Taloutta työväelle -kirja: Kiristyspolitiikasta työllistäviin investointeihin

Ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön projektitutkija Antti Alaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri Esa Suominen  esittävät kirjassa Taloutta työväelle. Markkinaliberalismin myyttejä murtamassa (Into-kustannus) vaihtoehtoja epävakautta, eriarvoisuutta ja työttömyyttä synnyttävälle talouspolitiikalle.

Kirjassa popularisoidaan taloustieteen jälkikeynesiläistä suuntausta. Sen mukaan julkista valtaa tarvitaan jatkuvasti yksityisen sektorin epävakauden vastapainoksi ja täystyöllisyyden saavuttamiseksi.

Alajan ja Suomisen mukaan on outoa, että laajaa hyvinvointivaltiota ja julkisen sektorin alijäämiä on syytetty eurokriisistä, vaikka tosiasiassa eurokriisi on ennen muuta yksityinen velkakriisi ja EU:n rakenteellisten valuvikojen aiheuttama kriisi.

Julkisten menojen leikkaukset ovatkin johtaneet EU:ssa massatyöttömyyteen. Kiristyspolitiikan sijaan Euroopassa pitäisi rakentaa talouskehitystä vakauttavia ja kokonaiskysynnän kasvua tukevia instituutioita, toteavat Alaja ja Suominen.

Kirjoittajien mukaan Euroopan keskuspankin pitäisi selkeästi omaksua viime-käden-lainaajan rooli suhteessa euromaiden finanssipolitiikkaan. EU:n vaihtotaseiltaan ylijäämäisten maiden pitäisi puolestaan harjoittaa ekpansiivista talouspolitiikkaa eli lisätä menojaan. Se olisi tällä hetkellä kaikkien etu.

Lisäksi EU:n tasolla pitäisi EKP:n tuella luoda suuria investointiohjelmia ylläpitämään kokonaiskysyntää, luomaan kasvun edellytyksiä ja korjaamaan euroalueen epätasapainoja, painottavat Alaja ja Suominen. Nämä panostukset voitaisiin ohjata koulutukseen, uuteen infrastruktuuriin ja uusiutuvaan energiaan.

Myös Suomessa tarvitaan Alajan ja Suomisen mukaan kysyntäpuolen toimia työllisyyspolitiikassa.

Nyt tarvitaan suuri julkisen sektorin investointiohjelma, joka kohdistuu ennen kaikkea taloudellisen kasvun kannalta oleellisiin investointeihin sekä ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Julkisen sektorin suoraa työllistämistä tarvitaan pitkäaikaistyöttömyyden kasvun ehkäisemiseksi.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter