Tuhat merkkiä politiikasta: Sote vs. kunta?

Helsingin Sanomien HS-raadissa kysyttiin viime viikolla, pitäisikö sote-ratkaisut tehdä erillään kuntauudistuksesta. Päälle kaatuvien töiden paineessa minulta jäi siihen harmittavasti vastaamatta, vaikka itse asia askarrutti mieltä.

Vahinko ei ollut suuren suuri, sillä vaikea tässä on enää hallitusta neuvoa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä on pelissä kattavan hyvinvointimallimme tuleva kestävyys. Kuntauudistuksessa taas koetellaan, kuinka käy kansanvaltamme yhdelle perinteiselle ulottuvuudelle, paikallistason demokratialle.

Voiko edellisessä edetä tinkimättä toisesta? Tällaisia suomalaisen yhteiskunnan kivijalkoja ei totta vie tee mieli peluuttaa vastakkain.

Järki sanoo, että teoriassa nämä kaksi uudistusta tulisi sovittaa yhteen. Toisaalta epäilys on vahva, että yhteen koplaamalla ei nyt synny käytännön ratkaisuja kuin korkeintaan ontuvina kompromisseina, joissa sitten riittää riitelemistä.

Lopputulemana ei voi kuin toivoa, että Petteri Orpon vetämä porukka tai mikä työryhmä tahansa löytää taikurin hatusta koordinoivan ratkaisun. Aika lähellä on kuitenkin jo vaihe, jossa sote-ratkaisut sopii sanella asiantuntijapohjalta, ja sitten niille on etsittävä demokratian mitat täyttävä kontrolli ja legitimaatio.

Mutkikasta tilannetta kuvastaa sekin, kuinka HS-raadin jäsenten näkemykset jakautuivat melkeinpä miten sattuu. ”Ei näitä uudistuksia voi toisistaan erillisinä tehdä”, tutkija Anu Kantola esimerkiksi aloitti perustelunsa vastattuaan itse kysymykseen ”Kyllä”.

”Ei”-puolen nimilistassa taas komeilivat peräjälkeen Vasemmistoliiton vasemmiston Li Andersson ja Kokoomuksen oikeiston Wille Rydman, molemmat aatepoliitikot asian valmistelua moittien.