Vaaliväitteet tarkistukseen ja -ohjelmat arviointiin?
HILDUR BOLDT
Muistatteko Ylen ensimmäisen tv-tentin syyskuussa? Siinä hallituksen, opposition ja pienpuolueiden edustajat väittelivät siitä onko hallitus leikkaamassa kuntien rahoitusta vai sitä lisäämässä, monenlaista aivan vastakkaista lukua esitettiin oman väitteen tueksi. Mutta mikä on totuus? Mihin luvut perustuvat? Ovatko ne totta, silkkaa pötyä, vääristeleviä tai osittain harjaan johtavia? Se jäi hämärän peittoon.
Suomessa voi television vaalitentissä tai haastatteluissa heittää melkein mitä väitettä tai lukua tahansa, eikä niitä ole kellään tapana tarkistaa.
Toista on Yhdysvalloissa, joissa on niin yliopistojen kuin lehtien yhteyteen perustettu riippumattomia poliittisten väitteiden todenmukaisuuden tarkistamiseen erikoistuneita hankkeita tai toimituksia. Ne tutkivat ja tarkistavat vaalitenteissä, puheissa, haastatteluissa, mainoksissa ja vaaliohjelmissa esitetyt väitteet. Tunnetuimmat ovat University of Pennsylvanian FactCheck.org, St Petersburg Timesin PolitiFact ja Washington Postin The Fact Checker.
Olisiko tässä haastetta ja hyvää oppia suomalaisille yliopistoille ja journalistiikan opiskelijoille tai suurimpien lehtien toimituksille?
Vaikka Yhdysvaltain poliittista kulttuuria ja mediakenttää en tänne toivo, siellä on vielä kunnon journalismin pesäkkeitä, joissa ei keskitytä niinkään gallupeihin tai imagokysymyksiin, vaan oikeasti asiasisältöjen ymmärtämiseen ja lukijakunnan sivistämiseen. Esimerkkinä Wonkblog, jossa talouspolitiikkaan ja verotukseen, terveydenhuoltoon sekä energia- ja ympäristökysymyksiin perehtyneet toimittajat referoivat poliittisen päätöksenteon kannalta oleellisia – tai muuten vaan mielenkiintoisia – tutkimuksia ja analyyseja sekä käyvät läpi ajankohtaisten kysymysten eri näkökulmat. He myös tarkistavat poliitikkojen väitteitä ja arvioivat tutkittuun tietoon perustuen heidän politiikkaehdotuksia ja -ohjelmia.
Kalevi Sorsa -säätiö kantoi oman kortensa kekoon viime eduskuntavaalien alla tilaamalla selvityksen puolueiden veropoliittisten esitysten vaikutuksista tulonjakoon. Ruotsissa on ollut tapana arvioida budjetin sukupuolivaikutukset. VATT puolestaan arvioi viime vuoden valtion talousarvioesityksen tulonjakovaikutuksen hallituksen pyynnöstä. Mutta opposition vaihtoehtobudjetteja ei ole arvioitu VATT:n toimesta. Silloin on vaikea käydä keskustelua siitä mitkä vaihtoehdot ovat ja mikä olisi parasta politiikkaa ja miksi.
Tässä voitaisiin kuitenkin oppia Hollannista, jossa talouspoliittinen tutkimuslaitos ennen vaaleja tekee laajan ja systemaattisen analyysin puolueiden vaaliohjelmien vaikutuksista. Ei olisi pahitteeksi jos puolueet jo ennen vaaleja joutuisivat kertomaan tavoitteidensa lisäksi selkeästi myös miten aikovat ne saavuttaa.
Näen myös mahdollisuuden korottaa suomalaisen poliittisen keskustelun ja päätöksenteon tasoa politiikkaehdotuksien systemaattisemman mallintamisen ja arvioinnin kautta. Esimerkiksi Kelan ja VM:n mikrosimulaatiomalleilla voidaan saada tarkkaa tietoa miten muutokset verotuksessa tai etuuksissa vaikuttavat eri väestönryhmiin. Ne pitäisi saada vähintään eduskuntaryhmien käyttöön, jotka silloin voisivat kehittää vaihtoehtoja tai ainakin tehdä tietoisia valintoja.