Tuhat merkkiä politiikasta: Ikävien kompromissien säädyllisyys

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

MIKKO MAJANDER

”Sosiaalidemokratiassa on yksi puoli, josta tosiaan pidän. Sellaisetkin ihmiset, joilla oli aivan eri näkemys, jotka karkeasti ilmaistuna inhosivat toisiaan, kapitalistit ja sosialistit, istuivat saman pöydän ääreen ja synnyttivät vaivalloisesti kompromissin, joka piti. Niissä ikävissä kompromisseissa on jotain kovin tyydyttävää. Kunniallista ja säädyllistä.”

Näin arvioi lähes 80-vuotias Ingmar Bergman, joka vuonna 1997 avasi näkemyksiään Jörn Donnerille kameroiden edessä. Keskusteludokumentti Elämää ja työtä on mannaa Bergmanin taiteen ystäville, mutta myös muuten viisas reflektio ihmisenä olemiseen.

Yhteiskuntapoliittisesti sen kaiho kohdistuu vanhaan kansankotiin. 1970-luvulla Bergmankin törmäsi ruotsalaiseen yhteiskuntaan, joka byrokraattisessa vallantäyteisyydessään ”yritti saada minut hengiltä”.

Sopimisen kulttuurissa ja vastapuolten keskinäisessä arvonannossa on vaalittavaa meidänkin ajassamme. Sanelupolitiikka tuottaa rumaa ja lyhytnäköistä jälkeä, harjoitti sitä sitten poliittinen hegemoni, työmarkkinoiden vahvempi osapuoli tai valtiovalta.

”Minä olen käsityöläinen”, kymmenien elokuvien, näytelmien ja kirjojen Bergman kiteytti dokumentin lopuksi. ”Tunnen suurta ammattiylpeyttä, kun olen tehnyt hyvää työtä. Se on minulle kaikkein tärkeintä, ensisijaista. Samaa kuin tekisi hyvän käyttöesineen. Hyvän pöydän tai tuolin.”

Tuon kaltaisesta tunteesta tulisi jokaisen päästä osalliseksi ja osata siitä nauttia, kukin tahollaan ja tasollaan. Kuinka paljon ihmisenä olemisen potentiaalia omaksi ja yhteiseksi iloksi ja hyödyksi meneekään näinä ”yltäkylläisinä niukkuuden aikoina” hukkaan…