaa tätä puutetta ja miten sitä on tuotu talouspolitiikkaan. Hänen mukaansa talouden kokonaisvaltainen ymmärtäminen edellyttää sukupuolten suhteiden ottamista lukuun.

Globaali yhteiskunta on jyrkänteen reunalla. Elämme suurten, toisiinsa kytkeytyvien mullistusten aikaa. Näihin lukeutuvat taloudelliset kriisit, ilmastokatastrofin aiheuttama eksistentiaalinen uhka, kasvava kuilu rikkaan vähemmistön ja muiden ihmisten välillä, kiihtyvät geopoliittiset konfliktit sekä demokratioita koetteleva autoritarismin nousu. 

Toisiinsa kytkeytyvät kriisit luovat tarpeen aiempaa kokonaisvaltaisemmalle ymmärrykselle taloudesta. Feministinen talousajattelu vastaa osaltaan tähän tarpeeseen, sillä ymmärrystämme taloudesta on vaivannut sukupuolisokeus. Feministisen talousnäkökulman lähtökohtana on, että sukupuolten suhteet ovat yhteiskuntien ja talouksien rakenteellinen piirre. Talouden instituutiot, kuten työmarkkinat ja valtiot, ylläpitävät sukupuolittuneisuutta esimerkiksi lainsäädännössä.  

Tässä kirjoituksessa johdatan feministiseen talousajatteluun ja etenkin feministisen poliittisen talouden tutkimuksen pariin vastaamalla kolmeen sitä koskevaan kysymykseen. Kysymyksiin vastaamalla perustelen, miksi feministisen talousajattelun perusperiaatteiden tuntemisesta hyötyvät kaikki taloudesta kiinnostuneet. Samalla esittelen, miten feminististä talousajattelua voi soveltaa reilumman talouden edistämiseen.  

Aiheesta enemmän kiinnostuneita suosittelen tutustumaan kirjaamme Feminismiä talouteen: Opas kriittiseen talouslukutaitoon, jonka olemme kirjoittaneet yhdessä Hanna Ylöstalon, Heini Kinnusen ja Inna Perheentuvan kanssa. Kirjan keskeisiä ajatuksia esittelemme yleistajuisesti myös Feminismiä talouteen! -podcastissa. 

1. Miten feministinen talousajattelu laajentaa ymmärrystä taloudesta? 

Feministinen taloustutkimus laajentaa poliittisen talouden ja taloustieteen vakiintuneita käsityksiä taloudesta sekä taloudellisesti arvokkaasta toiminnasta. Niin klassisesti kuin nykyään valtaosa taloustutkimuksesta on keskittynyt enemmän markkinoiden ja valtioiden toimintaan. Sen sijaan se on jättänyt vähemmälle huomiolle kotitaloussektorin ja hoivan merkityksen. Kotitaloussektorilla on kuitenkin olennainen merkitys ihmisten ja yhteiskuntien ylläpitämisessä esimerkiksi palkattoman kotityön ja hoivan keinoin.  

Kodeissa ja yhteisöissä tehty palkaton työ vaikuttaa epäsuorasti valtioihin ja markkinoihin. Se on ehto yhteiskuntien jatkuvuudelle ja talouksien kasvulle. Samalla kotitalouksilla on keskeinen rooli asenteiden ja kulttuurin uusintamisessa, esimerkiksi uusien työntekijäkansalaisten kasvattamisessa, mikä niin ikään on olennaista talousjärjestelmän ja yhteiskunnallisten instituutioiden jatkuvuudelle. 

Siksi feministinen talousajattelu pyrkii purkamaan kahtiajakoa, jossa kodeissa palkatta tehty työ näyttäytyy toisarvoisena markkinoilla tapahtuvaan, tavallisemmin tuottavaksi ymmärrettyyn toimintaan nähden. Näin se myös korostaa tämän kahtiajaon pohjimmiltaan sopimuksenvaraista luonnetta. 

Toisena keskeisenä tehtävänä on analysoida taloudessa ilmenevää valtaa ja eriarvoisuutta – sekä näiden roolia talouksien toiminnassa. Feministinen talousajattelu kiinnittää katseensa ensisijaisesti sukupuolittuneisiin, mutta myös yhteiskuntaluokkaan ja rodullisuuteen kytkeytyviin rakenteisiin ja eriarvoisuuden dynamiikkoihin. Se luotaa, kuinka sukupuolten suhteet sekä niihin kytkeytyvä eriarvoisuus on valettu osaksi talouden rakenteita. 

Selkein esimerkki tällaisista rakenteista on sukupuolittunut työnjako, joka on keskeinen osa myös nykyisten markkinatalouksien toimintaa ja niiden sukupuolittuneita sosiaalisia järjestyksiä. Tässä työnjaossa naiset kantavat päävastuun sekä palkattomasta että palkkatyönä tehdystä hoivasta, huolenpidosta ja kasvatuksesta. Taloudessa aliarvostettu palkaton hoiva kasautuu pääosin naisten harteille. Myös palkkatyönä naisvaltaiset ammatit sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatuksessa ja koulutuksessa ovat alipalkattuja. Siten sukupuolittunut työnjako ylläpitää sukupuolten välistä eriarvoisuutta.  

Hoivan ja kotitaloustuotannon arvon sivuuttamista ylläpitävät vakiintunut talousajattelu sekä talouspoliittisen päätöksenteon rakenteet. Sivuuttaminen näkyy esimerkiksi talouspolitiikan prioriteetteja ohjaavissa mittareissa, kuten bruttokansantuotteessa, jotka eivät tunnista palkattoman työn arvoa. Yhtenä syynä sivuuttamiselle voi pitää talousajattelun sukupuolivinoumia, eli talouden tarkastelua miehisestä elämänpiiristä käsin. Kun tietoa taloudesta ovat perinteisesti tuottaneet miehet, perinteisesti naisten vastuulle jääneet talouden alueet — esimerkiksi palkatta tehty työvoiman uusintaminen, hoiva ja kasvatus – ovat jääneet vähemmälle huomiolle ja määrittyneet ei-tuottaviksi. 

Lisäksi sivuuttamista voi selittää myös vallalla ja intresseillä. Hoivan ja huolenpidon taloudellinen arvo on voinut jäädä vaille ansaitsemaansa tunnustusta myös siksi, että sen piilottaminen näkyvistä on hyödyttänyt joitain valtaa käyttäviä ryhmiä. Esimerkiksi miehet ryhmänä, valtiot tai yritykset ovat hyötyneet siitä, että hoivaa on ollut saatavilla ilmaiseksi tai matalasti palkattuna. Samalla hoivan ja työvoiman tuottamisen kustannukset on ulkoistettu sukupuolittuneeksi palkattomaksi ja matalasti palkatuksi työksi. Siten ne ovat jääneet tämän työn tekijöiden kannettavaksi. Tämä hoivan tukiaisrooli mahdollistaa keskeisesti voittojen ja tuottavuuden tavoittelua markkinoilla. 

Sukupuolittunut työnjako on yksi esimerkki siitä, kuinka rakenteellinen eriarvoisuus voi palvella vahvemmassa asemassa olevia muiden kustannuksella. Globaali työnjako on toinen. Pohjoisen korkean tulotason yhteiskuntien vauraus on perustunut globaalin etelän resurssien ja edullisen työvoiman käyttöön, jopa riistoon. Erityisesti 1980-luvulta alkaen tuotantoa on siirretty halvempien työvoimakustannusten ja matalamman työolojen sääntelyn maihin. Monilla aloilla on haluttu palkata etenkin naisia, koska naisten työ on ollut halvempaa ja järjestäytymisaste matalampi. 

2. Miten talouspolitiikan vallitsevia ideoita voi tarkastella feministisesti? 

Koska talouden rakenteet ovat sukupuolittuneita, myös talouspolitiikan toimet vaikuttavat eri sukupuoliin eri tavoin. Talouspolitiikan feministinen tarkastelu osoittaa, että näennäisen sukupuolineutraali talouspolitiikka on usein pikemmin sukupuolisokeaa. 

Sukupuolisokeus sekä siitä seuraavat sukupuolittuneesti eriarvoiset vaikutukset näkyvät esimerkiksi julkisten sosiaalimenojen leikkauksiin nojaavassa sopeutuspolitiikassa. Siitä on tullut etenkin poliittiselle oikeistolle keskeinen keino ratkoa valtionvelkaongelmaa niin Suomessa kuin maailmalla. Esimerkiksi Suomen nykyhallitus on pyrkinyt sopeuttamaan julkista taloutta leikkaamalla sosiaaliturvaa sekä hakemalla säästöjä kasvatus-, koulutus- tai terveyspalveluista.  

Tällaisen politiikan seuraukset vaikuttavat monin tavoin etenkin naisten elämään, luokittunein ja rodullistunein tavoin. Leikkaukset vaikeuttavat julkisten palvelujen saatavuutta, heikentävät sosiaali- ja terveyssektorilla työskentelevien naisten työoloja ja työllisyyttä sekä lisäävät palkattoman työn taakkaa kodeissa. 

Osaltaan menoleikkaukset sosiaaliturvaan sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluihin heijastavat edellä käsiteltyjä sukupuolittuneita oletuksia taloudellisesti arvokkaasta toiminnasta. Tällainen politiikka tulee ehkä tahattomastikin olettaneeksi, että kotitalouksissa tehty palkaton työ on loputtoman joustavaa – ja että tällä joustavuudella voidaan kompensoida julkisten palveluiden, sosiaaliturvan ja palkkatyöstä saatavien tulojen heikentymistä. Seurauksena säästötoimien kustannukset sysätään kotitalouksien kannettaviksi. 

Feministinen talousajattelu tarjoaa myös uusia, leikkauspolitiikan vaikutuksia laajempia näkökulmia julkisen velan tarkasteluun ja ongelmien juurisyihin. Monen muun kriittisen talousajattelun perinteen tavoin se tuo esiin, kuinka velkaongelmat eivät ensisijaisesti juonnu valtioiden tuhlailevasta rahankäytöstä vaan riskialttiista rahoitusjärjestelmästä. Tästä selkein esimerkki on vuoden 2008 finanssikriisi, jonka syynä olivat muun muassa suurten pankkien ja rahoituslaitosten vastuuton lainananto ja rahoitusmarkkinoiden riittämätön sääntely.  

Feministinen tarkastelu kritisoikin eriarvoista rahoitusjärjestelmää, joka mahdollistaa varallisuuden kerryttämisen kaikkein rikkaimmille. Tästä ryhmästä suurin osa on valkoisia, globaalissa pohjoisessa asuvia miehiä. Järjestelmän tuottamien kriisien seurauksista kärsivät eniten tavalliset ihmiset, etenkin köyhimmät naiset, joiden palkatonta työtä ja yksityistä velanottoa kriisit lisäävät. Tasa-arvoisemman järjestelmän luominen ei kuitenkaan merkitse vain naisten edustuksen lisäämistä rahoitusjärjestelmän johtotehtävissä, vaan edellyttää perinpohjaisempaa muutosta paitsi rahoitusjärjestelmässä myös useammalla eri saralla.  

Feministisestä näkökulmasta on olennaista rahallisten velkojen lisäksi ottaa lukuun myös ei-rahallisia velkoja. Esimerkiksi markkinoiden ja rahoitusjärjestelmän toiminta on ikään kuin olemassaolonsa velkaa planeetalle luonnonvaroineen sekä palkattomalle hoiva- ja kotityölle. Sekä luonnonvarojen että naisten palkattoman työn hyväksikäyttö on ollut olennainen osa niin teollisen kuin rahoituspääoman kasvutarinaa.  

Niin historiallisesti kuin nykyään rahallista kasvua on tavoiteltu tavoilla, joka on johtanut ekologisiin kriiseihin ja hoivan olosuhteiden heikentymiseen. Siten feministisesti voidaan kritisoida talouspolitiikkaa, joka ymmärtää taloudellisen kestävyyden kapeasti ja keskittyy velkakestävyyteen tai kasvun tavoitteluun sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden kustannuksella. 

3. Miten feminististä talousajattelua on tuotu talouspolitiikkaan? 

Esimerkkejä konkreettisista feministisistä reformiohjelmista ja politiikkasuosituksista on kosolti. Kansainvälisesti huomionarvoisia ovat esimerkiksi Isosta-Britanniasta käsin toimivan Women’s Budget Groupin ohjelmat hoivaavan sekä oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen vihreän talouden edistämiseksi. Muita kansainvälisiä esimerkkejä feministiselle tiedontuotannolle rakentuvista politiikkaohjelmista voi löytää myös European Women’s Lobbylta ja UN Womenilta. 

Myös Suomessa feministisen talouspolitiikan ideat ovat hiljalleen saaneet jalansijaa. Monet tasa-arvojärjestöt ovat peräänkuuluttaneet feministisen talouspolitiikan tarvetta. Ne ovat tuoneet feministisen talouspolitiikan tavoitteita vaaliohjelmiinsa, ja näistä järjestöistä Naisasialiitto Unioni on myös tehnyt feministisiä arvioita hallituksen talousarvioista.  

Kalevi Sorsa -säätiötäkin voi pitää yhtenä feministisen talouspolitiikan tienraivaajana. Säätiö julkaisi jo vuonna 2018 tutkija Anna Elomäen kirjoittaman raportin Feministisempää talouspolitiikkaa. Raportissa esitettiin tutkimusperustaisia ajatuksia siitä, mitä feministisempi talouspolitiikka voisi tarkoittaa. Ehdotettujen politiikkatoimien joukossa oli investointeja sosiaaliseen infrastruktuuriin – esimerkiksi kasvatus-, koulutus- ja terveyspalveluihin – sekä tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta edistäviä verotusratkaisuja. 

Feministisempää talouspolitiikkaa ajavat ohjelmat eivät kuitenkaan typisty luetteloihin politiikkatoimista – eivätkä ne kaikin osin pyri olemaan realistisia lyhyellä aikavälillä. Sen sijaan feminististä talouspolitiikkaa luonnehtii tavoite radikaalisti uudistaa talouspolitiikan lähtökohtia ja käsityksiä taloudellisesti arvokkaasta toiminnasta. Se tarkoittaa, että tavoitteeksi otetaan tasa-arvo, ihmisten ja ympäristön hyvinvointi ja jaettu vaurauden lisääminen. 

Yksittäisen harppauksen sijaan tällaisen laajamittaisen muutoksen voi nähdä koostuvan pienistä askelista. Yksi ohjelmissa usein toistuva askel kohti tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisuutta on talouden mittaaminen tavalla, joka huomioisi paremmin palkattoman työn arvon. Siksi feministiset ohjelmat haastavat bruttokansantuotteen legitimiteettiä talouspolitiikkaa ohjaavaa mittarina. 

Feministiset talousajattelijat ovat kehittäneet tapoja uudistaa kansainvälistä tilinpidon järjestelmää talouden sukupuolittuneita rakenteita paremmin tunnistavaksi. Yksi keskeinen tapa on ollut kotitaloustuotannon satelliittitilinpidon kehittäminen. Siinä kotitaloustuotannolle eli palkatta tuotetuille palveluille määritetään rahallinen arvo, joka mittaa niiden osuutta bruttokansantuotteesta. 

Myös Suomessa on tuotettu tätä tilastotietoa. Tilastokeskukseen on kuitenkin tällä hallituskaudella kohdistunut leikkauksia, joiden seurauksena kotitaloustuotannon arvoa koskeva tilastotuotanto on päätetty lakkauttaa. Onkin jokseenkin ironista, että samalla kun Petteri Orpon hallitus tekee palkattoman työn kuormaa lisäävää politiikkaa, tilastotuotannon leikkaukset sysäävät palkatonta työtä syvemmälle näkymättömyyteen. 

Pohjimmiltaan feministisen talousajattelun ja -politiikan marginaalinen asema ei johdu kuitenkaan tiedon, vaan poliittisen tahdon puutteesta ja globaalissa taloudessa ilmenevistä valtasuhteista. Feministiset talousaloitteet etenevät siis hitaasti myös siksi, että ne keikuttavat perustavin tavoin eriarvoisuudelle rakentuneita ja siitä hyötyviä talouden järjestyksiä. Lisäksi tasa-arvoon kohdistuu voimakasta ideologista vastustusta, joka saa talouspolitiikassa uusia muotoja. Reilumman ja oikeudenmukaisemman talouden edistämiseen tarvitaankin ennen kaikkea joukkovoimaa, joka luo painetta muutokselle. 

Kuva: Suvi Enala

Turun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä Emma Lamberg tarkastelee työssään yhteiskunnallisia muutoksia keskittyen työhön, hoivaan ja talouteen.