Tuhat merkkiä politiikasta: Liliuksen-Elopin liiga
Mikael Lilius työskenteli energiayhtiö Fortumin toimitusjohtajana 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ja antoi kasvot yritysjohtajien käsistä karanneille palkitsemisjärjestelmille. Hänen vuositulonsa nousivat parhaimmillaan yli 11 miljoonan euron, ja 60-vuotiaana aloitettu eläkekin taisi asettua yli 50 000 euroon kuukaudessa.
Veroja ja korkeita kuluttajahintoja sähköstä maksava Suomi oli summista raivoissaan. Muistan yritysjohtajaystävänkin päivitelleen, kuinka tapaus Lilius todisti valtioyhtiöiden omistajaohjauksen täydellistä ammattitaidottomuutta.
Voi olla, mutta Stephen Elop kuittasi saman kokoluokan rahat yksityisen sektorin lippulaivasta Nokiasta vain kolmessa vuodessa. Onko se paljon vai vähän, se näyttää nykykapitalismissa olevan näkökulmakysymys. ”Microsoftiin verrattuna hän teki töitä lähes palkatta”, Elopin mentori Stephen Miles on murjaissut Helsingin Sanomille (29.9.).
Johtajatyön (lisä)arvo määräytyy markkinoilla, mutta tavallisten kuolevaisten ymmärrys ei näihin järjestelyihin riitä. Vaan eipä tiedä sen enempää Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, tunteako ylpeyttä Elopin sopimuksesta vai vaatiako sen kohtuullistamista. Jälkimmäistä yritettiin turhaan Liliuksenkin kanssa.
Yritysmaailman huippuja voi rinnastaa urheilun supersankareihin, joiden tuloksentekoa tosin mitataan julkisesti joka ottelussa. Kun Chicago Bulls maksoi Michael Jordanille 33 miljoonaa dollaria kaudesta 1997–1998, tähti oli joka sentin arvoinen. Noin 100 miljoonalla eurolla Tottenhamista Real Madridiin siirtyneestä Gareth Balesta en olisi yhtä varma.
Näiden virtuoosien rinnalla elopit tuntuvat joka tapauksessa divaritason pelureilta. Nokian mestaruuskaudet ovat ainakin tällä erää takanapäin.