Tuhat merkkiä politiikasta: Federalismia ja budjettituskaa

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

MIKKO MAJANDER

Eurokriisin huonosti hallittu logiikka on herättänyt pelon siitä, että Euroopan unioni liukuisi kohti syvenevää federalismia ilman asiaa koskevaa tietoista päätöstä. Puhumattakaan selkeästä poliittisesta keskustelusta, johon myös kansalaiset pääsisivät ottamaan osaa.

Millään muulla tavalla federalismi tuskin voikaan toteutua, ei ainakaan talousahdingon tuskan varjostaessa odotushorisontteja. Apupaketteihin kyllästyneet nettomaksajavaltiot vahtivat tiukasti, ettei niiden piikkiin kumuloidu enää lisälaskuja.

Kansalliset parlamentit vaalivat oikeutetun mustasukkaisesti budjettivaltaansa. Ne ovat edelleen eurooppalaisen demokratian ja siten myös integraation legitimiteetin kivijalka – Euroopan parlamentin tärkeää roolia väheksymättä.

Asetelman karuus näkyy viime hetken väännössä, jota parhaillaan käydään EU:n budjettikehyksistä vuosille 2014–2020. Keskustelu kulkee ajan hengen mukaisesti lähinnä leikkausten merkeissä, vaikka nyt jos koska pitäisi hakea kasvun stimulusta laajemmassa Euroopan kattavassa mittakaavassa.

Poliittisen debatin soisi mieluummin koskevan unionin budjetin sisäisiä painotuksia, kuinka investoida tehokkaammin parempaan huomiseen.

Perusteita pohdinnalle tarjoaa muun muassa Antton Rönnholm, jonka analyysi on julkaistu Kalevi Sorsa -säätiön Impulsseja-sarjassa. Myös FEPSin pääsihteeri Ernst Stetter on haarukoinut kysymystä terävästi blogikirjoituksessaan. Suosittelen.