Tuhat merkkiä politiikasta: Jäähyväiset blokkipolitiikalle?
Suomen porvaripiireissä on hoettu blokkipolitiikan siunauksellisuutta lähes mantran tavoin. Se tarjoaisi kansalaisille kuluttajansuojaa, kun vaaleissa tietäisi ennalta valmiiksi, millaista hallitusta äänellään havittelee ja tukee.
Raadollisemman, mutta harvoin avoimesti lausutun näkemyksen mukaan siinä olisi samalla oiva väline, jolla vaisusta kannatuksesta kärsivä vasemmisto saataisiin eristetyksi vallasta.
Niin kuin ruoho on aidan takana vihreämpää, Suomen kirjavia koalitioita tuottavaa puoluejärjestelmää on moitittu kehnoksi Saksan ja Ruotsin kaltaisiin menestyjiin verrattuna. Sivistysmaissa kun kunnon konservatiivit ja sosialistit eivät istu samassa hallituksessa, kommunistien perillisistä nyt puhumattakaan.
Sääli vain, että äänestäjät voivat pilata mallin, joka teoriassa on niin täydellinen, vieläpä heidän omaksi parhaakseen.
Saksan vaalit tuottivat viime vuonna lähtöasetelmien vastaisesti sinipunaa suureen koalitioon, ja Ruotsi on nyt taipumassa rahtusen samaan suuntaan. Stefan Löfvenin ministerilistalla tuskin on tilaa porvareille, mutta hallitsemiseen hän tarvitsee tukea myös blokkirajan takaa. Eikä se tuki tule olemaan ilmaista.
Kaksipuoluejärjestelmä on murtumassa jopa enemmistövaalitavan Britanniassa. Ensin liberaalit kiilasivat vaa’ankieliaseman kautta hallitukseen, sittemmin itsenäisyyspuolue UKIP on sotkenut asetelmia. Ja koko perinteinen paletti on vaarassa mennä sekaisin, jos vielä skotit päättävät erota yhteisestä unionista.
Vaikka vastakkainasettelun aika ei olisikaan ohitse, ehkä puolueiden on kuitenkin hyvä vaalia kykyään myös yhteistyöhön. Periaatteellinen blokkiraja oikeiston ja vasemmiston välillä ei välttämättä ole poliittisen kentän keskeisin jakolinja. Porvaria ja sosialistiakin on monta sorttia.