Tuhansia merkkejä politiikasta III

Toiminnanjohtaja Mikko Majander ilmoittautuu kaiken maailman dosenttien klaaniin ja julkaisee ajankohtaiskommentaarinsa vuosilta 2015–2017 kronikaksi koottuna.

· Mikko Majander

”Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä”, pääministeri Juha Sipilä purki 2. joulukuuta 2015 turhautumistaan television A-studiossa koko kansan edessä. Suomen talous ja työllisyys takkuilivat aina vaan, ja hallituksen lääkkeeksi ajamat yhteiskuntasopimus ja pakkolait törmäsivät kerta toisensa jälkeen kovaan vastustukseen.

Paineiden keskellä pääministerin harkinta ja poliittinen pelisilmä selvästi pettivät, vähintään valitun ilmaisun ja viestinnän osalta. Tölväisy yhdistettiin heti hallituksen koulutusleikkauksiin, ja se herätti muutenkin ihmetystä ja hämmennystä. Helsingin yliopiston dosenttiyhdistykseltä esimerkiksi lähti heti seuraavana aamuna Sipilälle avoin sähköpostiviesti, jossa vaadittiin anteeksipyyntöä.

”Tällainen puhe ei ole pääministerin asemassa suotavaa eikä anna hyvää käsitystä teidän asenteestanne oppineisuutta ja lukeneisuutta kohtaan”, yhdistyksen puheenjohtaja ja Suomen dosenttiliiton sihteeri Anne Nevgi kirjoitti. ”Ei ole hyvä, että pääministerin asemassa halveksivasti puhutaan yhdestä asiantuntijaryhmästä tai ylipäätään vähätellään asiantuntijoita.”

Journalismissa kaiken kokenut emerituspäätoimittaja Risto Uimonen avasi kolumnissaan syntynyttä keskustelua päivystävistä dosenteista:

”Termi on tuttu vuosien takaa. Sillä tarkoitetaan korkean oppiarvon suorittanutta henkilöä, joka vastaa toimittajien tarpeisiin laukomalla kysyttäessä mielipiteitään. ’Akateemiselta liukuhihnalta’ löytyy joka lähtöön asiantuntija, jolta saa mehevän kommentin.

Päivystävä dosentti on samanlainen vähättelevä ilmaisu kuin Uppsalan ekonomi oli aikoinaan. Tuskastuneet poliitikot avustajineen käyttävät sitä sisäisissä keskusteluissaan yli puoluerajojen. Se on heidän tapansa yrittää kestää perusteettomaksi kokemaansa kritiikkiä, joka tulvii heidän päälleen radiosta ja televisiosta.”

TUNNEN NIMIKKEEN SEKÄ SIITÄ JOHDETUT käsitteet ja niihin liittyvät mielikuvat koko lailla hyvin. Olen kuulunut dosenttien kyseenalaiseen klaaniin vuodesta 2008, ja sitä ennen jo kaveerasin heidän kanssaan yliopistolla parikymmentä vuotta niin opiskelijana, opettajana kuin tutkijana. Sen perusteella rohkenen todeta, että kyllä meitä on monenlaista ja moneen lähtöön – niin kuin lienee kaikkien ammatillisten yleisnimikkeiden ja oppiarvojen kohdalla.

Pilkka voi olla armotonta ja henkilökohtaisesti peräti haavoittavaa. Opiskelijoiden piirissä tunnettiin esimerkiksi ”katkera dosentti”, joka sinänsä pätevästä tieteellisestä tuotannostaan huolimatta koki jääneensä vaille palkintoa, eli pysyvää yliopistollista virkaa, mieluummin professuuria. Pahimmillaan tällaisista uraa tuhonneista vääryyksistä joutuivat kuulemaan jopa uudet opiskelijat heti fuksiaisten kosteilla jatkoilla.

Poliittisen historian alalla puree pahemmin lohkaisu ”yhden dokumentin dosenteista”, sillä siinä asetetaan kyseenalaiseksi tutkijan ammattitaito. Kollegojen keskuudessa ei herätä erityistä arvostusta, jos julkisuudessa tekee yksittäisestä arkistolöydöstä (ja itsestään) suurta numeroa ja kirjoittaa saman tien sen perusteella muka historian uusiksi.

Näitä taustoja vasten en osannut erityisemmin loukkaantua Juha Sipilän ulostulosta. Dosentin titteli on kaikesta huolimatta sen verran komea ja kunniakas, ja myös puolustamisen väärti, että se mielestäni kestää vaikka pääministerin harkitsemattoman lausahduksen. Tämä pahoittelikin tuoreeltaan ”kommenttiaan, joka ei ollut tarkoitettu mitään ammattiryhmää vastaan”.

Sitä paitsi tunnistin itseni hyvin tuosta tokaisusta, tosin enemmän kaiken maailman asioiden kommentoijana kuin aina vain kielteisen ja torjuvan näkökulman esittäjänä. Olen joulukuusta 2011 vetänyt yhteiskuntapoliittista ajatuspajaa, jonka toiminnanjohtajan velvollisuuksiin kuuluu olla parhaan taitonsa mukaan tiedotusvälineiden käytettävissä ja esittää näkemyksiä ajankohtaisista asioista.

Minkä verran olen siinä roolissa tullut ylittäneeksi asiantuntemukseni rajoja, se lienee parasta jättää muiden arvioitavaksi. Osin sen voi niin halutessaan tehdä kirjoituskronikkojeni Tuhansia merkkejä politiikasta pohjalta, joista tämä on kolmas kokoelma. Katveeseen jäävät kuitenkin kaiken maailman haastattelut, kommenttipyynnöt, alustukset, seminaarit ja keskustelutilaisuudet, jotka ovat pitäneet niin toiminnanjohtajan kuin päivystävän dosentin kiireisenä.

DOSENTTI MYÖNTÄÄ AULIISTI, ETTÄ suurta tiedettä ei tämän kaiken keskellä ole syntynyt, vaikka sentään nippu tutkimuspainotteisia artikkeleita. Ajatuspajatoiminnan ideana on ollut rakentaa siltaa tieteen ja politiikan välille, tukea tutkittuun tietoon nojaavaa yhteiskunnallista päätöksentekoa ja ruokkia kansalaiskeskustelua punnituin puheenvuoroin.

Debatti ei ole pahasta, vaan demokratian elinehto. Oma lähtökohtani on, että näkemyksensä täytyy pystyä perustelemaan, oli ne sitten ilmaissut kulttuurisivujen kolumnissa tai tieteellisessä julkaisussa. Jos argumentti ei kestä, niin silloin sitä täytyy hioa, ellei miettiä premissit, prosessit ja johtopäätökset uudelleen.

Tuhansia merkkejä politiikasta III – Ajankohtaiskommentaarien kronikkaa 2015–2017 Lue PDF

VTT Mikko Majander on ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja ja poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter