Väätäinen-Chimpuku: Koronan hoito pitää ulottaa globaaleihin valta-asetelmiin

”Korona ja siihen liittyvät toimenpiteet nivoutuvat ilmastonmuutoksen, luonnon köyhtymisen ja eriarvoisuuden kriiseihin. Ratkaisut edellyttävät globaalia yhteistyötä ja merkittävää vastuunkantoa länsimailta. Koronakriisin myötä aika siirtymälle kestävän hyvinvoinnin yhteiskuntiin alkaa olla kypsä ja ekologisen jälleenrakentamisen kaltaisille malleille on globaali tarve”, esittää kehitysyhteistyön asiantuntija Senja Väätäinen-Chimpuku.

Sorsa-säätiö julkaisee blogisarjaa, jossa pohditaan miten koronaviruksen aiheuttama kriisi vaikuttaa yhteiskunnan eri osa-alueisiin kestäessään ja ennenkaikkea sitä, miten tästä tullaan pääsemään eteenpäin.

Kirjoittaja Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiö

Koronavirus ei katso lompakon paksuutta vaan tarttuu yhtä lailla niin rikkaaseen kuin köyhään. Silti heikoimmat joutuvat kärsimään eniten. Näin on myös kehittyvien maiden kohdalla. Virus jylläsi pitkään toisiinsa vahvemmin kytkeytyneissä länsimaissa, ja esimerkiksi monissa Afrikan maissa taudin leviäminen on ollut hidasta. Kuitenkin pandemiaan liittyvät liikkumisen ja toiminnan rajoitukset johtavat köyhyydestä ja luonnonkatastrofeista kärsivissä maissa nälkään ja toimeentulon heikentymiseen tavoilla , jotka vauraammissa maissa eivät olisi mahdollisia.

On vaikea tietää, mitä kaikkea pandemian tuottamasta taloudellisesta kriisistä globaalissa etelässä seuraa, mutta ennusteet eivät ole hyvät. Maailman ruokaohjelman (WFP) mukaan esimerkiksi akuutista nälästä kärsivien määrä voi sulkujen takia kaksinkertaistua. Ruokaa ei ole varaa ostaa tai sitä ei saada niille, jotka ruokaa eniten tarvitsevat. Afrikan työväestöstä yli 66% työskentelee epävirallisella sektorilla. Maailman työjärjestön (ILO) arvion mukaan tulonmenetykset näille toimijoille ovat jo nyt massiivisia.

Nyt kun Suomessa ja muualla länsimaissa aletaan hiljalleen purkaa rajoitteita ja etsiä uutta tasapainoa koronaviruksen kanssa, on kestävään elvytykseen laskettava mukaan myös kehittyvät maat. Vaikka lähtökohdat elvytykselle vaihtelevat maiden välillä suuresti, on jälleenrakennuksen ytimessä paljon yhteistä: ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tulee olla ensisijaisia tavoitteita päätöksiä tehtäessä. Nykymaailmassa ei ole mahdollista ratkaista yhtä erillistä kriisiä vaan korona ja siihen liittyvät toimenpiteet nivoutuvat ilmastonmuutoksen, luonnon köyhtymisen ja eriarvoisuuden kriiseihin. Ratkaisut edellyttävät globaalia yhteistyötä ja merkittävää vastuunkantoa länsimailta.

Olen huolissani kysellyt koronatilanteesta ystäviltäni Etelä-Afrikassa, Keniassa, Sambiassa ja Sierra Leonessa. Vaikka olen asunut Sambiassa kuusi vuotta, on vaikea kuvitella, miten tällaista epävarmuuden aikaa eletään siellä, missä luottamus valtioon on vähäinen, kriisien sietokyky olematon ja turvaverkkona toimivat sukulaiset ja naapurit. Vaikka rajoituksien määrä maittain vaihtelee ja osa keskiluokkaisista ystävistäni ja heidän lapsistaan on pystynyt sähkökatkoistakin huolimatta tekemään etätöitä ja koulutehtäviä, yhteistä vastauksissa on ollut pelko siitä, miten rajoituksien tuomat taloudelliset haasteet vaikuttavat yhteiskuntarauhaan. Levottomuudet ovat jo lisääntyneet.

Afrikan rikkaimpiin maihin kuuluvasta Etelä-Afrikasta raportoitu neljän kilometrin jono ihmisten hakiessa ruoka-apua   tai luonnonsuojelualueilla turismin kaikottua tapahtuvat laittomuudet  kuten salametsästys ja metsänvartijoiden murhat kertovat osaltaan haasteista.

 

”Sairaudet, jotka sijaitsevat järjestelmissämme”

On selvää, että useat maat Afrikassa tulevat tarvitsemaan merkittävää apua niin terveydenhuollossa kuin talouden elvyttämisessä. Pandemian aiheuttamien akuuttien oireiden rinnalla olisi kansainvälisessä yhteistyössä ja kriisin ratkaisussa pystyttävä huomioimaan kuitenkin myös tutkija Sarah Cornellin sanoin oireita aiheuttavat ”sairaudet, jotka sijaitsevat järjestelmissämme ”. Kehittyvien maiden kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että humanitaarisen ja kehitysrahoituksen lisääminen tai velkojenkaan mitätöinti eivät yksin riitä, vaan ratkaisut pitää ulottaa rakenteisiin ja valta-asetelmiin, jotka köyhyyttä ja toisaalta pandemian kaltaisia kriisejä aiheuttavat.

Keskinäisriippuvuus, ja moraali, vaativat meitä huomioimaan kehittyvät maat Afrikassa ja muualla yhdenvertaisina toimijoina koronan jälkeisessä maailmassa. Kehitysliikkeen pitkään vaatimat ratkaisut kehittyvien maiden tasa-arvoisesta osallisuudesta maailmankaupan sääntöjen rakentamisessa, vero-oikeudenmukaisuudesta, rahoitusmarkkinoiden verosta tai yrityksien tuotantoketjuihin liittyvän vastuullisuuden lainsäädännöllisestä ohjaamisesta ovat tässäkin yhteydessä päteviä. Niillä on mahdollista ohjata taloutta eriarvoisuuden vähentämiseen ja ekologisesti kestäviin investointeihin. Olennaista on aktiivisesti analysoida länsimaisen kulutuksen ja tuotannon negatiivisia vaikutuksia kehittyvissä maissa ja korjata ne.

Koronaepidemia on saanut monet vauraat maat pohtimaan omavaraisuutta niin energian, ruuan- kuin materiaalintuotannonkin suhteen. Tämä on perusteltu tavoite koronan jälkeisessä ajassa myös Afrikassa, vaikka se tähänastinen kehityksen valossa tuntuukin oudolta. Omavaraisuus edellyttää vahvaa valtiota. Vahvaa ja oikeudenmukaista valtiota taas ei synny, jos kansalaisyhteiskunta on heikko. Useimmissa Afrikan maissa kansalaisyhteiskunnan toimintaa on vähintäänkin rajoitettu ja tämä on merkittävä haaste myös elvytykselle.

Kiinnostavan näkökulman jälleenrakennuksen ja omavaraisuuden tavoitteisiin antaa yli 90 afrikkalaisen intellektuellin huhtikuussa allekirjoittama avoin kirje  afrikkalaisille johtajille. Se kutsuu etsimään koronan jälkeiselle ajalle yhteistä afrikkalaista visiota, joka perustuu ihmisten hyvinvoinnille, ei itsearvoiselle kasvulle ja voiton tuottamiselle. Se pyytää keskitettyä panostusta julkisen terveydenhuollon, tutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan kehittämiseen ja muistuttaa, että Afrikalla on mantereena tarvittavat luonnon ja inhimilliset resurssit rakentaa vaurautta riippumattomana muista, tasa-arvoisesti kaikkia kunnioittaen.

Korona on osoittanut, että isot ja nopeat muutokset ovat mahdollisia. Lisäksi pakollinen hidastuminen on antanut ainakin vauraammissa maissa monille mahdollisuuden pohtia, mikä elämässä on tärkeää. Nyt on tilaisuus katsoa ihmisiä ja luontoa hyväksikäyttävien, kasvuriippuvaisten yhteiskuntajärjestelmiemme taakse. Aika siirtymälle kestävän hyvinvoinnin yhteiskuntiin alkaa olla kypsä ja ekologisen jälleenrakentamisen kaltaisille malleille  on globaali tarve.

Vaikka globaali poliittinen tilanne ei tällä hetkellä näytä lupaavalta yhteistyön ja -vastuun näkökulmasta, korona luo ilmasto- ja ympäristökriisin rinnalla merkittävää yhteiskunnallista muutosta. Totuttuja malleja esimerkiksi markkinoiden ja valtion rooleista on entistä vaikeampi perustella. Sambiasta Suomeen ulottuva vaatimus ottaa ympäristön ihmistoiminnalle asettamat reunaehdot vakavasti ja jakaa hyvinvointia tasaisesti kaikille vahvistuu lähitulevaisuudessa toivottavasti niin, ettei viestiä voi enää ohittaa.

Senja Väätäinen-Chimpuku

Kirjoittaja on järjestöjen kehitysyhteistyön asiantuntija, joka työskentelee tällä hetkellä suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestössä Fingossa arvioinnin asiantuntijana.

Artikkelikuva: Freetown, Sierra Leone/Pamela Arslan