Tuhat merkkiä politiikasta: Kultarannasta uuteen keskustelukulttuuriin

Suomessa on tavattu valitella yhteiskunnallisen keskustelun vähyyttä, vaikka joka aviisi pursuaa pääkirjoituksia ja kolumneja, lukijapalstat mielipiteitä ja netti blogeja. Kaikenkarvaiset ajatuspajat pukkaavat pamflettia ja järjestävät tilaisuuksia, joissa sana on alustusten päältä yleensä vapaa.

Sellaisiakin asioita kuulemma on, joista ei saa keskustella. Kuka kieltää ja estää, sitä sensuuritahoa ei useinkaan nimetä. Kaukana ei ole epäily, että puheenvuorojen määrän sijaan puuttuukin laatua, näkemystä ja harkintaa. Kun joskus yksi ajatus sitten keksitään, se leviää viruksen tavoin nopeasti kirjoituksesta toiseen.

Hienoinen ironiansa on siinäkin, että satakunta keskustelemisen huippuammattilaista saa kutsun kesäiseen Kultarantaan, jossa tasavallan presidentti rohkaisee heidät rupattelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ennakkoluulottomasti, mieluummin provosoiden kuin pihtaillen.

Ja porinaa piisaa, joskin sen antia tavallisten kuolevaisten on vaikea arvioida. Osanottajat joka tapauksessa kommentoivat tuoreeltaan tapahtumaa vilpittömän oloisesti positiivisessa sävyssä, nekin jotka lähtivät liikkeelle skeptisin sydämin.

Hyvä niin. Sen verran monta seminaaria olen itsekin istunut, että tiedän niiden merkityksen syntyvän oikeastaan vasta jälkeenpäin. Kohtaamisista ja ajatusten vaihdosta jää jotain itämään, ja itse kukin viljelee sitä eteenpäin omilla foorumeillaan.

Jos nyt käy näin, niin Sauli Niinistöä on syytä onnitella erinomaisesta avauksesta. Ehkäpä Suomen ulko-, turvallisuus- ja kansainvälispoliittinen keskustelu norjistuu ja monipuolistuu niin, ettei presidenttiä tarvita erikseen sen starttimoottoriksi.

Kultarannan kokoontumisajosta voi silti tehdä tradition, jos sille riittää aitoa tilausta.