Tuhat merkkiä politiikasta: Ukraina geopolitiikan vedenjakajalla

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

Joskus 1990-luvun puolivälissä istuin luentosalissa kuuntelemassa, kuinka Zbigniew Brzezinski jäsensi maailmanpolitiikkaa kylmän sodan järjestelmän romahtamisen jälkeen. Presidentti Jimmy Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja nojasi edelleen vahvasti geostrategiaan.

Puolalaissyntyisenä hän kantoi huolta itäisestä Keski-Euroopasta ja aivan erityisesti Ukrainasta. Brzezinski kertoi koonneensa Yhdysvaltain äveriäistä tukiryhmän, jonka tarkoituksena oli auttaa Ukrainaa omille jaloilleen. Tai paremminkin estää sen liukuminen takaisin Venäjän vaikutuspiiriin, jos ja kun Kremlistä käsin alettaisiin taas rakentaa imperiumia.

Tuolloin tuntui siltä, että Amerikan miljardöörit voisivat niin halutessaan vaikka ostaa koko Ukrainan, ilman että jeltsineillä olisi siihen sanan sijaa. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin nähdään, kuinka Brzezinskillä oli elämän ja politiikan kokemusta ymmärtää alueen problematiikkaa pitkäjänteisesti.

Yhdysvallat tosin ei enää ole se globaali voima, johon Ukraina voisi tukeutua kansallisen riippumattomuutensa ja demokraattisten instituutioiden rakennusprosessissa. Monenlaisten vaikeuksienkin keskellä siihen avaa parhaiten perspektiivejä kumppanuus Euroopan unionin kanssa.

Brzezinski on 85-vuotiaana yhä teräväkatseinen ja toiveikas Ukrainan tulevaisuuden suhteen. Viimeaikaista liikehdintää hän pitää historiallisesti käänteentekevänä, joka muuttaa myös geopolitiikkaa. ”Ukrainasta tulee aito osa demokraattista Eurooppaa”, hän ennustaa Financial Timesissa, ”mieluummin ennemmin kuin myöhemmin”. Ja Venäjän olisi syytä seurata perässä.

 

Ks. myös Brzezinskin videohaastattelu.