Tuhat merkkiä politiikasta: Kohti Merkelin–Schulzin Eurooppaa?

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

Euroopan parlamentti on vuosikaudet ponnistellut sen puolesta, että se otettaisiin vakavasti kansanvaltaa toteuttavana instituutiona. Parlamentin valtaoikeudet ja äänenpainot ovatkin kasvaneet, mutta kovin moni ei vielä miellä sen täyttävän Euroopan unionin demokratiavajetta.

Hiljalleen käynnistyvä kampanjointi kohti ensi kevään Eurooppa-vaaleja tarjoaa taas tilaisuuden asetelman korjaamiseksi. Erityisesti vasemmiston piiristä on perinteisesti pyritty siihen, että vaalit saisivat selkeämmin poliittisen, koko EU:n kattaviin puolueryhmittymiin nojaavan luonteen.

Tässä tarkoituksessa ollaan nyt nimeämässä ehdokkaita komission tulevaksi puheenjohtajaksi. Ensimmäisenä liikkeellä ovat sosialistit, jotka nostavat tehtävään saksalaista Martin Schulzia, EU-parlamentin nykyistä puhemiestä.

Kilpakumppaneita muista ryhmittymistä odotetaan talven mittaan. Suomalaisittain jännittää, onko Jyrki Kataisella kenties nostetta ja pyrkyä konservatiivien kandidaatiksi. Entä riittääkö EU:n huipulta tehtävää Olli Rehnille, jos tämä nimetään liberaalien kärkiehdokkaaksi.

Liittokansleri Angela Merkel on kuitenkin vesittämässä ideaa Eurooppa-vaalin vahvemmasta politisoinnista. Hän flirttailee avoimesti ajatuksella, että tukisi Schulzia komission johtoon. Homma haiskahtaa palaselta suureen hallituskoalitioon, jota Saksassa synnytetään parhaillaan kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien välillä.

Schulz tunnetaan särmikkäänä ja omatahtoisena miehenä, joka tuskin alistuu kenenkään käskyläiseksi. Muun Euroopan sopii silti miettiä, olisiko EU:n komissiosta tuossa asetelmassa enää sen selvästi vahvimman jäsenmaan vastapainoksi, edes sen vertaa kuin nykyisin.