Tuhat merkkiä politiikasta: Timo Soinin evankeliumi

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander
Kuva: WSOY
Kuva: WSOY

Perussuomalaisten nousua on haarukoitu lukemattomissa lehtiartikkeleissa ja jo aika monessa tutkielmassakin. Silti se kannattaa kerrata, kun kertojana on mies itse jytkyn takaa. Timo Soinin Peruspomo on paremman puoleinen poliitikkokirja, vetävä ja väliin hämmentävän suoranuottinen tilitys.

Pääsiäislukemistoon kirja sopi senkin vuoksi, että kristillisillä uskon asioilla on siinä vahva sija. Eikä vain Soinin katolilaisuudella, johon hän toistuvasti palaa yhtenä olemisensa avainulottuvuutena, vaan tietty raamatullisuus läpäisee sekä sanonnan tyylin että tarinan rakenteen.

Peruspomo käsittelee omiaan alkuseurakuntana, jonka kaitsijana hän on luja mutta lempeä paimen. Tuhlaajapoikia Soini palauttaa harharetkiltä ruotuun tekemällä selväksi, ettei tietä pelastukseen ja menestykseen ole kuin hänen kauttaan.

Ymmärtämättömien puoluetovereiden lisäksi Soini on saanut pitkän vaelluksensa aikana kärsiä vieraiden vainosta ja pilkasta niin, ettei siitä ole Kristus-hahmo enää kaukana. Hän aikoo kuitenkin kulkea kotimaisen ristintiensä loppuun – tai ainakin ensi eduskuntavaaleihin – saakka, vaikka kiusaaja tarjoaa mammonaa ja mukavia hommia kansainvälisiltä kentiltä, EU mukaan lukien.

Kuoppaisella urallaan Soini on totta vie joutunut nöyrtymään useat kerrat, mutta viimeaikaisen menestyksen myötä hybris tuntuu ottavan yliotetta nöyryydestä. Yhdenkään muun puolueen puheenjohtaja ei voisi kirjoittaa itsestään näin johtajakulttista teosta ja vannoa samalla demokratian nimiin.

Soini puhuu perussuomalaisuudesta kansanliikkeenä eikä lahkona. Voi olla näin, mutta uskon varassa sekin seisoo, kasvaa ja kaatuu aikanaan.

Blogikuva Mikko