Suomiko heikoin lenkki
Porvarillisen Suomen kellokkaat ja kulissimiehet kuiskuttelivat aikanaan, kuinka Tarja Halonen oli presidenttinä liian hyvää pataa aina vain autoritaarisemmaksi käyvän Vladimir Putinin kanssa. Nyt EU:n pakotepolitiikan oloissa Sauli Niinistö vaalii kahdenvälistä keskusteluyhteyttä Venäjän presidenttiin – ja kaikki tuntuvat olevan siitä tyytyväisiä.
Ja hyvä niin. Tarja oikoi ehkä venäläisen kollegansa solmiota ja Sauli pelasi tämän kanssa jääkiekkoa, mutta olen vakuuttunut siitä, että asiakeskusteluissa molemmat ovat ajaneet päättäväisesti Suomen kansallista etua tinkimättä Euroopan unionin yleisestä agendasta.
EU:hun liittyessään Suomi haki monta asiaa: taloudellisen vakauden ja vaurauden perspektiiviä sekä viitekehystä kansainväliselle identiteetille, mutta myös turvallisuuspoliittista ankkuria geopoliittiseen asemaan. Vähemmän sotilaallista selkänojaa, jota olisi selkeämmin tarjolla NATOn suojista.
Idänsuhteisiin tuli näin monenkeskisyyden elementti, jota Neuvostoliitto oli johdonmukaisesti torjunut läpi koko kylmän sodan. Hätäisimmät saattoivat kuvitella, toiset toivoa ja pessimistit pelätä, että kahdenväliset yhteydet korvautuisivat pääsääntöisesti unionin yhteisellä politiikalla, jota Suomi olisi osaltaan määrittämässä.
Viime vuodet integraatiokehityksessä ovat osoittaneet, että Suomen kannattaa kansainvälisessä murroksessa yhtä vähän panna päätä pensaaseen kuin pyrkiä Brysselin selän taakse piiloon. Suora dialogi suuren naapurimaan kanssa on paikallaan, sekä kahdenvälisten kysymysten setvimiseksi että osana politiikkaa, joka pyrkii ulos umpikujista kohti yhteistyön Eurooppaa yli unionin ulkorajojen.
Niin tekevät muutkin. Ranskan presidentti Francois Hollande kiiruhti marraskuussa Pariisin terrori-iskujen jälkeen tapaamaan Putinia, ja Moskovaan on matkannut jopa Baijerin konservatiivinen pääministeri Horst Seehofer, joka suhtautuu kriittisesti EU:n pakotepolitiikkaan.
En tiedä, onko Venäjällä vieläkään Suomea luotettavasti parempaa naapuria länsirajallaan, tai ylipäätään missään muulla. Kyse on historiallisesta poliittisesta pääomasta, jonka vaaliminen ei tee Suomesta heikointa lenkkiä Euroopan unionin idänsuhteisiin.