Ursula von der Leyenin muodonmuutos ja Euroopan ympäristöpolitiikan taantuma

Oikeudenmukaisen siirtymän asiantuntija Antti Ronkainen käsittelee blogissa EU:n ympäristöpolitiikan muodonmuutosta Ursula von der Leyenin ensimmäisen ja toisen kauden välillä. Hän selittää ympäristöpolitiikan U-käännöstä Euroopan uuskonservatiivisella käänteellä viime vuoden eurovaalien jälkeen.

Ursula von der Leyenin ensimmäinen komissio teki historiallisen edistyksellistä ympäristöpolitiikkaa. Siihen vaikutti ympäristötoimiin kunnianhimoisesti suhtautunut keskustavasemmistolainen enemmistö EU-parlamentista. Viime vuoden eurovaaleissa tapahtui uuskonservatiivinen käänne, jonka myötä von der Leyenin toisen komission johdolla on alettu perua jo sovittuja ympäristötoimia. Ympäristöpolitiikan taantuma suojelee Euroopan vanhan teollisuuden voittoja. Samalla se kuitenkin syventää Euroopan teknologista jälkeenjääneisyyttä, joka on syy maanosan taloudellisiin ongelmiin. Nämä ovat alunperin myös aiheuttaneet uuskonservatiivisen käänteen.

1. Keskustavasemmisto pakotti von der Leyenin edistykselliseen ympäristöpolitiikkaan

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin ensimmäinen kausi oli monella tavalla poikkeuksellinen. 

Saksan silloinen puolustusministeri von der Leyen nousi mustana hevosena komission puheenjohtajaksi vuoden 2019 eurovaalien jälkeen, kun EU-maiden johtajat hylkäsivät Euroopan kansanpuolueen (EPP) kärkiehdokkaaksi nimeämän Manfred Weberin valinnan komission johtoon. Valinta oli poikkeuksellinen ja esimerkiksi Angela Merkel pidättäytyi äänestämästä omaa luottoministeriään komission puheenjohtajaksi Eurooppa-neuvostossa, koska ei halunnut asettua niin ikään saksalaista Weberiä vastaan. Von der Leyenin edustama EPP on keskustaoikeistolainen puolue ja EU-parlamentin suurin ryhmä, joka kokoaa yhteen Euroopan kristillisdemokraattisia, konservatiivisia ja liberaaleja puolueita. 

Von der Leyenin valintaakin poikkeuksellisempi oli vuosien 2019–2024 EU-parlamentin kokoonpano. EPP ja parlamentin toiseksi suurin ryhmä sosialistit ja demokraatit (S&D) menettivät ensimmäistä kertaa historiassa yhteenlasketun enemmistön parlamentissa. Tämän vuoksi von der Leyen joutui turvautumaan EPP:n ja S&D:n ohella keskustalaisen liberaaliryhmän Renew’n tukeen enemmistön muodostamiseksi. Poliittisesti merkityksellisintä kuitenkin oli, että S&D, liberaalit, vihreät (Greens/EFA) ja vasemmisto (Left) pystyivät yhdessä muodostamaan enemmistön ilman Euroopan kansanpuoluetta. Nämä puolueet suhtautuivat yleisesti keskustaoikeistoa kunnianhimoisemmin ympäristötoimiin ja vaihtoehtoisen enemmistön ansiosta ne myös kykenivät vaatimaan von der Leyeniltä ja EPP:ltä konkreettisia ympäristötoimia tukensa ehdoksi.

2. Von der Leyenin ympäristöpolitiikka ensimmäisellä kaudella 2019–2024 

Edellä mainituista tekijöistä johtuen edellisellä parlamenttikaudella toteutettiin poikkeuksellisen kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa. 

Von der Leyenin I komissio otti Euroopan vihreä siirtymän keskeiseksi strategiseksi painopisteeksi. Vaikka jäsenmaiden johtajista koostunut Eurooppa-neuvosto ei ollut aivan yhtä kunnianhimoinen, EU päätti tuolloin muun muassa tavoittella hiilineutraaliutta eli päästöjen ja niiden sitomisen tasapainoa vuoteen 2050 mennessä. 

Lisäksi EU:n aiempaa tavoitetta vähentää päästöjä 40 prosentilla vuoden 1990 tasoon verrattuna vuoteen 2030 mennessä kiristettiin tuntevasti 55 prosenttiin. Näistä tavoitteista tehtiin laillisesti sitovia vuonna 2021 solmitulla Euroopan ilmastolailla. Suomi päätti Antti Rinteen ja sittemmin Sanna Marinin hallituksen johdolla kansallisesta ilmastolaista, jossa Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. 

Komissio teki vuonna 2021 ehdotuksen kattavasta toimenpideohjelmasta – eli  Fit for 55 -valmiuspaketista – vuoden 2030 tavoitteisiin pääsemiseksi. Ehdotuksiin tehtiin joitain kompromisseja komission, Eurooppa-neuvoston sekä EU-parlamentin välisissä niin kutsutuissa trilogineuvotteluissa pääasiassa jäsenmaiden vastustuksen vuoksi. Kaikki komission ehdotukset pantiin kuitenkin jossain muodossa toimeen energiaverodirektiivin uudistusta lukuun ottamatta.

Paketin keskeisin toimi oli Euroopan päästökauppajärjestelmän (ETS1) kiristäminen ja laajentaminen meriliikenteeseen aiempien teollisuuden, energiantuotannon ja lentoyhtiöiden lisäksi. Lisäksi luotiin uusi päästökauppajärjestelmä (ETS2) tieliikenteelle ja lämmitykselle, joka on määrä ottaa täysimääräisesti käyttöön 2027.

Osana 55-valmiuspakettia päätettiin perustaa niin kutsuttu sosiaalinen ilmastorahasto, jolla katetaan päästökaupasta aiheutuvia lisäkustannuksia. Siitä voidaan jakaa vuosina 2026–2032 vajaat 87 miljardia euroa tukea jäsenmaiden heikoimmassa asemassa oleville kotitalouksille ja pienyrittäjille. 

Kolmantena keskeisenä elementtinä päätettiin hiilirajamekanismista (CBAM), joka tulee asteittain voimaan vuodesta 2026 alkaen. Se tarkoittaa, että EU:n ulkopuolelta tuotavista merkittäviä päästöjä aiheuttavista tuotteista peritään erillinen maksu eli niin kutsuttu hiilitulli. Hiilitulli vastaa EU:ssa valmistettavien tuotteiden päästökaupan suuruista maksua, millä estetään päästöjen siirtämistä EU:n ulkopuolelle. Hiilitullit koskevat paljon päästöjä aiheuttaneita tuotteita eli rautaa, terästä, alumiinia, sementtiä, lannoitteita sekä sähköä ja vetyä. 

Komission aloitteesta edellisellä kaudella päätettiin lisätä myös yritysten velvoitteita raportoida niiden ympäristölle aiheuttamasta rasituksesta. Vuonna 2024 voimaan tullut kestävyysraportointidirektiivi (CSRD) laajensi suurten yritysten velvoitteita raportoida muun muassa niiden sosiaalisista sekä ympäristövaikutuksista. Uudet velvoitteet auttavat sijoittajia tunnistamaan kestävää toimintaa harjoittavia yrityksiä. 

Edellisellä kaudella päätettiin lisätä myös yritysten vastuuta ympäristökuormituksesta ja esimerkiksi työntekijöiden oikeuksien kunnioittamisesta niiden arvoketjuissa. Toisin sanoen yritykset vastuutetaan niille EU:n ulkopuolelta tavaraa toimittavien muiden yritysten aiheuttamista päästöistä tai ihmisoikeusloukkauksista.  

Uusi yritysvastuudirektiivi (CSDDD) asettaa Euroopassa toimiville suurille yrityksille huolellisuusvelvoitteen, joka edellyttää tunnistamaan, vähentämään ja lopettamaan sellaiset toimet, joilla on haitallisia vaikutuksia ympäristölle ja ihmisoikeuksille. Vastuu ulottuu lisäksi tytäryhtiöihin ja arvoketjuihin. Lisäksi direktiivi edellyttää niin kutsuttujen ilmastosiirtymäsuunnitelmien tekemistä, joilla varmistetaan yritysten toiminnan yhteensopivuus EU:n ilmastotavoitteiden sekä Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. 

Von der Leyenin komissio edisti etenkin koronakriisin aikana vihreitä investointeja myös suoralla rahoituksella. Koronapandemian alkaessa komissio valmisteli yhdessä Saksan ja Ranskan kanssa yhteisvelkaan perustuvan 750 miljardin suuruisen Next Generation EU -paketin (NGEU). Tarkoituksena oli auttaa Euroopan taloutta toipumaan pandemiasta sekä edistää laajemmin eurooppalaista teollisuuspolitiikkaa. NGEU sisälsi 360 miljardin suuruisten lainojen lisäksi myös 312,5 miljardin edestä tulonsiirtoja EU-maiden välillä. Lisäksi 77,5 miljardilla rahoitettiin EU-budjetin muita ohjelmia. 

NGEU-paketin keskeisin osa oli 670 miljardin suuruinen elpymisväline, josta vajaat 40 prosenttia eli 260 miljardia oli korvamerkitty vihreään siirtymään. NGEU:n yhteydessä sovittiin myös EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä vuosille 2021–2027. Tästä reilun 1 200 miljardin suuruisesta EU:n budjetista niin ikään 30 prosenttia tuli käyttää vihreän siirtymän mukaisiin ympäristötavoitteisiin. 

3. Vuoden 2024 eurovaalit johtivat uuskonservatiiviseen käänteeseen 

Joistain jäsenmaiden vaatimista kompromisseista huolimatta von der Leyenin I komission aikana tehtyä ympäristöpolitiikkaa voidaan pitää historiallisen progressiivisena. Sitä vastoin vuoden 2024 eurovaalien seurauksena von der Leyenin II komission ympäristöpolitiikka on muodostumassa ensimmäisen kauden irvikuvaksi. Vaikka uusi komissio ei ole virallisesti tinkinyt esimerkiksi Euroopan ilmastolaissa asetetuista tavoitteista, sen teot ensimmäisen vuoden aikana ovat olleet jyrkässä ristiriidassa aiemman kauden edistyksellisyyden kanssa.

Viime vuoden eurovaalien merkittävin poliittinen seuraus oli, että EU-parlamentissa ei enää ole mahdollista muodostaa enemmistöä ilman Euroopan kansanpuoluetta. EPP säilyi ylivoimaisesti suurimpana ryhmänä ja avoimesti ympäristötoimien kumoamista vaativat laitaoikeistolaiset ryhmät nostivat eniten paikkamääräänsä, reilulla 20 edustajalla. Sen sijaan ympäristömyönteisten S&D:n, liberaalien ja vihreiden edustus putosi runsaalla 40 edustajalla. Vaikka laitaoikeistolaiset puolueet ovat jakaantuneet Venäjää koskevien erimielisyyksien vuoksi peräti kolmeen eri parlamenttiryhmään, EPP voi muodostaa yhdessä laitaoikeiston kanssa vaihtoehtoisen enemmistön parlamenttiin. 

Muutos on ollut samansuuntainen myös EU-maiden kansallisissa parlamenteissa, joissa laitaoikeistosta on tullut eurovaalien jälkeen suosituin puolueperhe. Laitaoikeisto on noussut suurimmaksi jo esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Italiassa, Suomessa, Ruotsissa ja Belgiassa. Alankomaissa laitaoikeisto on noussut myös hallitusvastuuseen, joskin Alankomaiden oikeistohallitus kaatui nopeasti. 

EU:n ilmastopolitiikan suunnanmuutos alkoi jo von der Leyenin ensimmäisen kauden lopulla. Maanviljelijät vastustivat vihreän siirtymän aiheuttamia taloudellisia rasituksia vastaan vuoden 2023 lopusta vuoden 2024 alkuun järjestämällä traktorimarsseja ympäri Eurooppaa ja protestoimalla komission päärakennuksen Barleymontin ympärillä. Komissio vastasi traktorimarsseihin vetämällä pois esitykset torjunta-aineiden käytön kieltämisestä sekä keventämällä maataloudelle kaavailtuja päästövähennyksiä vuoden 2040 ilmastotavoitteen saavuttamisessa. 

Farmareiden protestiaallon ja uuskonservatiivisen käänteen myötä keskustaoikeisto, von der Leyen ja EPP etunenässä ovat alkaneet omaksua laitaoikeiston ympäristöpolitiikkaa. Vihreä siirtymä on alettu nähdä oikeistossa yhä selvemmin ylellisyytenä, minkä hylkäämällä voidaan suojella Euroopan teollisuutta kiihtyvässä suurvaltakilpailussa. EPP esimerkiksi kampanjoi eurovaaleissa farmareiden puolesta ja vastusti ympäristötoimien sälyttämistä enempää maanviljelijöiden harteille. Keskustaoikeisto näyttäytyykin ympäristöpolitiikan tuuliviirinä, joka on valmis hylkäämään ympäristön muiden tavoitteidensa ajamiseksi. 

4. EU:n ympäristötoimien U-käännös von der Leyenin toisella kaudella 

Toisessa komissiossaan von der Leyen on keskittänyt entisestään valtaan itselleen. Hän on hankkiutunut eroon erimielisistä komissaareista sekä jakanut heidän vastuitaan epämääräisesti sillä seurauksella, että edes komissaarit itse eivät aina tiedä mitä komissiossa tapahtuu. Vaikka von der Leyenin toinen komissio on joiltain osin jopa kiristänyt ympäristötavoitteita, tekojen perusteella on ilmeistä, että se on valinnut ympäristötoimien kunnianhimon laskun. 

Ensimmäisinä töinään komissio taipui autoalan lobbaukseen ja ehdotti autovalmistajien tiukempien päästövähennysten voimaantulon viivyttämistä kahdella vuodella. Samalla se ehdotti metsähakkuita rajoittavan metsäkatoasetuksen raportointivelvoitteiden keventämistä. Ja kun EPP:n ja laitaoikeiston edustajat vaativat viherpesua koskevan asetuksen vetämistä pois, komissio keskeytti kiltisti direktiivin edistämisen. 

Komission merkittävin hanke on niin sanottu Omnibus-prosessi, jonka tarkoituksena on lisätä EU:n kilpailukykyä. Komissio on osana sitä jättänyt paketit investoinneista, maataloudesta, digitalisaatiosta, puolustuksesta ja kemikaaleista, joiden tarkoituksena on tuoda yrityksille vajaan 9 miljardin säästöt alhaisempina hallinnointikuluina.

Komissio jätti helmikuussa ensimmäisen Omnibus-paketin edellisellä kaudella sovittujen yritysten vastuullisuusvelvoitteiden keventämiseksi. Komissio esitti jo voimaantulleen kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) raportointivaatimusten keventämistä sekä sen piirissä olevien yritysten vähentämistä noin 80 prosentilla. 

Yristysvastuudirektiivin (CSDDD) huolellisuusvelvoitetta sekä ilmastosiirtymäsuunnitelmien toteutusta kevennettäisiin, minkä lisäksi sen voimaantuloa lykättäisiin vuoteen 2028. Lisäksi hiilirajamekanismin (CBAM) piirissä olevien tuojien määrää pudotettaisiin peräti 90 prosentilla. 

Suhteessa komission esityksiin Eurooppa-neuvosto supistaisi direktiivien soveltamisalaa entisestään moninkertaistamalla vaatimukset niiden piirissä olevien yritysten työntekijöistä tai liikevaihdosta. Vaikka uudistuksia perustellaan yritysten sääntelyn keventämisellä, tosiasiallisesti muutoksilla pyritään keventämään sääntelyn aiheuttamia velvoitteita. Tämän seurauksena sääntely ja sen aiheuttama hallinto voivat nurinkurisesti jopa lisääntyä. 

Euroopan kansanpuolue hyödynsi heti uutta asemaansa kuninkaantekijänä, kun EU-parlamentti alkoi käsitellä Omnibus-paketin yritysvastuuta koskevia direktiivejä. Se neuvotteli velvoitteiden keventämisestä samaan aikaan ympäristömyönteisten ryhmien ja vielä suurempia heikennyksiä vaatineen laitaoikeiston kanssa. Tämän jälkeen se uhkasi, että jos S&D ja liberaalit eivät hyväksy EPP:n tarjoamaa kompromissia heikennyksistä, se vesittää esityksiä vieläkin enemmän yhdessä laitaoikeiston kanssa. 

Taktiikka kantoi hedelmää, sillä EPP onnistui painostamaan S&D:n ja liberaalit hyväksymään aiemmin kritisoimansa lievennykset yritysten velvoitteisiin, joskin S&D:n pääneuvottelija Lara Wolters jätti tehtävänsä vastalauseena. Taulukkoon 1 on koostettu direktiivien soveltamisalan supistukset komission esityksestä, neuvoston kannasta ja parlamentin alustavasta kompromissikannasta.

EU-parlamentti kuitenkin hylkäsi alustavan kompromissin lokakuun lopussa. Esitys kaatui laitaoikeiston, vihreiden ja vasemmiston äänillä, koska punavihreiden mukaan ympäristötoimista peruutettiin liikaa ja laitaoikeiston mukaan liian vähän.

Kompromissia yritetään vielä neuvotella ennen marraskuun 13. päivän uutta äänestystä. Tekstin kirjoitushetkellä ei ole tiedossa, jatkaako EPP neuvotteluita ympäristömyönteisten ryhmien vai laitaoikeiston kanssa. 

Euroopan ilmastolaki edellyttää asettamaan vuodelle 2040 uuden päästöjen vähentämisen välitavoitteen. Asiantuntijat olivat suositelleet 90–95 prosentin suuruista päästövähennystavoitetta, mutta komissio päätyi ehdottomaan kesän alussa 90 prosentin tavoitetta. Ehdotukseen sisältyi uutena elementtinä mahdollisuus kattaa 3 prosenttia tavoitteesta rahoittamalla ilmastotoimia EU:n ulkopuolella. EU-maiden johtajat asettivat lokakuussa vuoden 2040 tavoitteesta päättämisen ehdoksi EU:n ulkopuolisia toimia koskevat niin kutsutut hiilikrediitit, mahdollisuuden muuttaa vuoden 2040 välitavoitetta jälkikäteen ja nykyistä löysemmän hiilinielutavoitteen.

Vaikeiden neuvottelujen jälkeen myös EU:n ympäristöministerit saivat sovittua 90 prosentin välitavoitteesta tämän kirjoituksen julkaisua edeltävänä yönä. Komission tavoitetta vastustaneille maille jouduttiin lehtitietojen perusteella lupaamaan, että tavoitteesta jopa 10 prosenttia voitaisiin kuitata hiilikrediiteillä. Lisäksi uuden ETS2-päästökauppajärjestelmän voimaantuloa ollaan lykkäämässä vuoteen 2028. Uusi sopimus vuoden 2040 välitavoitteesta vaikuttaakin olevan jatkoa ympäristötoimien löysäämiselle edelliskauden kunnianhimosta.

Seuraavaksi vuoden 2040 päästötavoite menee EU-parlamenttiin. EU-parlamentin poliittisten voimasuhteiden ja ympäristöpolitiikan käänteestä kertoo jotain oleellista se, että EPP:n ja S&D:n ryhmistä kumpikaan ei halunnut EU-parlamentin vuoden 2040 välitavoitteesta päättävän komitean puheenjohtajuutta. Sen sijaan puheenjohtajuus meni parlamentin kolmanneksi suurimmalle patriootti-ryhmälle, joka on vaatinut luopumista kokonaan Euroopan vihreästä siirtymästä. 

Kun siis vielä edellisellä kaudella EU-parlamentti kiritti komissiota ja Eurooppa-neuvostoa ympäristöpolitiikassa, nyt se painostaa johtajia hylkäämään vihreän siirtymän entistäkin nopeammin. 

5. Ympäristöpolitiikan taantumus jättää Euroopan entisestään jälkeen suurvaltakilpailussa

Euroopan pitkään jatkunut taloudellinen taantuma, heikentyneet elinolot ja epävarma tulevaisuus ovat aiheuttaneet farmareiden protestiaallot, uuskonservatiivisen käänteen ja ympäristötoimien vastatuuleen. Ympäristötavoitteista lipsuminen suojaa firmojen voittomarginaaleja, mutta samalla se siirtää valmiiksi riittämättömiä vihreitä investointeja muille sektoreille. 

Tilanne muistuttaa kymmenen vuoden takaisesta Volkswagenin skandaalista. Tuolloin saksalaisyritys kehitteli keinoja polttomoottoriautojen päästömittausten huijaamiseksi  samaan aikaan Kiina alkoi kehittää aidosti vähäpäästöisiä sähköautoja. Tällä hetkellä kiinalaisten sähköautojen myynti kasvaa Euroopassa ja eurooppalaisten autojen määrä laskee Kiinassa. 

Ympäristötoimista lipsuminen ei siis suojaa taloudelliselta kilpailulta, joten vihreän siirtymän vesittäminen on sosiologi Wolfgang Streeckiä mukaillen “ostettua aikaa”. 

Peruuttaminen edellisen parlamenttikauden edistyksellisestä ympäristöpolitiikasta tarjoaa von der Leyenille ja keskustaoikeistolle mahdollisuuden pysyä vielä vähän aikaa vallassa. Ympäristötoimien U-käännös tekohengittää vanhaa teollisuutta samalla kun se heikentää Euroopan kilpailukykyä pitkällä aikavälillä ja syventää siten teknologista jälkeenjääneisyyttä entisestään. 

Siten ympäristötoimien takapakki myös tietoisesti pahentaa niitä ongelmia, jotka alunperin olivat uuskonservatiivisen käänteen ja farmareiden protestiaaltojen taustalla.

Kuva: Stina Virkamäki / Valtioneuvoston kanslia

Antti Ronkainen vastaa Kalevi Sorsa -säätiön oikeudenmukaista ekologista siirtymää koskevasta tutkimuksesta ja siihen liittyvästä yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.