Tuhlaajahallituksen velkajarru

Petteri Orpo ja Riikka Purra esittelivät viime viikolla kaavailemaansa uutta velkajarrua. Se näyttää enemmän keinolta peitellä hallituksen kyvyttömyyttä pitää huolta julkisesta taloudesta kuin vakavasti otettavalta työkalulta velkaantumisen hillintään. Esimerkiksi Saksa höllensi vastikään omaa velkajarruaan, sillä se esti tarpeellisia investointeja muun muassa puolustukseen. Parempi vaihtoehto Suomen velkaantumisen hallintaan olisi nykyisen kehyssäännön uudistaminen.

Julkisen talouden sopeuttaminen ja velkaantumisen pysäyttäminen olivat keskeinen teema kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Niin kokoomus kuin ja perussuomalaiset lupasivat vaalien alla lopettaa velkaantumisen menoleikkauksilla. 

Vaalivoiton jälkeen puolueet kuitenkin reivasivat hallitusohjelmassaan velkatavoitteitaan alas. Silti vielä tuolloin hallituksen tavoitteena oli pitää Suomen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) alle 80 prosentissa hallituskauden lopussa vuonna 2027. Hallitus ei ole kuitenkaan saanut velkaantumista kuriin ja velkasuhde ylitti 80 prosentin rajan jo viime vuonna.

Siitä huolimatta hallitus päätti tämän kevään kehysriihessä noin kahden miljardin euron veronalennuksista, jotka heikentävät julkista taloutta entisestään. Viime viikolla valtiovarainministeriö (VM) ennusti, että velkasuhde on noin 88 prosenttia hallituskauden päättyessä vuonna 2027. Se on noin kymmenen prosenttiyksikköä eli 30 miljardia euroa enemmän kuin hallitusohjelman tavoiteuralla.

Hallitus näyttää siis hylänneen lopullisesti kovat tavoitteensa velkaantumisen taittamisesta, mikä on synnyttänyt laajaa kritiikkiä. Viime viikolla nähtiin uusi käänne, kun pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra esittelivät hallituksen suunnitelmia uudesta lakiin kirjattavasta velkajarrusta. Esitys on tarkoitus tuoda eduskuntaan syksyllä, jotta se saataisiin voimaan jo ensi vuoden alusta. Mistä siinä on oikein kysymys?

Velkajarru olisi nykyisiä EU-sääntöjä tiukempi, vaikka hallitus ei ole noudattanut niitäkään

Hallituksen kaavailuissa velkajarru koostuisi kahdesta osasta. Ensiksi lakiin kirjattaisiin Orpon ja Purran keksimä velkasuhdetavoite, joka olisi 40 prosenttia BKT:sta. Toiseksi siihen kuuluisi korjausmekanismi, jota sovellettaisiin, jos velkasuhde ylittää edellä mainitun 40 prosentin tavoitteen. Silloin velkasuhdetta tulisi pienentää kahdeksan vuoden tarkastelukaudella ”keskimäärin yhdellä prosenttiyksiköllä joka vuosi”. Lisäksi alijäämä ei saisi ylittää yhtenäkään vuonna kolmea prosenttia BKT:sta (nk. turvamarginaalisäännös).

Velkajarru ei sinänsä olisi aivan uutta. Suomessa on jo pitkään sovellettu EU:n finanssipoliittisia sääntöjä, joissa on samankaltainen mekanismi. Sen noudattamisesta on kirjattu Suomen lakiin ja näin on tehtävä vastakin. Uutta olisi kuitenkin se, että Suomi ottaisi käyttöön oman aivan erillisen velkajarrun EU-sääntöjen rinnalle.

Uusissa vuonna 2023 hyväksytyissä EU:n finanssipolitiikan säännöissä niin kutsutun liiallisen alijäämän menettelyn julkisen velkasuhteen keskeinen raja-arvo on 60 prosenttia BKT:sta. Rajan ylittyessä velkaa tulee vähentää vuosittain puoli prosenttiyksikköä, ellei jäsenvaltio pääse poikkeusten piiriin. Velkasuhteen ylittäessä 90 prosenttia velkaa pitää vähentää prosenttiyksikön verran. Lisäksi alijäämä tulisi pitää enintään kolmessa prosentissa suhteessa BKT:en.

Suomen velkaantuminen on ylittänyt viime vuosina nämä EU:n velkasääntöjen raja-arvot ja Suomi on välttänyt EU:n liiallisen alijäämän menettelyn vain poikkeussäännön avulla. Siitä huolimatta hallituksen esittämä velkajarru olisi selvästi EU-sääntöjä tiukempi. Se siis edellyttäisi alijäämän pienentämistä jo 40 prosentin velkasuhteen ylittyessä. Lisäksi pienennysvaatimus olisi jopa kaksi kertaa suurempi.

Ylipäänsä velkajarrun sitominen kansallisesti pysyviin raja-arvoihin olisi ongelmallista, vaikka raja-arvot ovat usein tarpeen kansainvälisissä sopimuksissa. Ei esimerkiksi ole olemassa mitään pysyvää kynnystä velkasuhteelle, jonka ylittyessä velkaa kannattaisi tai olisi edes mahdollista lyhentää keinolla millä hyvänsä. Kestävä velkataso riippuu monista tekijöistä, jotka muuttuvat ajan kuluessa. Euroalueella velkarahoituksen saatavuuden kannalta olennaista on muun muassa muiden maiden tilanne sekä Euroopan keskuspankin rahapolitiikka.

Velkajarruun esitetty siirtymäaika osoittaa, että sitä on mahdoton noudattaa ilman poikkeuksia

Käytännössä velkajarrun korjausmekanismia tarvittaisiin heti, sillä VM ennustaa velka-asteen nousevan tänä vuonna 86 prosenttiin. Hallitus kuitenkin kaavailee siirtymäaikaa, jolloin velkajarru tulisi voimaan vasta vuonna 2031. Lykkäyksen syynä on aivan ilmeisesti se, ettei korjausmekanismin soveltaminen ole millään tavalla realistista lähivuosina. Se johtuu osin puolustusmenojen kasvusta, mutta yhtä lailla muun muassa hallituksen veronalennuksista.

Julkisen talouden alijäämän ennustetaan olevan tulevina vuosina yli kolme prosenttia BKT:sta. Jos talous kehittyy VM:n ennusteen mukaisesti, velkasuhteen kaventaminen yhdellä prosenttiyksiköllä vuosittain vaatisi alijäämän painamista lähelle nollaa. Toisin sanoen se edellyttäisi vuositasolla 2–3 prosenttiyksikön eli 6–9 miljardin euron julkisen talouden sopeutusta. Lukuja voi verrata siihen, että Orpon hallitus on julkisen talouden suunnitelmansa mukaan sopeuttanut menoja ja veroja tällä hallituskaudella yhteensä puoli miljardia euroa vuoden 2029 tasolla.

Tosiasiassa menoleikkausten ja veronalennusten pitäisi olla vieläkin suurempia, sillä ne pienentäisivät kasvua ja verotuloja. On ilmeistä, että esimerkiksi Orpon hallituksen alkukauden leikkaukset sosiaaliturvasta ja palveluista sekä arvonlisäveronkorotukset ovat syöneet kysyntää ja syventäneet taantumaa. Se taas nostaa suoraan myös velkasuhdetta ainakin lyhyellä aikavälillä. Talouskasvu vaikuttaa siis olennaisesti velkaantumiseen.

Sopeutuksen haitallisten vaikutusten vuoksi on miltei mahdotonta pienentää julkisen talouden alijäämää lähemmäs kymmenellä miljardilla eurolla yhden vuoden aikana. Siksi velkajarru edellyttäisi siirtymäajasta huolimatta mittavaa sopeutusta jo ennen vuotta 2031 niin, että Suomi olisi tuolloin lähellä julkisen talouden tasapainoa. Orpon hallituksen epäonnistuminen osoittaa, että tällainen sopeutus voi osoittautua vaikeaksi myös vuosien 2027–2031 hallituskaudella, jos taloudessa ei nähdä äkkikäännettä parempaan.  

Onkin todennäköistä, ettei velkajarrua olisi edes mahdollista noudattaa, ei ainakaan kovin pitkään. Orpon ja Purran keksimään 40 prosentin velkasuhdetavoitteeseen pääseminen veisi hyvinäkin aikoina vuosikymmeniä, kun velkasuhteen ennustetaan ylittävän lähivuosina 90 prosenttia. On selvää, että niin pitkällä ajanjaksolla nähtäisiin matalasuhdanteita ja jopa kriisejä.

Velkajarru vaatisikin poikkeusmekanismeja nykyisten EU-sääntöjen tapaan, jotta eri tilanteisiin voitaisiin reagoida. Pidemmän ajan kuluessa tulee aina taantumia ja investointitarpeita, jolloin alijäämät ovat paikallaan. Esimerkiksi Saksa päätti höllentää keväällä omaa velkajarruaan, koska se esti tarpeellisia investointeja muun muassa puolustuksen vahvistamiseen.

Jo aiemmin Saksa oli pyrkinyt kiertämään velkajarrua budjetin ulkopuolisilla rahastoilla. Suomessakin ajauduttaisiin tällaiseen kikkailuun, jos velkajarru ei jousta. Tästä kertoo sekin, että hallitus on kiertänyt Suomen nykyistä julkisen talouden kehyssääntöä veronalennuksillaan.

Kehyssääntöä tulisi korjata niin, että se huomioi myös veropäätökset

On selvää, että julkisesta taloudesta pitää huolehtia. Siihen tarvitaan myös julkista taloudenpitoa ohjaavia sääntöjä ja niihin liittyvää valvontaa. Hallituksen suunnitelmassa tulevat hallitukset päättäisivät velkajarrun soveltamisesta ensimmäisessä julkisen talouden suunnitelmassaan. Tästä finanssipolitiikan säännöstä sekä keinoista sen saavuttamiseksi pitäisi käytännössä sopia osana hallitusohjelmaa.

Tämäkään ei ole varsinaisesti uutta. Suomessa hallitukset ovat jo pitkään sopineet hallitusohjelmissaan julkisen talouden hoidosta ja siihen liittyvästä kehyssäännöstä. Orpon hallitusohjelman kehyssääntö (ks. Liite A) ei kuitenkaan ole estänyt hallitusta lisäämästä velanottoa. Se pystyi kasvattamaan veronalennuksilla velkaa, sillä niitä ei huomioida kehyssäännössä. Kehyssääntö kun rajoittaa vain menojen kasvua ja niistäkin osa on rajattu kehysten ulkopuolelle.

Ilmeinen ratkaisu olisi kehyssäännön uudistaminen seuraavassa hallitusohjelmassa. Sitä tulisi muuttaa niin, että sääntö huomioisi yhtä lailla verot, sillä ne vaikuttavat julkisen talouden tasapainoon siinä missä menotkin. Tämä logiikka on myös EU:n finanssipoliittisissa säännöissä. Lisäksi kehyssäännössä tulisi huomioida riittävän hyvin suhdanteet sekä tarvittavat investoinnit muun muassa puolustukseen, vihreään siirtymään, koulutukseen sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Myös finanssipolitiikan seurantaan ja sen riippumattomuuteen on hyvä kiinnittää enemmän huomiota. Kevään kohu VM:n verovaikutusarvioista kertoo, että siihen tarvitaan myös ministeriön ulkopuolisia toimijoita. Niitä ovat Suomessa tällä hetkellä Talouspolitiikan arviointineuvosto ja Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.

Hallituksen kaavailuissa erityisesti Talouspolitiikan arviointineuvoston roolia oltaisiin kasvattamassa. Tätä voi pitää perusteltuna, mutta se edellyttää neuvoston resurssien merkittävää kasvattamista, jotta se pystyy monipuoliseen ja ajantasaiseen arviointiin. Pelkkä suorien julkisen talouden vaikutusten arviointi ei riitä vaan päätöksissä tulisi huomioida laajasti vaikutukset muun muassa kansantalouteen, eriarvoisuuteen, turvallisuuteen ja ympäristöön (ks. myös tämä blogi arviointineuvostosta).

Veronalennukset olivat hallitukselle tärkeämpiä kuin velkaantumisen hillintä

Julkisesta taloudesta huolehtiminen edellyttää siis sääntöjä ja siksi kehyssääntöä kannattaa uudistaa edellä kuvatusti. Sen sijaan Orpon ja Purran keksimä velkajarru tarkoittaisi päällekkäisiä sääntöjä ja uutta byrokratiaa verrattuna siihen, että velkarajat sidottaisiin lainsäädännöllä aiempaan tapaan EU-sopimuksiin.

Velkajarru ei myöskään vastaisi perimmäiseen ongelmaan siitä, että Orpon hallitus ei ole halunnut eikä pystynyt noudattamaan nykyisiäkään velkasääntöjä. Julkinen talous ei ollut hallitukselle prioriteetti, kun se halusi alentaa yritysten ja suurituloisten veroja. Velkaantumisen hillintä kelpasi hallituksen alkutaipaleella lähinnä verukkeeksi, kun se halusi purkaa hyvinvointivaltiota veronalennusten alta.

Tässä valossa hallituksen ehdotus ensi vuosikymmenen hallituksia sitovasta velkajarrusta näyttää enemmän sen omien jälkien peittelyltä kuin vakavasti otettavalta keinolta parempaan julkisen taloudenpitoon. Hallitus on kuin tuhlaajapoika, joka kotiin palatessaan vaatii leikkaamaan luottokortit niin itseltään kuin muilta.

Kuva: Pääministeri Orpon ja valtiovarainministeri Purran tiedotustilaisuus velkajarrusta 18.6.2025 (Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia CC BY 2.0).

Toiminnanjohtaja
Lauri Finér
lauri.finer@sorsafoundation.fi

Kirjoittaja johtaa säätiötä ja tutkii verotusta koskevia aiheita.