Tuhat merkkiä politiikasta: Forssan ohjelma – riippa vai voimavara?
Sivusin otsikossa muotoiltua kysymystä yleisön edessä viime lauantaina, kun sosialidemokraattien Forssan kokouksesta tuli kuluneeksi 110 vuotta. Silloinhan hyväksyttiin Suomen historian kuuluisin puolueohjelma, joka yhä pyörii jonkinlaisena mittatikkuna poliittisessa ajankohtaiskeskustelussa.
Maineensa puolesta siis ilman muuta menestys, josta SDP voi oikeutetusti olla ylpeä, suorastaan omassa luokassaan. Mutta menneillä suurteoilla pullistelua seuraa varjona kysymys, mitä puolueella on tarjota tulevaisuudelle, eikö se kykene enää vastaaviin suorituksiin.
Vastaukseksi on usein haikailtu uutta Forssan ohjelmaa. Hämeen Kaiku näkyy netissä uutisoineen esitykseni otsikolla, ettei mielestäni sellaista tarvita. Perusteluina taisi mennä nuoteistani julki sellaistakin, mitä itse puheessa muotoilin hiukan toisin. Toisaalta kokonaan pois on jäänyt loppunousu, joka kuului suurin piirtein näin:
”Minkälaisen historianäkemyksen ja tulevaisuuden profetian varaan ohjelman periaateosan voi kirjoittaa? Entä lähiajan vaatimukset aikana, kun ennen vaaleja asetetut kynnyskysymykset kestävät mielekkäinä tuskin vaalikauden puoliväliin asti? Aika velho saa olla se, joka tämän päivän maailmassa kirjoittaa sellaisen paperin, jolla on vähänkään Forssan kokouksen ja ohjelman kaltaista kantoa.”
Lisäsin kuitenkin sen saattavan onnistua Erkki Tuomiojalta, joka teki jälkeeni aivan erinomaisen analyysin nykytilasta. Mutta hänkin kuittasi toiveet uudesta Forssan ohjelmasta ”kauniina ajatuksena, jonka tehoon en kuitenkaan osaa luottaa”.
Sen sijaan elävää ja rohkeaa keskustelua aatteesta, tavoitteiden asettelusta ja niiden saavuttamisen keinoista, sitä toivomme Tuomiojan kanssa varmasti molemmat. Ja siihen Forssan kokouksen ja ohjelman muistaminen sopii erinomaisesti innoittajaksi.