Mikko Majander

Valtiollisia ja yksityisiä bisnesmokia Valcosta Nokiaan

Kun yksityisen sektorin puuhapekoilta menevät bisnekset poskelleen, katastrofien jäljet kaatuvat valtion ja veronmaksajien siivottavaksi. Samaan aikaan yrittämistä hankaloittavien normien purkutalkoiden kanssa kysellään sen perään, miksi viranomaiset eivät ole valvoneet kyseenalaista liiketoimintaa riittävästi.

A-studion Talkissa keskusteltiin viime torstaina (24.9.) muun muassa siitä, miten Suomeen saataisiin työtä. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen esitti – ei kovin yllättävästi –, että valtion kannattaisi nyt satsata suuriin investointihankkeisiin. Työ kun luo porvareidenkin mielestä työtä.

Yrittäjä Kim Väisänen kuittasi siihen – ei kovin yllättävästi: ”aina kun sanot että valtio rupee luomaan työtä, niin mulle tulee ekana mieleen Valco ja sitten Talvivaara”. Studiossa helähti hetken vahingoniloinen nauru.

Legendaarinen Valco näkyy 35 vuotta tarunsa päättymisen jälkeen edelleen kelpaavan ideologiseen taisteluun, joka rajaa valtion roolia elinkeinopolitiikassa. Poliitikkojen näpit paloivat siinä satojen miljoonien markkojen mukana niin, että aikamme bisnesenkelit muistavat sen yhä, vaikka hankkeen hautaamisen hetkellä vasta aloittelivat peruskoulun ala-astetta.

Mutta sopiiko valtion piikkiin Talvivaarakin, joka keräsi pääomansa ensin Lontoon ja sitten Helsingin pörssistä? Solidiumin myöhäisemmät sijoitukset kaivosyhtiöön (noin 15 prosentin omistus) eivät tosin tunnu taloudellisesti kovin nerokkailta, mutta niiden takaa kuultaa toinen logiikka.

Kun yksityisen sektorin puuhapekoilta menevät bisnekset poskelleen, katastrofien jäljet kaatuvat valtion ja veronmaksajien siivottavaksi. Samaan aikaan yrittämistä hankaloittavien normien purkutalkoiden kanssa kysellään sen perään, miksi viranomaiset eivät ole valvoneet kyseenalaista liiketoimintaa riittävästi.

Entä kenen lupakirjat yrittämiseen pitäisi peruuttaa sen vuoksi, että elinkeinoelämämme eliittiä edustavan Olkiluodon kolmas ydinvoimala valmistuu näillä näkymin noin kymmenen vuotta myöhässä. Viivästymisen kokonaishintaa lasketaan useissa miljardeissa, jonka rinnalla Valcon tappiot ovat juomarahoja.

”Valtiolla ei todellakaan ole monopolia talouselämän syvimpiin epäonnistumisiin”, Markku Kuisma ja Pekka Seppänen toteavat hirtehisessä kirjassaan Suomen pahimmat bisnesmokat (Siltala 2015). Yritysjohtajat osaavat heidän mukaansa sotkea asiat ilman poliitikkojen ja virkamiesten apuakin, yhtiöiden omistuspohjasta riippumatta.

Tekijöiden ehdokas kautta aikain pahimman suomalaisen bisnesmokan isäksi on itse Jorma Ollila. Nokia kun osti kultaisina vuosina 2003–2008 markkinoilta omia osakkeitaan 19 miljardin euron edestä ja mitätöi ne. Jälkiviisauden tai tuotekehityksen näkökulmasta rahat kylvettiin taivaan tuuliin, tai paremminkin osakkeensa ajoissa myyneiden taskuun.

Ollilan omaelämäkerrassa Mahdoton menestys (Otava 2013) ei moista pikkuseikkaa mainita lainkaan, ellei se sitten sisälly virkkeeseen: ”Erinomainen kassavirta loi petollista turvallisuudentunnetta, kun katseiden olisi pitänyt olla tulevaisuudessa.” Toisaalla hän on perustellut ostoja amerikkalaisten sijoittajien vaatimuksilla pörssikurssin pönkittämiseksi.

Aikamoinen uhrilahja globaalin kasinokapitalismin alttarille.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter