Tuhat merkkiä politiikasta: Jugoslaviasta Kreikkaan

Jugoslavian hajoamissodat ravisuttivat 1990-luvulla Eurooppaa kahdella tavalla. Etnisten puhdistusten ja joukkomurhien ajan piti olla kauas taakse jäänyttä sivistyksen maanosassa, jonka itäinen puolisko oli vapautunut kommunismin pakkovallasta demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Toisaalta kansainvälistä profiilia etsineen Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden oli tuskaista huomata, ettei niistä ollut interventioon Balkanille. Tarvittiin Yhdysvaltojen sotilaallista kykyä ja poliittista johtajuutta, ennen kuin Martti Ahtisaari kumppaneineen pääsi hakemaan konfliktiin ratkaisua.

Rauhan jälkihoito jatkuu yhä. Kalevi Sorsa -säätiökin on siinä mukana pienen pienellä osuudella tukiessaan demokraattisen kansalaisyhteiskunnan kehitystä monikulttuurisessa Makedoniassa.

Perspektiivi EU-jäsenyydestä on ollut yksi tärkeä tekijä niissä ponnisteluissa, joilla Balkanin valtioiden välisiä ja sisäisiä jännitteitä on yritetty hillitä, jos ei laukaista. Pikku hiljaa alkaa käydä kyseenalaiseksi, onko vakaudesta enää eurooppalaisen integraation käytinvoimaksi, saati EU:n vientituotteeksi.

Uutiset Kreikasta kertovat, kuinka maan yhteiskuntarakenne ja -moraali ovat rapautumassa kiihtyvällä vauhdilla. Väkivalta on jo katujen varjoissa väijyvä vaara, muulloinkin kuin mielenosoittajien ja poliisien yhteenotoissa.

Euroopan unioni näyttää olevan jäsenmaansa tilanteen edessä yhtä neuvoton kuin hajoavan Jugoslavian kanssa aikoinaan. Vaikka pahimmissakaan skenaarioissa ei esiinny 1990-luvun kaltaisia verilöylyjä, Kreikan kierteen ei saisi antaa eskaloitua enää yhtään pidemmälle.