Vammaiset ihmiset ovat kärsineet pandemiasta Länsi-Balkanilla

Kalevi Sorsa -säätiössä haluamme osana demokratiatyötämme tuoda Länsi-Balkanin alueen ääniä mukaan suomalaiseen ja eurooppalaiseen keskusteluun. Toteutimme Demo Finlandille toimeksiantona selvityksen vammaisten ihmisten mahdollisuuksista osallistua puolueiden toimintaan. Tässä artikkelissa Suvad Zahirović, bosnialaisen vammaisjärjestö Lotoksen toiminnanjohtaja, analysoi vammaisten ihmisten asemaa Länsi-Balkanin yhteiskunnissa.

Kirjoittaja Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiö

Vammaiset ihmiset ovat yksi Länsi-Balkanin syrjityimmistä ryhmistä. Koronapandemia on eristänyt vammaiset ihmiset yhä syvemmin yhteiskunnasta ja huomattavasti vaikeuttanut heidän osallistumistaan.

Tilanteen muuttaminen vaatisi korjaavia ja kohdistettuja toimenpiteitä. Pelkkä kansainvälisten standardien mukainen lainsäädäntö ei riitä, jos toimeenpano ontuu.

Vammaisten ihmisten pysyvä aseman paraneminen vaatisi Länsi-Balkanin yhteiskunnilta ennen kaikkea asenneilmapiirin muutosta. Vammaisten ihmisten ja vammaisjärjestöjen äänen tulee kuulua kaikilla yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Uudet poliittiset todellisuudet merkitsivät uusia arvojärjestelmiä

Jugoslavian hajoaminen merkitsi yhden aikakauden ja poliittisen järjestelmän loppua, mikä heijastui myös tapaan lähestyä vammaisuutta ilmiönä. Itsenäisten valtioiden syntyminen merkitsi uusien sosiaalisten suhteiden kehittymistä ja uusien arvojärjestelmien omaksumista. Järjestelmät perustuivat demokraattisiin periaatteisiin ja kaikkien kansalaisten ihmisoikeuksien täysimääräiseen kunnioittamiseen.

Julistetuista arvojärjestelmistä huolimatta, on ilmeistä, että uusi järjestelmä pitää sisällään tasa-arvoisia ja vähemmän tasa-arvoisia ihmisiä. Vammaiset henkilöt ja vammaisjärjestöt ovat pyrkineet nostamaan vammaiskysymykset agendalle käyttämällä uutta kansainvälistä kehystä, joka perustuu YK:n standardisääntöihin mahdollisuuksien yhdenvertaisuudesta.

Sotaveteraanit ja sotien siviiliuhrit

Uudet valtiot suosivat niitä vammaisia, joiden vammaisuus johtui suoraan tai välillisesti sotatoimiin osallistumisesta tai oli seurausta vihollisuuksista. Tämä on mahdollistunut vammaisuuteen perustuvan syrjinnän.

Sotaveteraaneja ja sodan siviiliuhreja tukevat oikeudet ovat monin tavoin suotuisammin määriteltyjä verrattuna muiden vammaisten ihmisten oikeuksiin. Lisäksi näitä edustavat järjestöt saavat huomattavasti enemmän tukea työhönsä.

Länsi-Balkanilla eri puolueet ovat usein käyttäneet sotaveteraaneja ja sotien siviiliuhreja poliittisen vaikuttamisen välineenä varmistaakseen oman poliittisen ylivaltansa.

Hyväntekeväisyyteen ja lääketieteeseen nojaavat lähestymistavat ovat jääneet vallitseviksi tavoiksi määritellä vammaisia ihmisiä koskevaa poliittista päätöksentekoa.

Vammaiset, joiden vamma ei ole suoraan tai välillisesti seurausta sodasta, on ajettu yhteiskunnan marginaaleihin kärsimään syrjäytymisestä ja köyhyydestä, useimmiten perheidensä hoivattavaksi ja tuettavaksi. Myös vammaisjärjestöt ovat pitkälti kokeneet saman kohtalon. Vammaisjärjestöjen tulisi kuitenkin olla vammaisten ihmisten ainoa ja laillinen ääni vammaisia koskevissa päätöksentekoprosesseissa.

Ei merkkejä todellisesta muutoksesta

Kaikki Länsi-Balkanin kuudesta valtiosta ovat ratifioineet YK:n vammaisoikeusjulistuksen. Ratifiointi on johtanut ”uuden termistön” omaksumiseen, joka perustuu oikeuksien julistukseen, syrjimättömyyteen, ja vammaisten henkilöiden täysimääräiseen osallisuuteen. Mikään ei kuitenkaan ole merkittävästi muuttunut Länsi-Balkanin maiden todellisissa asenteissa vammaisia ihmisiä kohtaan.

Päinvastoin kaikenlaista syrjintää esiintyy edelleen. Vammaiset henkilöt kokevat edelleen syrjintää ja ulossuljentaa ja ovat selvästi köyhin väestöryhmä.

Ulossuljenta ja syrjintä kohdistuvat erityisesti vammaisiin naisiin. Heitä syrjitään moninkertaisesti sekä heidän vammaisuutensa että sukupuolen perusteella. Myös kaikenlainen väkivallan riski on vammaisten naisten kohdalla suurempi.

Sosiaaliset instituutiot ovat edelleen haluttomia täyttämään velvollisuuksiaan suojella vammaisten naisten oikeuksia ja ihmisarvoa, sekä varmistaa heidän osallisuutensa yhteisöllisessä elämässä.

Pandemia on ajanut vammaiset henkilöt syvemmälle köyhyyteen

Tässä artikkelissa esiin nostettujen teemojen lisäksi pelko uusien ja vanhojen sosiaalisten ja poliittisten jännitteiden eskaloitumisesta Länsi-Balkanilla aiheuttaa huolta sekä vammaisille että heidän läheisilleen. Koronapandemia muokkasi tiettyjen ryhmien välisiä valtasuhteita ja tarpeita Länsi-Balkanin maissa. Se myös korosti entisestään, miten näissä yhteiskunnissa suhtaudutaan vammaisiin ihmisiin.

Pandemian aikana aiempi ”hiljainen” eristäminen ja ulossuljenta on saanut muodollisen, oikeudellisen kehyksen. Vammaiset ihmiset jatkoivat eristyksissä elämistä. Moni ei myöskään saanut tarvitsemiaan tukipalveluilta. Tästä johtuen suuri joukko vammaisia ihmisiä on joutunut tilanteeseen, jossa heidän oikeutensa elämään on ollut suoraan uhattuna.

Sosiaalinen etäisyys on ajanut vammaiset henkilöt syvemmälle köyhyyteen. Jo ennen pandemiaa vammaiset henkilöt eivät aina päässeet laadukkaan ja inklusiivisen opetuksen piiriin. Siirtyminen sähköisiin toimintatapoihin tietyillä keskeisillä aloilla on edesauttanut heidän syrjäytymistään. Tarpeellisten välineiden puuttuminen, resurssit niiden hankkimiseen sekä apu niiden käyttämiseen, ovat kaikki vaikeuttaneet vammaisten ihmisten osallistumista.

Kansainvälisten ja kansallisten viranomaistahojen keskuudessa on ollut paljon puhetta koronan jälkeisistä toimenpiteistä, joita valtioiden tulisi toteuttaa pandemian haitallisten vaikutusten ja seurausten poistamiseksi. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, vammaiset henkilöt ja heidän järjestönsä on jätetty oman onnensa nojaan.

Vammaisuus on universaali ilmiö

Toivottomuus ei missään tapauksessa ole ainoa vastaus Länsi-Balkanin maiden asenteisiin vammaisia henkilöitä kohtaan.

Vammaisuus on universaali ilmiö, joka koskettaa kaikkia ryhmiä ja yhteiskuntia. Vammaiset henkilöt sekä heidän järjestönsä jatkavat keinojen etsimistä varmistaakseen muutoksen, joka parantaa elämänlaatua, oikeuksia ja takaa ihmisarvon kunnioittamisen 15 %:lle  länsibalkanilaisista.

Sillä vammaisten ihmisten etu on kaikkien yhteiskunnan jäsenten etu.

 

Kirjoittajasta:

Suvad Zahirović työskentelee Lotos-vammaisjärjestön toiminnanjohtajana Tuzlan kaupungissa. Hän on ollut sokea syntymästään asti. Zahirovic valmistui valtiotieteiden tiedekunnasta Belgradin yliopistosta.

Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa sosiaalipoliittisena neuvonantajana Bosnia-Hertsegovinan Federaation varapuheenjohtajan toimistossa sekä ollut yksi maan vammaispolitiikan luomisprosessin päätoimijoista.

 

Kalevi Sorsa -säätiö on tehnyt Länsi-Balkanilla paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa demokratiatyötä  vuodesta 2008 alkaen.  Bosnia-Hetsegovinassa kumppanijärjestönämme toimii Forum of Left Iniative.