Tuhat merkkiä politiikasta: Silmien avautuessa syksyyn

Viime talvena ja vielä keväälläkin kuuli sanottavan, että talous ei ole pelkkiä numeroita vaan paljolti psykologiaa. Suomi tarvitsisi jonkun ison sykäyksen, joka katkaisisi näivettymisen kierteen, poistaisi pessimismin ja palauttaisi uskon tulevaisuuteen.

Paineet kasautuivat hallituksen puolivälitarkasteluun ja kehysriiheen, josta puristettiin ulos huomattavan suuri yhteisöveron alennus 4,5 prosenttiyksiköllä. Siinä sen piti olla, kannustin yritysmaailmalle panna rattaat pyörimään.

Ratkaisua ei ehkä kannata kutsua kaivatuksi rakenneuudistukseksi, mutta sentään pitkän aikavälin strategiseksi linjaukseksi. Lyhyellä tähtäimellä se ei kuitenkaan tuottanut toivottua tunnelman muutosta, jos minkäänlaista tulosta.

Yritysten toimitusjohtajat ja hallitukset eivät toimineet uskon varassa, vaan laskeskelivat sittenkin lukuja, eivätkä ne näyttäneet kansainvälisen markkinatilanteen kurimuksessa hyviltä. Keventyvästä verotuksestahan pääsisi hyötymään vasta sitä mukaa, kun firma tekisi tulosta.

Yhteisöveroale oli hallitukselta eräänlaista ”toivotaan, toivotaan” -politiikkaa, kun sitä ei saatu kytketyksi muihin isoihin ratkaisuihin. Silläkin palikalla olisi ollut käyttöä nyt, kun työmarkkinaosapuolia paimennetaan kohti kansallisen pelastuksen kokonaissopimusta.

Sellainen nimittäin näyttää siintävän valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tuimassa katseessa, kun hän lomalta palattuaan lupailee suomalaisten syksyyn kaikkia kirpaisevaa kipua. Luvassa lienee siis keppiä, kun porkkanat ovat loppu.