Vapautuksen sosiaalidemokratia

Joka tapauksessa sosiaalidemokratian olisi hyvä palauttaa aktiivisesti mieliin, miksi se on ajanut, rakentanut ja puolustanut hyvinvointivaltiota/-yhteiskuntaa, jota suurpiirteisesti pohjoismaiseksi malliksi kutsutaan. Korkealla veroasteella rahoitettua julkista palvelujärjestelmää kun ei ole luotu organisaatioiden itsetarkoitukseksi.

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

Vapautuksen teologia nousi auktoriteetteja haastavalta 1960-luvulta lähtien Latinalaisessa Amerikassa kyseenalaistamaan katolista kirkkoa, joka lohtua ja armoa tarjotessaan piti yllä myös alistussuhteita ja valtahierarkioita.

Vaatimus alhaalta kuului, että pyhäkään organisaatio ei voinut vain valvoa oikeaa oppia ja pönkittää omaa pyhyyttään yhteiskunnan välittömien olosuhteiden edessä. Kuka saattoi sanoa Jumalan tahdoksi, että köyhä ja sorrettu vapautuisi vasta tuonpuolisessa.

Pohjoismaista sosiaalidemokratiaa luonnehditaan toisinaan maallistuneeksi luterilaisuudeksi. Jätän jumaluusoppineiden arvioitavaksi, kuinka osuva vertaus on, puhumattakaan rinnastuksista katoliseen maailmaan.

Joka tapauksessa sosiaalidemokratian olisi hyvä palauttaa aktiivisesti mieliin, miksi se on ajanut, rakentanut ja puolustanut hyvinvointivaltiota/-yhteiskuntaa, jota suurpiirteisesti pohjoismaiseksi malliksi kutsutaan. Korkealla veroasteella rahoitettua julkista palvelujärjestelmää kun ei ole luotu organisaatioiden itsetarkoitukseksi.

Kollektiivisten keinojenkin keskiössä on – tai ainakin tulee olla – yksilö tarpeineen ja toiveineen, jotta jokainen voisi tavoitella kykyjensä ylärajaa, elää täyteen potentiaaliinsa sosiaalisesta ja taloudellisesta taustastaan riippumatta.

Sitä voisi kutsua vaikkapa vapautuksen sosiaalidemokratiaksi.