Tuhat merkkiä politiikasta: Iso paha Yleisradio

· Mikko Majander

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Media on murroksessa, ja mediataloissa tapaillaan paniikkinappulaa. Yleinen talousahdinko vähentää mainostuloja, printtilehtien levikit laskevat eikä nettipuolelta osata vielä oikein rahastaa. YT-neuvottelut kiertävät firmasta toiseen kuin kulkutauti.

Hädän hetki on mobilisoinut taisteluun paitsi markkinaosuuksista myös vanhaa yhteistä vihollista vastaan. Sivistyksen soihdunkantajanakin joskus kulkenut Sanoma-konserni kehtaa ratsastaa jopa kehitysvammaisilla käydessään Yleisradiota ja sen rahoituspohjaa vastaan (täällä ja täällä).

”Sananvapaus on jo vaarassa”, Suomen Kuvalehti puolestaan otsikoi (3.5.) pääkirjoituksensa, kun ”Yle rämettää kaupallisesti toimivan sanomalehdistön toimintaedellytykset”. Tilattavien lehtien arvonlisäveroa tämä laatujournalismin lippulaiva pitää poliitikkojen mätkäisemänä rangaistuksena, joka ”ilmeisesti haluttiin antaa kriittisyyden lisääntymisestä”.

Sinänsä ymmärrettävä närästys lipsahtaa siinä vainoharhan puolelle.

Yleisradion verorahoitteinen asema on ongelmallinen, jos yhteiskuntaa lähestytään pelkästään yritystoiminnan kilpailutilanteen kautta. Toisaalta julkisen palvelun logiikka lienee nimenomaan siinä, että kaikkea ei uhrata markkinaehtoisuuden alttarille.

Kaupallisten yhtiöiden näkökulmasta Ylelle ei kuulu mitään sellaista, joka olisi myös yksityisesti rahastettavissa. Happamiin hampaisiin riittää kaluttavaksi yksittäisiä ohjelmaesimerkkejä, joiden mielekkyyden voi kukin kyseenalaistaa mielensä mukaan.

Rajapinnoilla kuohuu ja kipunoi aina. Siitä huolimatta Yleisradio on kansallisaarre, jonka laadusta ja hyvinvoinnista tulee kantaa huolta läpi vaikeiden aikojen. Sen aseman romuttaminen tuskin pelastaisi pitkän päälle mediataloja, joiden on löydettävä itse sijansa uudessa viestintämaailmassa.

Mutta ilman hyvää Yleä olisimme yhteiskuntana huomattavasti köyhempiä.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter