Valtiontalouden kehysmenettely tarvitsee uudistamista
Kehysmenettely on 1990-luvun alussa käyttöön otettu talouspolitiikan väline, jonka avulla hallitukset asettavat hallituskauden ajaksi katon valtion menoille. Koronakriisi on nostattanut keskustelua menokehyksen jäykkyyksistä. Kalevi Sorsa -säätiön uudessa julkaisussa taloustieteilijät Hannu Tanninen ja Matti Tuomala arvioivat kriittisesti kehysmenettelyn vaikutuksia talouspolitiikkaan. Raportti kysyy: millä tavoin kehysjärjestelmää tulisi uudistaa?
Yliopistonlehtori Hannu Tanninen Itä-Suomen yliopistosta ja Tampereen yliopiston emeritusprofessori Matti Tuomala arvioivat valtiontalouden kehysjärjestelmää Kalevi Sorsa -säätiön uudessa raportissa. ”Onko kehysmenettely finanssipolitiikkaa ohjaava vai kahlitseva väline?” on taloustieteelliseen tutkimukseen nojaava puheenvuoro kehysjärjestelmän uudistamisen puolesta. Kirjoittajien mukaan nykyisenkaltaiset julkisen talouden raamit rajoittavat tarpeettomasti valtion mahdollisuuksia toteuttaa meno- ja veroelvytystä sekä pitkän aikavälin julkisen talouden sopeuttamista.
Valtiontalouden kehysmenettely on ohjannut budjetointia jo 1990-luvun alusta lähtien. Kyseessä on pohjimmiltaan poliittinen sopimus, jolla hallituspuolueet sopivat hallituskauden menoista. Kehysten piiriin kuuluu noin 80 prosenttia valtion menoista. Koronakriisin alussa hallitus luopui menokehyksistä rahoittaakseen kriisitoimia ja talouden elvytystä. EU:n tasolla tehtiin samansuuntaisia ratkaisuja liittyen vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöihin.
Tanninen ja Tuomala näkevät kehysmenettelyn yhtenä heikkoutena sen, että järjestelmä koskee vain menoja. Tulopuolen eli verotuksen sulkeminen kehysjärjestelmän ulkopuolelle on johtanut aiemmissa talouskriiseissä epätarkoituksenmukaisiin politiikkatoimiin. ”Tarvitaan lyhyen ja pidemmän ajan finanssipoliittinen ohjelma, jossa hallitus asettaa finanssipoliittiset tavoitteensa ja jossa meno- ja veropolitiikkaa arvioidaan samanaikaisesti”, raportissa todetaan.
Pääministeri Sanna Marin on nostanut esiin kysymyksen kehysmenettelyn tulevaisuudesta. Hänen mukaansa on kysyttävä, mahdollistaako nykyinen kehysmenettely tarpeelliset pidemmän aikavälin mittavat julkiset investoinnit seuraavan 10–15 vuoden aikana?
Myös raportin mukaan pitkän aikavälin julkisen talouden kestävyydessä tulisikin huomioita kustannusten ohella myös julkisten investointien hyödyt. Tällöin esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan, terveydenhoitoon tai vanhushoitoon käytetyt verovarat eivät näyttäydy vain menoerinä, vaan taakanjakona nykyisten ja tulevien sukupolvien välillä.
LISÄTIETOJA:
Matti Tuomala,
professori (emeritus) ja raportin toinen kirjoittaja,
Tampereen yliopisto,
puh. 050 318 6037,
matti.tuomala@tuni.fi
Mikko Lievonen,
toiminnanjohtaja, Kalevi Sorsa -säätiö,
puh. 050 380 1432,
mikko.lievonen@sorsafoundation.fi