MIKKO MAJANDER

(Urho Kekkosen syntymäpäivänä 3.9.2012)

Suomen Keskusta on melkoinen hybridi. Porvaripuolueena se on yrittäjien ylin ystävä, vanhana Maalaisliittona taas aluepolitiikan ja tukiaistalouden paaluvarustus. Alkiolaisissa aatepuheissa muistetaan, tai ainakin muistellaan köyhän asiaa.

Johannes Virolaiseen asti keskustajohtajien kuului viljellä maata, vaikka aika tahtoi kulua valtiollisissa asioissa. Myöhemmin on esiintynyt toisenlaista yrittäjyyttä, tosin enemmän vasta politiikan kannusten jälkeen.

Ikinuori Paavo Väyrynen on konsernijohtaja Keminmaalla, jos kohta kehuu vaimonsa pyörittävän bisneksiä. Hänen seuraajistaan sekä Esko Aho että Matti Vanhanen siirtyivät politiikasta elinkeinoelämän palvelukseen, toinen Nokian ja toinen perheyrittäjien lobbariksi.

Sen sijaan Anneli Jäätteenmäkeä ja Mari Kiviniemeä ei ole toistaiseksi rekrytoitu liike-elämään, vaikka siellä pitäisi olla pulaa naisjohtajista. Lieneekö kutsumuksen vai tasa-arvon puutetta, kun pääministerin pesti pätevöittää noin eri tavalla.

Juha Sipilän tie on kulkenut toisin päin: ”Suomen Mitt Romneylle” löytyi nostetta puolueen pelastajaksi, kun oli ensin osoittanut yrittäjänä kykyä tehdä miljoonia. Markkinatalouden lujat lait piti olla sisäistetty omakohtaisesti.

Kesällä Sipilä kuitenkin hämmästytti esittämällä, että Espanja voisi hoitaa talousongelmansa kiristämällä verotusta, vaikkapa Suomen tasolle. Pohjoispohjalaisen matematiikan mukaan se paikkaisi maan rahoitusaukkoja sadalla miljardilla eurolla vuodessa.

Esko Aho puolestaan tähdensi hiljan Helsingin Sanomissa (19.8.), kuinka merkittävin teko Suomen 1990-luvun laman hoidossa oli yhteisöverojärjestelmän uudistus. Veroastetta painettiin alas, mutta tuotto kasvoi rajusti talouden dynamiikan myötä.

Keskustan hybridissä riittää reseptejä, joka lähtöön.