Tuhat merkkiä politiikasta: Onko PEN poliittinen järjestö?

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

Oli hienoa nähdä, kuinka kirjailija Sirpa Kähkönen sai lauantain Helsingin Sanomissa (6.9.) tilaa kolme sivua, mukaan lukien ylistävän arvion uusimmasta romaanistaan Graniittimies. Hänhän tunnetusti rakentaa kirjojensa miljööt ja mentaliteetit historiantutkijan pätevyydellä luovan kerronnan osaksi.

Haastatteluosuudessa mainittiin kirjailijan toimivan parhaillaan myös sananvapausjärjestö PENin puheenjohtajana Suomessa. Siinä silmään tökkäsi Kähkösen topakka määritelmä: ”PEN ei ole poliittinen järjestö, vaan tavoitteena on se, että kirjoittavat ihmiset saisivat ilmaista itseään vapaasti ja turvallisesti.”

Ihmettelen, onko mitään sen perustavanlaatuisesti poliittisempaa asiaa kuin sanan- ja ilmaisun vapaus ilman painostusta ja uhkaa. Etenkin näinä aikoina, kun liberaali demokraattinen yhteiskuntajärjestys on globaalisti taas paineen alla, ellei puolustuskannalla. Heijastukset tästä ulottuvat Eurooppaan asti aina rakasta Pohjolaamme myöten.

512px-PFI_2010
Lehdistön sanan vapaus on poliittisesti arka aihe maailman lähes joka kolkassa. Mitä sinisempi alue, sitä ahtaampi lehdistön vapaus. Kuva: Monocletophat123 Wikimedia Commons

 

 

 

 

 

 

Oli Kähkösen lausunto sitten lapsus tai ei, se heijastelee yleisempää asennoitumista. Politiikka ja poliittinen ovat arveluttavia, tunneyhteydeltään negatiivisia määreitä, joista ”hyvien asioiden” puolesta toimivien kannattaa sanoutua visusti irti.

Demokratian tilaa ja tulevaisuutta surkuttelevien suomalaisten olisi kuitenkin hyvä miettiä, kuinka ahtaaksi kategoriaksi politiikka kannattaa määrittää. Pohjanlahden länsipuolella kansalaiset tuntuvat suhtautuvan siihen huomattavasti luonnollisemmin, kuten Ruotsin parlamenttivaalien korkeasta äänestysprosentista saatamme taas ensi viikonloppuna huomata.

Blogikuva Mikko