Tuhat merkkiä politiikasta: Edistyksellisiä – onko heitä?
MIKKO MAJANDER
Kuka enää kehtaa puhua edistyksestä? Sana on Suomessa jotenkin saastunut, samalla tavalla kuin käsitykset 1970-luvusta, kun sitä lähestytään suomettumisen leimaavasta näkökulmasta.
Silloinhan Suomi kulki muun maailman mukana vielä vääjäämättömästi kohti jonkin sortin sosialismia. Edistyksellisiä olivat ne, joilla oli historian suuri linja puolellaan, taantumuksellisia häviämään tuomitut vastaan haraajat.
Kunnes megatrendi kääntyi uusliberalismin voittokuluksi. Vanha vasemmisto sai kantaakseen konservatiivisuuden taakkaa, kun se pyrki säilyttämään hyvinvointivaltion kukoistuskauden saavutuksia.
Nyt ollaan jälleen risteysasemassa, tulevaisuuden suuntaviivat sumussa. Historian kulkuun ei uskalla kukaan vedota. Painopiste saattaa kyllä siirtyä kohti Kiinaa ja Aasiaa, mutta mitä se tarkoittaa läntisen maailman yhteiskunnille.
Toisaalta keskustavasemmisto on Euroopassa pitänyt edistyksen yhä käsitearsenaalissaan. Kalevi Sorsa -säätiökin kuuluu vireään verkostoon, jonka nimi on Foundation for European Progressive Studies – Fondation européenne d’études progressistes.
Suomessa ei edistyksellisyydestä kuitenkaan kuule, mitä nyt muutama nuoremman polven demari on väliin yrittänyt sitä hiukan viljellä. Mutta 1970-luvun mörkö tulee heitäkin vastaan, vaikka itse olivat silloin tuskin vaippaiässä.
Tässä asetelmassa oli viime viikolla virkistävää osallistua Edistyksen Päiville, kuulla liuta hyviä esityksiä tieteen tarkoituksesta. Tilaisuuden järjesti Edistyksellinen tiedeliitto yhdessä Maaseudun Sivistysliiton ja keskustalaisen Ajatuspaja e2:n kanssa.
Onnittelut kollegoille onnistumisesta, vaikka edistyksellisyyden arvoitus jäi yhä ratkaisematta.