Suomen talous kaipaa kotimaisen kysynnän vahvistamista 

Petteri Orpon hallitus pyrkii ratkaisemaan Suomen taloudellisia ongelmia vientiyritysten kustannuskilpailukykyä parantamalla. SOSTEn pääekonomisti Otto Kyyrönen kirjoittaa blogissaan, miksi Suomen kannattaisi sen sijaan vahvistaa taloutta kotimaiselle kysynnälle perustuvalla kasvumallilla. Tämä nostaisi tuotteiden laatukilpailukykyä ja elvyttäisi samalla myös vientiä.

Suomi on kärsinyt heikosta kasvusta ja vähäisistä investoinneista finanssikriisistä asti. Vielä vuosina 1994–2008 Suomen bruttokansantuote (BKT) kasvoi keskimäärin 3,8 prosenttia vuodessa, kun euroalueella kasvu oli 2,2 prosenttia. Sitten asetelma kääntyi: 2010-luvulla Suomen talous kasvoi keskimäärin 1,2 prosenttia vuodessa ja euroalueen hieman nopeammin, 1,4 prosenttia vuosittain. Yhdysvalloissa vastaavanlaista hitaan kasvun kautta on nimitetty sekulaariksi stagnaatioksi. 

Pääministeri Petteri Orpon hallitus pyrkii korjaamaan heikkoa kasvua muun muassa tavoittelemalla vientivetoista palkanmuodostusmallia, rajoittamalla poliittisten lakkojen enimmäiskestoa 24 tuntiin ja laajentamalla paikallista sopimista yrityksissä. Nämä uudistukset heikentävät työntekijöiden neuvotteluasemaa, minkä toivotaan hidastavan palkkakasvua. Hitaamman palkkakasvun tarkoitus on puolestaan vähentää yritysten yksikkötyökustannuksia ja lisätä vientituotteiden kustannuskilpailukykyä. 

Arvioin tässä kirjoituksessa Suomen kasvupolitiikan vaihtoehtoja ja historiaa kasvumalleja koskevan makrotaloudellisen tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Kasvumallitutkimuksen näkökulmasta Orpon hallituksen valitsemaan strategiaan liittyy isoja riskejä, sillä se heikentää kuluttajien ostovoimaa, kotimaista kysyntää ja siten myös talouskasvua. Kotimaiselle kysynnälle ja viennin laatukilpailukyvylle perustuvan kasvumallin vahvistaminen voisi olla kestävämpi vaihtoehto Suomelle. 

Esittelen aluksi niin kutsutun kysyntä- ja kasvumallitutkimuksen perusperiaatteet. Sitten sovellan niitä Suomen tapaukseen valottaakseni finanssikriisin jälkeisen hitaan kasvun eli stagnaation syitä. Lopuksi kerron, miten kotimaiselle kysynnälle perustuva kasvumalli sekä sitä tukeva finanssipolitiikka voisivat auttaa Suomea stagnaation ylittämisessä. 

Kysyntä- ja kasvumallitutkimus selvittää kasvun syitä 

Kulutus, investoinnit ja vienti ovat tavaroiden ja palvelujen kysynnän lähteitä. Sitä kautta ne vaikuttavat myös talouskasvuun. 

Makrotaloustieteen kysyntä- ja kasvumallitutkimuksessa selvitetään, mitkä kysynnän lähteet ja kasvun ajurit ovat olleet keskeisimpiä kussakin maassa kunakin ajankohtana. Sen avulla voidaan analysoida myös heikon talouskehityksen syitä, mikä on tärkeää Suomen kohdalla. 

Kysyntä- ja kasvumallitutkimuksessa analyysi aloitetaan kansantalouden eri sektoreiden taseista eli niiden yli- tai alijäämistä. Yksinkertaisimmillaan kansantalous voidaan jakaa ulkoiseen ja kotimaiseen sektoriin. Ulkoinen sektori tarkoittaa käytännössä kansainvälistä kauppaa. 

Kotimainen sektori voidaan puolestaan eritellä julkiseen ja yksityiseen sektoriin. Julkinen sektori viittaa julkisyhteisöihin. Yksityinen sektori voidaan edelleen jakaa yrityssektoriin ja kotitaloussektoriin. Kotitaloussektoriin sisällytetään tavallisesti myös järjestöt. 

Ulkoisen sektorin tase saadaan vähentämällä tuonnista vienti ja rajat ylittävät maksut – kyseessä on siis muun maailman tase suhteessa kotimaahan. Tästä syystä ulkoinen sektori on alijäämäinen, kun Suomi vie maailmalle enemmän kuin se tuo – eli kun tavaroiden ja palvelujen nettovienti on positiivinen. 

Julkisen sektorin tase on yhtä kuin verotulojen ja julkisten menojen erotus. Yksityisen sektorin tase, joka koostuu yrityssektorin taseesta ja kotitaloussektorin taseesta, on yhtä kuin säästöjen ja yksityisten investointien erotus. 

Koska yhden henkilön menot ovat samalla toisen henkilön tuloja, ulkoisen sektorin ja kotimaisten sektorien taseet summautuvat nollaan.* Siksi sektorien taseita tarkastelemalla voidaan ymmärtää, minkä sektorin alijäämä mahdollistaa muiden sektorien ylijäämät. Tämä nähdään kuviosta 1, joka esittää eri sektorien taseet Suomessa vuosina 1994–2019. 

Julkinen sektori oli alijäämäinen 1990-luvulla, ylijäämäinen 2000-luvulla ja taas alijäämäinen 2010-luvulla. Yrityssektori pysytteli sen sijaan ylijäämäisenä ja kotitaloussektori alijäämäisenä lähes koko ajanjakson. Suomen vientivetoisuus ilmeni alijäämäisenä ulkoisena sektorina finanssikriisiin asti, minkä jälkeen ulkoisen sektorin tase kääntyi ylijäämäiseksi ja nettovienti negatiiviseksi. 

Analyysin seuraava askel on tutkia, missä määrin eri kokonaiskysynnän osat vaikuttavat talouskasvuun. Kokonaiskysyntä koostuu yksityisestä kulutuksesta, julkisesta kulutuksesta, yksityisistä ja julkisista investoinneista sekä nettoviennistä. Niiden yhteenlaskettu summa vastaa BKT:ta, joten lukujen pohjalta voidaan arvioida, miten paljon kukin kokonaiskysynnän osa vaikutti kasvuun esimerkiksi edellisvuoteen nähden. 

Kasvumallit voidaan jäsentää neljään perusmalliin 

Tutkimuskirjallisuudessa on määritelty neljä kysyntä- ja kasvumallia, joiden avulla voidaan analysoida myös Suomen taloutta. Esittelen ne tässä lyhyesti. 

Vientivetoisessa merkantilistisessa mallissa kysyntä ja kasvu perustuvat pääosin viennille. Tämä näkyy ylijäämäisenä yksityisen sektorin – ja etenkin kotitaloussektorin – taseena, alijäämäisenä ulkoisen sektorin taseena sekä nettoviennin positiivisena kasvuvaikutuksena. Vientivetoisten merkantilististen talouksien olemassaolo vaatii, että muut maat ovat nettotuojia. Muut maat myös velkaantuvat rahoittaakseen vientivetoisten talouksien nettovientiä. 

Heikosti vientivetoinen malli muistuttaa merkantilistista mallia, mutta siinä ulkoisen sektorin tase ja nettovienti toimivat vähemmissä määrin kysynnän ja kasvun lähteinä. 

Velkavetoisessa mallissa kysynnän lähteenä toimii yksityinen kotimainen kulutus ja samalla yksityisen sektorin velkaantuminen. Tällöin kasvu perustuu etenkin lainanotolla rahoitettuun yksityiseen kulutukseen ja nettovienti vaikuttaa kasvuun negatiivisesti. Velkavetoinen malli on luonteeltaan epävakaa: esimerkiksi Yhdysvalloissa se johti vuosien 2007–2009 finanssikriisiin. 

Kotimaiselle kysynnälle perustuvassa mallissa kotitaloussektorin tase on ylijäämäinen ja julkisen sektorin tase alijäämäinen. Tällöin kasvu perustuu melkein täysin kotimaiseen kysyntään ja nettoviennin vaikutus kasvuun on lähellä nollaa. Terve palkkakasvu, suhteellisen tasa-arvoinen tulonjako ja julkiset menot turvaavat kysyntää ilman, että muut maat tai kotitaloudet joutuvat väistämättä velkaantumaan. 

Seuraavaksi sovellan näitä kysyntä- ja kasvumallitutkimuksen malleja Suomen tapaukseen. Ne auttavat ymmärtämään, miksi vientivetoisen mallin tavoittelemisen sijaan Suomessa kannattaisi vahvistaa kotimaista kysyntää. 

Viennin romahdus yhdistettynä julkiseen menokuriin hyydytti kysynnän finanssikriisin jälkeen 

Taulukko 1 esittää Euroopan komission AMECO-tietokannan pohjalta lasketut Suomen sektoritaseet ja kokonaiskysynnän osien vaikutukset kasvuun vuosina 1994–2008 ja 2010–2019. Taulukosta nähdään, että Suomen nettovienti oli vuosina 1994–2008 selvästi positiivista (6,73 % BKT:sta) ja se lisäsi kasvua (0,65 %-yks.). Yrityssektorin tase oli ylijäämäinen ja kotitaloussektorin tase alijäämäinen, eli silloinen heikosti vientivetoinen kasvumalli velkaannutti kotitaloussektoria. Toisaalta kasvu perustui myös tällä ajanjaksolla pääosin yksityiseen kulutukseen. 

2010-luvulla globaali vientikysyntä heikentyi ja Suomen talous kohtasi sisäisiä ongelmia Nokian kultakauden päätyttyä. Nettovienti muuttui negatiiviseksi ja alkoi supistaa kasvua, eli heikosti vientivetoinen kysyntä- ja kasvumalli katosi Suomesta. Yrityssektori pysyi kuitenkin ylijäämäisenä, mikä oli mahdollista vain julkisen sektorin ja kotitaloussektorin velkaantumisen avulla. Nämä kehityskulut loivat Suomeen velkavetoisen kasvumallin. 

Viennin romahdus jätti suomalaiseen kokonaiskysyntään merkittävän aukon, jota talouskuripolitiikka syvensi. Esimerkiksi teollisuus-, rakentamis- ja palveluyritysten mukaan riittämätön kysyntä on ollut suurin este kasvulle finanssikriisistä lähtien. Epävarmuus tuotteiden ja palvelujen tulevasta myynnistä on johtanut siihen, että yritykset eivät ole halunneet laajentaa toimintaansa. Siksi myös yksityiset investoinnit ovat pysyneet alhaisella tasolla. Tämä osaltaan selittää, miksi yksityiset investoinnit tutkimus- ja kehittämistoimintaan kutistuivat keskimäärin 2,3 prosenttia vuosittain 2010-luvun aikana. 

Paluu kotimaiselle kysynnälle perustuvaan kasvumalliin 

Eräässä mielessä Suomen talous palasi finanssikriisin jälkeen 1990-lukua edeltäneeseen tilaansa. Kuvio 2 näyttää, että vuoden 1960 jälkeen nettovienti on ollut keskeisin kokonaiskysynnän osatekijä vain 1990- ja 2000-luvuilla. Muina aikoina kotimainen kysyntä on toiminut keskeisimpänä kasvuajurina. 

Taulukon 1 lukujen pohjalta voidaan laskea, että finanssikriisin jälkeisellä vuosikymmenellä jopa 60 prosenttia Suomen talouskasvusta perustui yksityiselle kotimaiselle kulutukselle. Kotimainen kysyntä oli merkittävissä määrin kasvun taustalla siitäkin huolimatta, että julkisia menoja rajoitettiin ja palkat kasvoivat heikosti. 

Palkkakasvun hidastuminen nähdään kuviosta 3, joka esittää reaaliansiotasoindeksin vuosittaista kasvua. Ansiotasoindeksi mittaa kokoaikaisten palkansaajien keskiansioiden kehitystä ennen veroja ja palkasta perittäviä työntekijän sosiaalivakuutusmaksuja. Ansiotasoindeksi on muutettu vuoden 2015 hintatason mukaiseksi, eli kyseessä on reaaliansiotasoindeksi. 

Vuosina 1994–2008 reaaliansiotasoindeksi kasvoi keskimäärin 2,0 prosenttia vuodessa, mutta kasvu hidastui 0,5 prosenttiin vuodessa 2010-luvulla. Vuodesta 2021 lähtien hintatason nousu ja nimellispalkkojen hidas kehitys ovat heikentäneet ostovoimaa merkittävästi: reaaliansiotasoindeksi laski 4,4 prosenttia vuonna 2022 ja 1,9 prosenttia vuonna 2023. 

Suomessa kasvu on siis vuodesta 2010 lähtien perustunut kotimaiselle kysynnälle, joka on puolestaan pohjautunut julkisen sektorin ja kotitaloussektorin velkaantumiseen. Kasvu on ollut hidasta osaltaan siksi, että kotimaista kysyntää ei ole tuettu riittävän aktiivisella finanssipolitiikalla ja se on jätetty kotitalouksien varaan. 

Lisäksi on syytä korostaa, että vienti ei ole kohentunut, vaikka palkkakasvu on ollut hidasta ja Suomen kustannuskilpailukyky jopa parantunut finanssikriisin jälkeen (ks. Euroopan keskuspankki). Tämä kyseenalaistaa Orpon hallituksen kasvustrategian, jolla se pyrkii juuri hidastamaan palkkakasvua, parantamaan kustannuskilpailukykyä ja elvyttämään vientiä. 

Kasvu voidaan saada käyntiin kotimaiseen kysyntään panostamalla 

Kasvua voi vahvistaa kotimaisen kysynnän avulla ainakin kolmella tavalla. Ensiksikin reaalipalkkojen ja ostovoiman kasvu tukevat kotimaista kysyntää. Suomessa kysynnän on havaittu olevan palkkavetoista: työtulo-osuuden nousu on lisännyt kulutusta merkittävästi ja vaikuttanut investointeihin ja nettovientiin vain hieman tai ei lainkaan. 

Toiseksi kotimaista kulutuskysyntää voidaan vahvistaa tasa-arvoisemmalla tulojen ja varallisuuden jakautumisella. Tämä johtuu siitä, että pienituloiset kuluttavat suurituloisia ja varakkaita suuremman osan uudesta tulostaan. Tulojen ja varallisuuden jakautumista voidaan muuttaa tasa-arvoisemmaksi verotuksen sekä sosiaali- ja työttömyysturvan avulla. 

Kolmanneksi julkiset investoinnit voivat edesauttaa yksityisiä investointeja ja lisätä kotimaista kysyntää niin kutsutun finanssipolitiikan kerroinvaikutuksen kautta**. Kun julkisyhteisö investoi, se kasvattaa yksityisten yritysten myyntiä, työllisyyttä ja odotuksia, millä on positiivisia vaikutuksia yksityisiin investointeihin. Erityisesti tutkimus- ja kehittämistoimintaan suunnattujen julkisten investointien on havaittu luovan kasvua ja lisäävän yksityisiä investointeja pysyvästi. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan suunnatut investoinnit edistävät myös vientiä ja tuottavuutta parantamalla Suomen laatukilpailukykyä. Sen nostaminen olikin keskeinen strategia Suomessa ennen 2010-lukua.  

Suomella on takanaan paitsi koronapandemia myös finanssikriisin jälkeinen menetetty vuosikymmen. On vaikea nähdä, miksi Orpon hallituksen hitaaseen palkkakasvuun ja vientiyritysten kustannuskilpailukykyyn perustuva strategia toimisi nyt, kun se ei ole toiminut yli kymmeneen vuoteen. 

Sen sijaan hallituksen linja on johtamassa kärjistyvään eriarvoisuuteen sekä muihin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin: esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan järjestöjä edustava SOSTE on arvioinut, että hallituksen sopeutustoimet tulevat tänä vuonna lisäämään pienituloisten määrää 51 000:lla aikuisella ja 17 000:lla alaikäisellä. 

Kotimaista kysyntää vahvistamalla voitaisiin luoda kasvua ja tasata tuloeroja. Lisäksi se elvyttäisi todennäköisesti myös vientiä, kun vientituotteiden laatukilpailukyky paranisi. 

* Tämä periaate voidaan esittää seuraavasti: 

missä T_U on ulkoisen sektorin tase, T_J on julkisen sektorin tase, T_F on yrityssektorin tase, T_KT on kotitaloussektorin tase, T_Y on yksityisen sektorin tase ja T_K on kotimaisen sektorin tase. 

** Finanssipolitiikan kerroinvaikutuksia käytetään myös talouspoliittisten päätösten vaikutusten arvioinnissa. Aihe on herättänyt Suomessa vastikään keskustelua, kun valtiovarainministeriö käytti kehysriihipäätösten vaikutusten arvioinnissa tavanomaisesta poikkeavaa kerrointa. Tutkimuskirjallisuudessa yleisemmin todetulla korkeammalla finanssipolitiikan kertoimella tehdyt arviot olisivat osoittaneet hallituksen uusille säästötoimille huomattavasti suuremmat talouskasvua ja työllisyyttä heikentävät vaikutukset. 

Otto Kyyrönen työskentelee pääekonomistina SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä.