Tuhat merkkiä politiikasta: Januskasvoinen Suomi

Miten meillä menee, Suomella? Julkinen analyysi asiasta on jos ei skitsofreeninen niin kaksikasvoinen.

Kotimaassa lietsotaan kriisitietoisuutta. Keskustajohtaja Juha Sipilälle eivät enää lamatalkoot riitä, vaan maan pelastamiseen on suhtauduttava kuin uusiin sotakorvauksiin. Teollisuus vaatii kulurakenteiden reilua rukkaamista kansainvälisen kilpailukyvyn palauttamiseksi.

Samaan aikaan maailmalla Suomi arvioidaan luottoluokitukseltaan valtioiden aateliin ja myös kilpailukyvyltään aivan kärkisijoille. Velkaa on, mutta varsin maltillisesti verrattuna kuilun partaalla keikkuviin maihin.

Eläkepommiakaan ei tarvitse erityisemmin pelätä, mikäli on uskominen arvovaltaista ulkomaista professoriraatia. Ja Nordea tahkoaa kaikkien aikojen suurimpia tuottoja, vaikka finanssiala pitää kovaa meteliä siihen kohdistuvista rasitteista.

Tuntuu siltä, että Suomi-kuvasta kilpailee kaksi kertomusta. Uhkien varjostama kivinen tie on tarkoitettu kotimaiseen kulutukseen, kun ulospäin käy kiiltävä maabrändi todesta kuin väärä raha.

Voi olla, että onnistuneeseen tasapainoon ja menestykseen tarvitaan molemmat. Ensimmäinen tulkinta saattaa hyvin olla edellytys jälkimmäisen uskottavuudelle, sillä maallinen maine on maailmallakin katoavaista.

Ei se velka, vaan velkaantumisen vauhti. Ei ne pienet tuloerot, vaan niiden kasvamisen vauhti.