Timo Aro: Hyvinvoivat ihmiset ovat menestyvän alueen paras tae

Kalevi Sorsa -säätiön huhtikuussa julkaisema Eriarvoisuuksien Suomi -raportti kehottaa siirtämään katseen hallintorakenteista ihmisiin alueellisen tasa-arvon tavoittelussa. VTT, johtava asiantuntija Timo Aro palaa blogikirjoituksessaan raportin avauksiin. Hänen mukaansa raportin huomio valtionosuusjärjestelmän puutteista osuu aluekehityskeskustelun sokeaan pisteeseen ja sote-reformin läpivieminen edellyttää rahoituskriteerien uudistamista.

Kirjoittaja Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiö

Kalevi Sorsa-säätiö julkaisi monin tavoin ajankohtaisen Eriarvoisuuksien Suomi – Alueelliset sosioekonomiset erot Manner-Suomessa  -tutkimusraportin huhtikuussa. Suomi jaettiin 11 muuttujan klusterianalyysin perusteella osoitettujen sosioekonomisten erojen perusteella neljään erilaiseen kuntaryhmään, neljään Suomeen.

Neljä Suomea nimettiin (i) menestyväksi pääkaupunkiseuduksi ja kaupunkien vaikutusalueeksi, (ii) kaupunkialueiksi, joilla on sosiaalisen syrjäytymisen riskejä, (iii) keskiverto Suomeksi ja (iv) taantuviksi alueiksi.

Kuntaryhmille annetut määreet herättivät ärtymystä erityisesti niillä alueilla, jotka määriteltiin joko keskiverroksi tai taantuvaksi. Harva haluaa keskiverron tai taantuvan alueen poltinmerkkiä riippumatta siitä mitä tulokset osoittavat.

Tutkimuksen keskeinen tulos oli kirkas: hyvinvointi on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, muiden suurten kaupunkien kehyskuntiin ja ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Tulos ei ole yllätys, sillä useimmissa vertailevissa alueanalyyseissä kärkijoukko on samankaltainen.

Aluekehitystä voidaan tutkia monilla tavoilla

Eriarvoisuuksien Suomi -tutkimusraportti herätti julkisuudessa runsaasti kiinnostusta. Tämä oli odotettavaa, sillä alueiden kehitykseen liittyvät erilaiset analyysit, vertailut tai erilaiset rankkaukset herättävät paljon mielenkiintoa. Kaikki alueet haluavat lähtökohtaisesti menestyä ja verrata omaa kehitystään muihin alueisiin.

En keskity tällä kertaa paljon julkisuutta saaneisiin tuloksiin. Paljon kiinnostavampaa on se, mistä oikein puhutaan, kun puhutaan alueiden menestymisestä, kasvusta, kilpailukyvystä tai hyvinvoinnista?

Alueiden kasvuretoriikkaan liittyvät käsitteet ovat usein ”saippuamaisia”, joiden tarkka määrittely ja rajaaminen on vaikeaa tai mahdotonta. Käsitteitä käytetään villisti mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Esimerkiksi alueellisiin hyvinvointieroihin vaikuttavia tekijöitä voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta lukemattomilla eri tavoilla. Sama liittyy ylipäätään alueiden vertaamiseen tai position määrittämiseen suhteessa muihin alueisiin.

Selvää lienee vain se, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa tai väärää mallia.

Alueellisia hyvinvointieroja voidaan tarkastella rajatusti vain yhden teeman tai laaja-alaisesti usean teeman näkökulmasta lyhyellä, keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä. On myös hyvä erottaa toisistaan dynaaminen ja suhteellinen näkökulma: edellinen perustuu absoluuttisiin arvoihin poikkileikkaushetkellä ja jälkimmäinen muutokseen tai kehitykseen erikseen määritellyn aikahorisontin sisällä.

Alue- ja ihmislähtöinen tarkastelu tarpeen

Alueita koskevassa vertailussa on mielestäni huomioitava vähintään kaksi perussääntöä.

Ensiksi, tulokset riippuvat aina vertailtavista teemoista ja muuttujista, käytetystä metodista, ajankohdasta, painotuksista jne. Tärkeintä on erottaa toisistaan kaksi toisistaan poikkeavaa näkökulmaa eli aluelähtöinen ja ihmislähtöinen tarkastelu. Aluelähtöinen tai spatiaalinen ajattelu lähtee alueen maantieteellisen sijaintiin sekä alue- ja väestörakenteeseen liittyvistä tekijöistä. Ihmislähtöinen ajattelu taas lähtee alueella asuvien elinolojen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Paras ymmärrys saadaan, jos spatiaalinen ja ihmislähtöinen tarkastelu yhdistetään toisiaan rikastuttavalla tavalla.

Toiseksi, omenoita ei pidä verrata appelsiineihin tai päinvastoin. Kuntatasolla voidaan verrata Kauniaista ja Rautavaaraa toisiinsa, mutta tulosten analysoinnissa on huomioitava toisistaan täydellisesti poikkeavat lähtökohdat esimerkiksi sijainnin, asukasrakenteen, demografian tai aikaisemman kehityksen perusteella. Tulosten luotettavuus paranee, jos kunnat tai alueet kyetään ryhmittelemään ominaisuuksiltaan samankaltaisiksi alueryppäiksi (esim. suuret kaupungit, maakuntakeskukset, kehyskunnat, seutukaupungit, maaseutumaiset kunnat) tai paikkatietoon perusteella kaupunki- ja maaseutualueisiin.

Eriarvoisuuksien Suomi -tutkimusraportissa molemmat edellä mainitut perussäännöt toteutuivat mallikkaasti. Klusterianalyysi metodina oli oiva valinta. Alueiden ryhmittely neljään luokkaan oli perusteltu. Parasta oli kuitenkin se, että alueiden hyvinvointieroja tarkasteltiin sekä ihmislähtöisestä että spatiaalisesta näkökulmasta. Heikkoutena pidän muuttujien valintaa ja rajallista määrää sekä tukeutumista pääosin vain yhden poikkileikkausvuoden tilastoihin.

Sote-reformi edellyttää rahoituskriteerien uudistamista

Raportin datan lisäksi kannattaa tutustua sen päätelmiin ja uusiin avauksiin. Raportin päätelmät ja avaukset olivat raikkaita niiden suorasukaisuuden ja (alue)poliittisen epäkorrektiuden vuoksi. Nostan esille mielestäni neljä kiinnostavinta avausta, joista toivoisin käytävän paljon enemmän ja laajempaa yhteiskunnallista keskustelua kaikilla aluetasoilla -ennen vaaleja ja varsinkin vaalien jälkeen.

Tekijät ehdottavat yhtenäiskunta-ajatuksesta luopumista. Kuntien tehtäviä voisi jatkossa eriyttää koon ja resurssien mukaan. Tämä niin sanottu kevytkunta-malli on noussut silloin tällöin keskusteluun, mutta on usein ajautunut kategoriseen puolesta tai vastaan keskusteluun.

Hyvä nosto oli mielestäni huomion kiinnittäminen maakuntakeskusten aseman vahvistamiseen. Perusteluina nostettiin esiin, että niiden koulutusvetoisen kasvun vahvistaminen ja työllisyysvastuun lisääminen heijastuisivat myönteisesti myös lähialueelle. Korona-ajan lyhyen aikavälin muutokset alueellisiin ja väestöllisiin kehityskulkuihin ovat nostaneet maakuntakeskuksen asemaa. Useat maakuntakeskukset ovat saaneet väestönlisäystä ja muuttovoittoa enemmän kuin koronakriisiä edeltävänä ajankohtana. Momentum seuraavalle askeleelle on juuri nyt oikea.

Raportin ehkä kovin sotahuuto liittyy nykyisen aluepolitiikan ”räjäyttämiseen” ja valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen. Kumpikaan ei tuota nykyisellään niitä tuloksia mitä niiltä odotetaan. Tämä nosto on poliittisesti tulenarkaa tavaraa ja osuu suoraan suomalaisen aluekehityskeskustelun sokeaan pisteeseen. Sote-reformin läpivieminen edellyttää valtionosuusjärjestelmän kriittistä tarkastelua ennen muuta käytettyjen rahoituskriteerien osalta. Rahoituksessa pitäisi tunnistaa nykyistä paremmin kaupunkispesifit erityispiirteet, jotka liittyvät kasvavien kaupunkiseutujen kasvudynamiikan ja sosiaalisen huono-osaisuuden rajapintaan.

Itse pidin eniten avauksesta, jonka mukaan painopiste pitäisi siirtää kaikessa hallintorakenteista ihmisiin eli kuntien tasa-arvoisuudesta kohti väestön tasa-arvoisuutta. Tämä huomio on pelkistetyn kristallinkirkas.

Tutkimusraportin tärkein tulos ja viisaus on loppujen lopuksi tiivistettävissä yhteen lauseeseen: jokainen menestyvä alue tarvitsee menestyviä yrityksiä ja hyvinvoivat ihmiset ovat menestyvän alueen paras tae!

Timo Aro

 

VTT Timo Aro on aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n johtava asiantuntija.

Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja alueellisesta eriarvoisuudesta:

Raportti: Eriarvoisuuksien Suomi – Alueelliset sosioekonomiset erot Manner-Suomessa

Raportin julkaisutilaisuuden tallenne

Podcast: Kaupunkien sisäinen sosioekonominen eriytyminen