Tuhat merkkiä politiikasta: Jäsenet äänestää
Politiikan kaikentietävät kommentaattorit ovat muistelleet ahkerasti, kuinka ennusmerkit Kataisen–Urpilaisen sixpackin vaikeuksille olivat luettavissa jo sen synnytystuskasta. Hallitusta hierottiin kokoon viikkokaupalla, ja sille kirjoitettiin ennätyspitkä ohjelma.
Miten käyneekään Saksassa, jossa kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien lähes yhtä epäpyhää koalitiota kasattiin koko syksy. Hallitusohjelmallekin kertyi mittaa huomattavat 185 sivua.
Edellytykset onnistumiselle ovat kuitenkin siinä mielessä hyvät, että uudelle hallitukselle hankittiin suuren parlamenttienemmistön päälle vielä toinen demokraattinen legitimaatio. SPD nimittäin järjesti asiasta jäsenäänestyksen, jossa kolme neljäsosaa kannatti ryhtymistä yhteistyöhön neuvotellulla pohjalla.
Äänestysintokin nousi vajaan puolenmiljoonan jäsenen keskuudessa korkealle noin 70 prosenttiin. Tulevaisuuden horisonttia tosin varjostaa se, että nuorempi polvi kuuluu suhtautuneen puoluejohdon ajamaan hallituslinjaan kielteisesti.
Italiassa taas otettiin ”suorassa demokratiassa” vielä askel pitemmälle, kun demokraattisen puolueen PD:n johtajasta pääsivät jäsenten lisäksi äänestämään kaikki halukkaat kahden euron rekisteröitymismaksua vastaan. Yli kaksi miljoonaa osallistui, joten vaali oli ainakin poliittisen mobilisaation näkökulmasta menestys.
Voittajaksi selvisi Firenzen alle nelikymppinen pormestari Matteo Renzi, jonka esiintymisissä on ollut ajan henkeen vetoavia populistisia piirteitä. Numeroiden valossa hän sai vankan mandaatin, mutta sen soveltaminen heterogeenisen keskusta-vasemmiston politiikkaan on jo toinen juttu.
Suomessa Sanna Marin jäi aika lailla yksin ehdottaessaan SDP:n valtuustossa jäsenäänestystä puolueen johtajistosta. Aloitteessa oli astian makua näin puoluekokouksen alla, mutta muuten täällä Pohjan perukoilla kannattaa kyllä seurata kokemuksia, joita jäsendemokratian vitalisoimisesta saadaan muilla mailla.