Tuhat merkkiä politiikasta: Digitaalitulevaisuuden varjossa

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

Hallitus pitää tänä maanantaina työpajaa tulevaisuudesta Aalto-yliopiston suojissa. Sen yhtenä vauhdittajana on ETLAn tuore raportti, jonka mukaan tietotekniikan kehitys uhkaa parin seuraavan vuosikymmenen aikana yli kolmannesta Suomen nykyisistä työpaikoista. Murros on suurempi tuotannon puolella kuin palvelusektoreilla.

Hurjalta kuulostava arvio on tavallaan linjassa syksyllä valmistuneen valtioneuvoston tulevaisuusselonteon kanssa, jonka sävyt tosin liikkuvat enemmän mahdollisuuksissa kuin uhkissa. Sen taikasana on globaaliin toimintaympäristöön sopeutuva digitaalitalous, jossa ”arvonluonnista yhä suurempi osa tulee olemaan aineetonta”.

Suomessa on viime vuodet jo kipuiltu teollisten työpaikkojen katoamista. Valmistavasta toiminnasta ei raskittaisi kuitenkaan luopua sen enempää nykyvaikeuksien kuin digivisioiden vuoksi. Ruotsin ja Saksan menestys sen osoittaa, että huipputeknologiaa hyödyntävä monipuolinen tuotanto on yhä vaurauden lähde. Yhdysvaltoihinkin on kuulemma kotiutettu teollista kapasiteettia maailmalta.

Murroksessa eläminen tai rakennemuutoksien toteuttaminen ei merkitse sitä, että kaikki täytyy panna uusiksi. Hyvästä kannattaa pitää kiinni ja sen päälle rakentaa, kehittää edelleen toimivaksi, mieluummin kansainväliseksi kilpailueduksi. Evoluutio voi pelittää revoluutionkin keskellä.

Tämä pätee yhtä lailla Suomen vuosisataiseen vaurauden lähteeseen, metsistä hakattuun ja jalostettuun vihreään kultaan, kuin säätykierron perinteeseen, koulutus- ja sosiaalisen turvan järjestelmiin, joita muutaman vuosikymmenen – muttei niin järin kauan – olemme tottuneet kutsumaan hyvinvointivaltion koodisanalla.