Tervetuloa Veroareenaan Helsingissä 2.2.2024!
Kalevi Sorsa -säätiö järjestää järjestyksessään toisen Veroareenan Helsingin Oodi-kirjaston Maijansalissa (Töölönlahdenkatu 4, Helsinki) perjantaina 2.2.2024 kello 9.30–16.30. Ennen tilaisuutta on kahvitarjoilu klo 9.00 alkaen. Julkisen liikenteen lakkojen vuoksi tilaisuus myös striimataan.
Lisätieto 26.1. Julkisen liikenteen lakkojen vuoksi Veroareena striimataan. Suosittelemme kuitenkin lämpimästi saapumaan paikan päälle Oodiin, jotta pääsette osallistumaan keskusteluihin. Lakon aikana ajettavista linjoista löytyy tietoa HSL:n sivuilta.
Veroareena on vuosittain järjestettävä verotuksen ajankohtaisia kysymyksiä tarkasteleva foorumi, joka on suunnattu erityisesti talouden ja verotuksen aiheita käsitteleville asiantuntijoille ja tutkijoille sekä päätöksentekoon osallistuville. Tilaisuuteen voi ilmoittautua tällä lomakkeella 31.1.2024 asti. Kutsua ja Veroareenan verkkosivua voi välittää vapaasti eteenpäin.
Vuoden 2024 Veroareenassa tarkastellaan kansainvälisen veropolitiikan tilannetta ja tulevaisuutta europarlamenttivaalien alla. Lisäksi käsitellään verotusta sekä eriarvoisuutta koskevaa uutta tutkimusta. Esitelmien lisäksi ohjelma sisältää muun muassa poliitikkojen debatteja ajankohtaisista aiheista.
Tapahtuman aamupäivän ohjelma on englanniksi ja iltapäivän suomeksi. Tilaisuuden juontaa toimittaja Jari Hanska.
Aamupäivän kansainväliset pääpuhujat ovat University of the Arts Londonin tutkija Rebecca Bramall, EU Tax Observatoryn sekä Saksan taloustutkimuslaitos DIW Berlinin tutkija Sarah Godar ja Euroopan parlamentin verovaliokunnan puheenjohtaja Paul Tang (S&D).
Tang käsittelee puheenvuorossaan muun muassa tulevan europarlamenttikauden veroagendaa. Godar tarkastelee tuoreen EU Tax Observatoryn raportin pohjalta kansainvälistä verovälttelyä ja haitallista verokilpailua. Bramallin aihe on verotusta koskeva yhteiskunnallisen keskustelun muuttuminen.
Tilaisuuden ohjelma:
9.00 Kahvit tarjolla lämpiössä Maijansalin ulkopuolella (Maijansalin vasemmalla puolella)
9.30 Tilaisuuden avaus
9.35 Current state of international tax avoidance and tax competition. Dr Sarah Godar, EU Tax Observatory, DIW Berlin.
10.45 EU tax agenda of the next European Parliament term. MEP Paul Tang (S&D), chair of the European Parliament subcommittee on taxation (FISC), PhD in Economics (University of Amsterdam)
11.30 Communicative and cultural dimensions of taxation. Dr Rebecca Bramall, University of the Arts London
12.15 Lounas (omakustanteinen)
13.15 Tuloerot Suomessa – Mitä tulonjaon huomioiva kansantalouden tilinpito kertoo? Erikoistutkija Toni Juuti, Labore ja Tampereen yliopisto.
13.55 Yhteisöveron vaikutukset tulonjakoon. Tutkija Saska Heino, Kalevi Sorsa -säätiö
14.30 Kahvit (lämpiössä Maijansalin vasemmalla puolella)
15.00 Listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotuksen ongelmat. Saara Hietanen, veroasiantuntija, Finnwatch
15.15–16.25 Verodebatit ja yleisökeskustelu
Debatti 1. Miten osinkoverotusta tulisi uudistaa?
- Saara Hietanen, veroasiantuntija Finnwatch
- Tomi Viitala, veroasiantuntija keskuskauppakamari
Debatti 2. Mitä minimiveron jälkeen? Veropolitiikan tämän hetken isot kysymykset
- Eero Heinäluoma, europarlamentaarikko (SDP)
- Sirpa Pietikäinen, europarlamentaarikko (Kokoomus)
16.25–16.30 Tilaisuuden yhteenveto
Lisätietoja Lauri Finériltä (lauri.finer@sorsafoundation.fi). Tervetuloa!
Veroareenan järjestämiseen on saatu avustusta Palkansaajasäätiöltä ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiöltä.