Tuhat merkkiä politiikasta: Pasila, Porilaisten marssi?

Mihin maailmassa voi enää luottaa, kun sitä kantavat traditiot murtuvat toinen toisensa jälkeen? Homoparit solmivat avioliittoja, Paavi eroaa, ja paini aiotaan poistaa olympialajien joukosta.

Talvisodan sankarikansaa lyödään polvilleen, kun sen viestimiehet liputetaan pois tupeksimasta ampumahiihtoladulta jo ennen maalia. Mäkihypyn joukkuekisassa Suomi jää viimeiseksi, jos ylipäätään saa joukkuetta kasaan.

Jääpallossa hävitään mitalit Kazakstanille, Ruotsin hankirallin voittaa joku ranskalainen suhari.

Tahko Pihkalalla on siinä sulattelemista, kun vuoden urheilijaksi valitaan purjelautailija tai pyörätuolikelaaja. No, jalo vammaisurheilu sentään lähti kehittymän sotakokemusten pohjalta.

Mutta on myllerrysten keskellä sentään jotain pysyvää, Suomen puolustuspolitiikan pyhä kolminaisuusoppi: yleinen asevelvollisuus, alueellinen puolustus ja sotilaallinen liittoutumattomuus.

Uskoa siihen sopii vahvistaa Porilaisten marssilla, kuten urheilijoidenkin, jotka odottavat olympiaunelman täyttymystä: ”viel’ on Suomi voimissaan … saa sankareita vielä nähdä Suomenmaa!”