Työttömyyttä ei saa hajottaa yksilön ongelmaksi
Helsingin Sanomat uutisoi eilen (19.9), että hallitus on valmistelemassa toimenpiteitä työttömien työvelvoitteen lisäämiseksi. Lehden pääkirjoituksessa todettiin, että ”Terveen pitää tehdä Suomessa töitä” ja tuettiin sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) ajattelua sosiaaliturvan muuttamisesta entistäkin vastikkeellisempaan suuntaan. Rauman sosiaaliturvajohtajan Antti Parpon esittelemässä mallissa työttömät velvoitettaisiin ilman palkkaa kunnan ehdottamiin töihin ja tehtäviin. Parpon mukaan ”Ajatuksena on, että [työttömän tukea] rokotetaan, jos ei osallistu, ja palkitaan, jos osallistuu”. Tiistain Ajankohtaisessa Kakkosessa kysyttiinkin, onko hallituksen suunnitelmissa muokata sosiaaliturvaa vastikkeellisempaan vai peräti pakkotyön suuntaan? Tässä vaiheessa on kuitenkin epäselvää, löytyykö Risikon ajatuksille vastikkeettoman sosiaaliturvan lopettamisesta ja paluusta ”lapiolinjalle” laajemminkin tukea.
Sekä Risikon aloittamaan työvelvoitekeskusteluun että hallituksen hyväksymään rakenneuudistuspakettiin on liittynyt vahva normatiivinen vaatimus siitä, että kansalaiset on sitoutettava työhön. Six pack -hallitus on halunnut muuttaa hyvinvointivaltiorakenteita ja sosiaaliturvaa siihen suuntaan, että ihmisiä kannustetaan ja kepitetään työmarkkinoille. Vaikka rakenneuudistuspakettiin liittyi joitain positiivisiakin piirteitä, niin työllisyyspolitiikan näkökulmasta hallitusta vaivaa yksinpuolinen luottamus tarjontapuolen toimenpiteisiin ja elvytyspaketin mittakaava jäi riittämättömäksi. Yksilöiden kannustimia, työmarkkinavalmiuksia ja työhaluja korjaamalla työllisyyden ajatellaan lähtevän kasvuun ja kestävyysvajeen supistuvan. Vastaavasti hallituksen toimissa ei ole havaittavissa tietoisuutta siitä, että suomalaisen ja eurooppalaisen työttömyyden kasvu johtuu merkittäviltä osin eurooppalaisesta säästöpolitiikasta tai että työttömyyden kasvua vastaan voitaisiin lähteä kamppailemaan kysyntäpuolen toimilla, julkisten investointi- ja työtakuuohjelmien kautta.
Suomessa näyttää aika ajoin nousevan keskustelua syrjäytymisestä tai työttömyydestä, jossa yhteiskunnalliset ongelmat sälytetään yksinomaan yksilöiden tai perheiden vastuulle. Nyt keskustellaan työttömien työvelvoitteesta ja vuosi sitten kiistanaiheeksi nousi presidentti Sauli Niinistö aloittama Ihan tavallisia asioita -kampanja. Kampanjassa nuorten syrjäytymistä haluttiin lähteä torjumaan neuvoilla kuten ”älä anna nuorelle liikaa rahaa, tavaraa tai herkkuja”. Syrjäytymisen syyksi hahmottui vanhempien ja nuorten maalaisjärjen puute. Yksittäisiä yhteiskuntapoliittisia uudistuksia huolestuttavampi ilmiö on suomalaisestakin työllisyys- ja hyvinvointivaltiokeskustelusta havaittava maailmankuva, jossa työttömyyden tai syrjäytymisen kaltaiset yhteiskunnalliset kysymykset, talousjärjestelmään ja talouspolitiikkaan liittyvät ongelmat, hajotetaan yksilöllisiksi ongelmiksi. Tällöin yhteiskunnallisista ongelmista tulee yksilöllisiä epäonnistumisia, eikä niitä koeta ongelmiksi joita voitaisiin lähteä korjaamaan.
Työttömyyden syitä pitäisikin lähteä etsimään kotitalouksien kannustinloukkujen sijasta enemmän talouspolitiikan prioriteeteista ja taloustieteen paradigmoista. Mahdollisia suuntia on monia. Miksi Suomessa ja muualla ei ole saavutettu oikeaa täystyöllisyyttä edes noususuhdanteen huipulla? Miksi rahapolitiikastamme vastaava Euroopan keskuspankki on ensisijassa kiinnostunut hintavakaudesta eikä työllisyydestä? Miksi työllisyyspolitiikassa pohjataan yksinomaan uusklassisen taloustieteen suosituksiin? Onko kysyntävajeesta johtuva vastentahtoinen työttömyys talousjärjestelmässämme poikkeus vai sääntö? Miksei työväenliike palaa historiallisille juurilleen ja vaadi 6 tunnin työpäivää? Miksi talouselämän johtopaikoilla vastustetaan niin kiivaasti elvytystoimia, jotka voisivat parantaa sekä työllisyyttä että yritysten kannattavuutta syvän kysyntälaman keskellä?
En epäile suomalaisten, espanjalaisten tai ranskalaisten työhalukkuutta. Sen sijaan epäilen, että useimmat eurooppalaiset keskuspankkiirit, komissaarit ja ministerit ovat enemmän kiinnostuneita hintavakaudesta ja budjettitasapainosta kuin työllisyydestä.