Tuomas Kurttilalta Impulssi ”Lapsiystävälliseen yhteiskuntaan. Nyt.”

· Hildur Boldt

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Kalevi Sorsa -säätiön Impulsseja-sarjan kirjoituksessa ”Lapsiystävälliseen yhteiskuntaan. Nyt.” monissa perhepolitiikan luottamus- ja työtehtävissä toiminut Tuomas Kurttila kuvaa perheiden arkea ja perhepolitiikan uudistamistarpeita.

– Suomessa perhepolitiikka jäi 1990-luvun lamaan. Tämä näkyy pahoinvointikustannuksissa lasten ja perheiden osalta. Perheiden ja lasten pahoinvointiin – ja yhteiskunnallisten kustannusten kasvuun – voidaan puuttua palaamalla hyvinvointipolitiikkaan eli tukemaan perheiden arkea ja jaksamista. Kyse on palveluista, joita joko on tai ei ole. Lasten osalta tärkeää muun muassa on, että neuvoloissa oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja tuki tulevat vahvemmin käyttöön, toteaa Kurttila.

Myös perhepolitiikan määrittely vaatii uudistamista.

– Perhepolitiikan ytimeen on nostettava työelämän kehittäminen. Työelämään tarvitaan lapsiystävällisiä ratkaisuja ja joustoja. Työmarkkinaratkaisuja on arvioitava lapsivaikutusten näkökulmasta, vaatii Kurttila.

Samalla hän peräänkuuluttaa perhekäsitteen laajentamista eli perheiden ja vanhemmuuden monimuotoisuuden tunnustamista.

– Jokaista perhettä on tuettava. Vanhemmuus kaipaa kasvatuskumppanuutta, ei rajaamista ulkopuolelta, pohtii Kurttila.

Kirjoituksen voit ladata täältä.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter