Tuhat merkkiä politiikasta: Uusliberaalin kujanjuoksu
MIKKO MAJANDER
Menestys mielletään helposti omaksi ansioksi, mutta syyt vastoinkäymisiin löydetään useimmiten ulkopuolelta. Pörssikurssien noustessa piensijoittajatkin ovat meklarineroja, joista taantuman iskiessä tulee olosuhteiden uhreja.
Selitysmekanismia sovelletaan isommissakin kuvioissa, ja syntipukit ovat vähintään sukulaisia keskenään. Päättäjien, poliitikkojen ja byrokraattien katsotaan sotkevan selvät asiat, oli kyse sitten pienten ihmisten elämästä tai suuremman bisneksen pyörittämisestä.
Markkinoiden vapauteen vannovien mielestä myös finanssikriisiin syypää oli valtio. ”Se oli pakottanut pankit antamaan lainaa maksukyvyttömille. Se oli hoitanut sääntelyn huonosti”, Risto E. J. Penttilä ja Alf Rehn kirjoittavat tuoreessa pamfletissaan Suunnaton Suomi.
”Finanssisektorin sääntelyä on parannettava ja tiukennettava”, he yltyvät vaatimaan. Hiukan hämmentävä johtopäätös, kun Penttilä on muutama sivu aikaisemmin – kuin härnätäkseen – tunnustautunut uusliberalismin kannattajaksi.
Sen perustaviin opinkappaleisiin kuuluu deregulaatio, jossa talouden korjausliikkeiden teko kuuluu sekin markkinoille, ei politiikalle. Tohtiiko uusliberaali siis uskoa, että uusi uljas sääntely osuisi nyt kohdilleen?
Kaksimielisen nimen lisäksi kirjan kekseliäs taittoratkaisu tarjoaa kaksi kantta. Nettipalstoilta tuttu peukku on punaisella pohjalla alaspäin, mutta sinisellä pontevasti pystyssä. Lukijan arvioitavaksi jää, sisältyykö värileikkiin myös poliittinen sanoma.