Tuhat merkkiä politiikasta: Suomettunut isku vyön alle
Miten päin Suomi sitten geopolitiikassa rimpuileekin, ”Finlandization” vainoaa sen kansainvälistä maabrändiä. Ukrainan kriisin myötä tämä kiusallinen käsite kimmahti kuin alitajunnasta Zbigniew Brzezinskin ja Henry Kissingerin kaltaisten kylmän sodan veteraanien analyyseihin.
Tuuli taitaa olla maailmalla taas kääntynyt. Vielä 1990-luvulla läntiset haukat ja kriitikot pyytelivät melkeinpä anteeksi aikaisempia puheitaan summaamalla, että pieni Suomi se sitten selvisikin ekspansiivisen Neuvostoliiton naapuruudesta vähin vaurioin.
Hieman paradoksaalisesti suomettumisesta eivät pariin vuosikymmeneen puhuneetkaan juuri muut kuin suomalaiset itse. Siitä, mikä aikanaan haluttiin kokonaan kiistää, tuli propagandistinen tunnussana maan omaan menneisyydenhallintaan. Ulkomaailmaa ei tämä historiapolitiikka ole jaksanut paljoa kiinnostaa.
Financial Timesille antamassaan haastattelussa Ville Niinistö yhdisti nämä kaksi kategoriaa. Moni koki sen tuplasti loukkaavaksi, kun hallituksen ministeri likasi suomettumiskortilla niin kotipesäänsä kansainvälisillä foorumeilla kuin kilpailijoitaan Suomessa.
Historiallisesti rasitteisen leimasanan kytkeminen päivänpoliittisiin vääntöihin oli huonosti harkittu ja tyylitön veto, kuin isku vyön alle. Demokraattisessa, myös toista mieltä olevia kunnioittavassa kulttuurissa on lupa odottaa poliittiselta retoriikalta parempaa ja pitävämpää argumentointia.
Suomalaisten ei ole syytä vajota samalle tasolle kuin Venäjän putinistit ja Ukrainan separatistit, jotka vanhan neuvostoajan malliin taistelevat yhä fasisteja vastaan.