Tuhat merkkiä politiikasta: Suomi, liberalismin luvattu maa
Eurooppalaisen liberalismin kummajainen on Suomen Keskusta, josta vähän raaputtamalla paljastuu yhä esiin vanha Maalaisliitto. Melkein millä tahansa asennemittarilla se asettuu vanhoillisten joukkoon, kristillisten ja perussuomalaisten peesiin. Eikä perinteisen tukiaispuolueen talouspolitiikkaakaan kehtaa kehua erityisen liberalistiseksi.
Euroopan parlamentin vaalien jälkeen osui eteeni kartta, jossa EU-maat oli väritetty sen mukaan, mikä puolueryhmittymä sai kussakin eniten paikkoja. Hieraisin hämmästyksestä silmiä, kun Viron, Liettuan ja Hollannin lisäksi myös Suomi oli maalattu liberaalien keltaisella.
Eihän liberalismi ole koskaan pärjännyt meillä järjestäytyneenä poliittisena voimana. Ruotsalainen kansanpuolue tosin on sillä tavoin vapaamielinen, että sen suojiin mahtuu niin kovaa oikeistoa kuin sosiaalisiipeä sekä kaikkia mahdollisia vähemmistöjä på svenska. Vihreistä löytyy samaa kirjoa toisella kotimaisella, enemmän vasemmalle kallistuvalla asteikolla.
Eurooppalaisen liberalismin kummajainen on Suomen Keskusta, josta vähän raaputtamalla paljastuu yhä esiin vanha Maalaisliitto. Melkein millä tahansa asennemittarilla se asettuu vanhoillisten joukkoon, kristillisten ja perussuomalaisten peesiin. Eikä perinteisen tukiaispuolueen talouspolitiikkaakaan kehtaa kehua erityisen liberalistiseksi.
Brysselin parlamentissa kepulaiset istuvat kuitenkin liberaalien ALDE-ryhmässä, puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen rinta rinnan RKP:n ex-stallarin Nils Torvaldsin kanssa. Anneli Jäätteenmäellä ja Olli Rehnillä vahvistetuna he todella ovat suomalaisten suurin meppiryhmä.
Keskustan liberalismin todellisesta luonteesta saadaan parhaillaan näytettä Suomen eduskunnassa, jossa äänestetään sukupuolineutraalista avioliittolaista. Valtaosa puolueen kansanedustajista näyttää ankkuroituvan vastustajien leiriin. Kuulukoon heille ”kunnia”, jos hanke tälläkin erää kaatuu. Amen.