Tuhat merkkiä politiikasta: Sotšista Kiovaan
Samaan aikaan kun suomalaiset jännittivät kiekkoleijoniensa suoritusta Putinin olympialaisissa, ukrainalaiset tekivät vallankumousta. Siinä missä Sotšissa oteltiin kovaa mutta rehdin sisaruuden ja veljeyden merkeissä, Kiovassa vuodettiin demokratian marttyyreiden verta.
Asetelmat manasivat esiin menneisyyden varjoja. Urheilun suurtapahtumat näyttävät olevan yhä osa suurvaltojen tai sellaisiksi pyrkivien kilpavarustelua. Toisaalta itäisessä Euroopassa, Venäjän ja Saksan välissä kamppaillaan vaikutusvallan etupiireistä, ikään kuin kylmän sodan alta olisi kuoriutunut esiin vanha geopolitiikka.
Ennen olympialaisia siunailtiin runsaasti Sotšin rakennustöiden taloudellista ja inhimillistäkin hintaa. Sen vastapainoksi Venäjä sai itse kisoissa balsamia nationalismiinsa. Kiitosta tuli paitsi sujuvista järjestelyistä myös turistien kohtaamasta ystävällisyydestä, joka riisui ennakkoluuloja ja muokkasi maabrändiä vieraanvaraiseen suuntaan.
Väitetään, että jopa Putinin on nähty hymyilleen. Se ei tosin välittynyt niihin viesteihin, joilla virallinen Venäjä kommentoi tapahtumain kulkua Ukrainan kaduilla ja toreilla. Jokin läntisiä käsityksiä korkeampi valtioviisaus on saanut sen profiloitumaan legitimiteettinsä täysin menettäneen, kiistatta korruptoituneen presidentin viimeiseksi tukijaksi.
Teemu Selänteen mättäessä Sotšissa kiekkoja Yhdysvaltojen maaliin ukrainalaiset kävivät ihmettelemässä, miltä näyttää Viktor Janukovitšin hirsidatša Kiovan liepeillä – yksityisine eläintarhoineen, golfkenttineen, luksusautotalleineen…
Mitä avautuneekaan venäläisten silmien eteen, jos he joskus pääsevät katsomaan Putinin Mustallemerelle rakennuttamaa palatsikompleksia. Sen kokonaisbudjetti on Masha Gessenin (Kasvoton mies, 2012, s. 267) mukaan ohittanut jo aikoja sitten miljardin dollarin rajan.