Verojen korottaminen pilaa kasvun – vai pilaako? 

Miten se ihan oikeasti on? -sarjassa Kalevi Sorsa -säätiön asiantuntijat tarkastelevat julkisessa keskustelussa toistuvia väitteitä ja selvittävät tilastojen ja tutkimusten avulla, pitävätkö ne paikkansa. Verotus herättää tunteita, ja siitä liikkuu kaikenlaisia väitteitä, joita perataan tässä kirjoituksessa. Verotus on paitsi välttämätön osa hyvinvointivaltiota, myös hyödyllistä.

Veronkorotukset haittaavat taloutta ja työllisyyttä – vai haittaavatko?

Korkeampi verotus ei johda matalampaan talouskasvuun tai työllisyyteen. Veronkorotuksilla voi olla haitallisia vaikutuksia, mutta samalla niistä on hyötyä, kun verotuloja käytetään vaikkapa palveluihin ja etuuksiin. Verojen kokonaisvaikutus onkin usein positiivinen. Tästä kertoo se, että niin talous, työllisyys kuin hyvinvointi on vahvinta korkean verotuksen hyvinvointivaltioissa

Verotus vaikuttaa talouteen monin tavoin. Verotus voi esimerkiksi heikentää kannustimia työntekoon ja yrittämiseen. Se voi muutoinkin ohjata talouden toimintaa ei-toivottuun suuntaan, vaikkapa kannustamalla päästöjen lisäämiseen.  

Verotuksen hyödyllisyyttä ei kuitenkaan ole mielekästä arvioida vain tarkastelemalla verotuksen suoria vaikutuksia, sillä verotuksessa on kyse varojen siirtämisestä johonkin toiseen tarkoitukseen. Verotuloja siis käytetään aina johonkin, vaikkapa julkisiin palveluihin tai etuuksiin. Myös näillä päätöksillä on vaikutuksia, jotka tulee ottaa huomioon verotuksen kokonaisvaikutuksia arvioitaessa. Verot voivat olla myös vaihtoehto julkisen talouden vahvistamiselle menoleikkausten sijaan.  

Verotuksen ensisijainen tarkoitus onkin julkisen hallinnon menojen kattaminen. Verotus on työkalu, jolla rahoitetaan muun muassa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja infrastruktuuri, oikeusvaltion instituutiot, sekä tuetaan ihmisiä ja yrityksiä. Verotuksen kokonaistaso tulisi siis määrittää julkisen hallinnon rahoitustarpeiden perusteella. Verotuksella siirretäänkin varoja demokraattisen päätöksenteon piiriin. Kyse on olennaisesti arvovalinnoista eli siitä, mitä yhteiskunnassa pidetään tärkeänä ja mihin halutaan järjestää rahoitus julkisin toimin.

Pelkästään arvoista verotuksessa ei kuitenkaan ole kyse. Jotkin yhteiskunnan toiminnot on tehokkaampaa ja halvempaa järjestää julkisesti verovaroin, jolloin samoilla resursseilla saa enemmän ja parempaa. Vaikkapa julkisesti järjestetystä koulutuksesta, tutkimuksesta, sosiaali- ja terveydenhuollosta, infrastruktuurista, eläkkeistä ja muista sosiaalivakuutuksista on ilmeisiä hyötyjä. Esimerkiksi sosiaaliturva ja julkiset palvelut luovat edellytyksiä riskinotolle ja sille, että useammat voivat osallistua työelämään. 

Joidenkin palvelujen kohdalla on myös kriittistä, että ne järjestetään mahdollisimman riippumattomasti yksityisistä intresseistä. Se onnistuu parhaiten verovaroin, jolloin työtä ohjaa laki ja siitä vastataan viime kädessä kaikille kansalaisille. On varsin laaja yksimielisyys, että esimerkiksi oikeusvaltion instituutioiden toimintaa kannattaa rahoittaa julkisin varoin. Tuskin kukaan esittäisi, että eduskunnan, tuomioistuinten tai turvallisuusviranomaisten toiminta järjestettäisiin yksityisesti. 

Verotuksen vaikutuksia kasvuun ja työllisyyteen on tutkittu paljon (ks. esim. 1, 2, 3, 4, 5). Tulokset eivät ole yksiselitteisiä, sillä näissä tutkimuksissa on tarkasteltu paljon muutakin kuin verotuksen kokonaistason vaikutuksia. Ilmeistä kuitenkin on, että tutkimus tai tilastot eivät anna tukea väitteille siitä, että korkea verotus itsessään olisi haitallista kasvulle. Tämä todetaan myös tuoreessa valtiovarainministeriön virkapuheenvuorossa.  

Myös tilastoista käy suoraan ilmi, ettei korkea verotus ole este vahvalle taloudelle. Esimerkiksi maailman korkeimman verotuksen Tanskassa kasvu on ollut viime vuosikymmenen ajan vahvaa ja työttömyysaste oli elokuussa 2026 vain kolmessa prosentissa.  

Verotuksen hyötyjä kuvastaakin, että kokonaisveroasteella mitattuna verotus on yleisesti korkeinta kehittyneissä korkean hyvinvoinnin, talouden ja työllisyyden maissa (ks. kuvio 1). Tanska ja muut Pohjoismaat ovat tästä hyvä esimerkki. Vastaavasti heikommin kehittyneissä maissa verotus on kaikkein matalinta.

* Tiedot vuodelta 2023. Lähde: OECD Tax Database. 

Sen sijaan verotuksen ja toisaalta julkisten menojen rakenteella on suurempi vaikutus kasvuun. Siis sillä, millä tavoin verotulot kerätään, ja miten ne käytetään. Veronkorotukset voidaan esimerkiksi kohdistaa suurituloisiin, jotka kuluttavat pienemmän osan tuloistaan, jolloin sopeutusten haitallinen vaikutus kysyntään ja talouskasvuun jää pienemmäksi ainakin lyhyellä aikavälillä. Vastaavasti pienituloisiin kohdistuvien leikkausten haitat heijastuvat kysyntään nopeasti.

Edellä viitatuista tutkimuksista kuitenkin ilmenee, että verotuksen rakenteen vaikutuksista kasvuun ja työllisyyteen tiedetään rajallisesti. Vaikutusten tutkiminen on vaikeaa, sillä eri suuntiin vaikuttavien tekijöiden merkitystä on vaikea erottaa toisistaan jopa lyhyellä aikavälillä. Vaikutukset ovat myös riippuvaisia ajasta ja paikasta, sillä yhteiskunnat ovat erilaisia ja myös kansainvälisellä taloustilanteella on merkitystä.

Pitkällä aikavälillä vaikutusten arvioiminen yksiselitteisesti on miltei mahdotonta. Esimerkiksi palkan veronkorotusten suora vaikutus työn tarjontaan saattaa ilmetä varsin pian. Kertyneitä verotuloja voidaan kuitenkin samalla käyttää vaikkapa parempaan peruskouluun, minkä vaikutus talouteen ilmenee vasta vuosikymmenten aikana.

Jotain verojen vaikutuksista kuitenkin tiedetään. Yleisesti ajatellaan, että verotuksen tulisi olla neutraalia eli tasapuolista. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että eri liiketoiminnan aloja verotetaan yhtä paljon, eikä tiettyjä toimialoja tueta veroeduilla – ei ainakaan, jos sille ei ole todella hyvää syytä. Näin päätökset vaikkapa investoinneista tehdään liiketoiminnallisin perustein eikä verotuksen ehdoin.

Tasapuolista verotusta edistävät tiiviit ja laajat veropohjat. Veropohjien tiiviydellä viitataan siihen, että kaikkea tuloa ja toimintaa verotetaan suunnilleen samantasoisesti, jolloin veroja ei voi vältellä verosuunnittelulla tai muuttamalla liiketoiminnan luonnetta. Siksi useimmat tutkijat ja asiantuntijat kannattavat esimerkiksi Suomen listaamattomien osakeyhtiöiden verotuksen uudistamista. Se voisi tuoda niin kasvua kuin verotuloja. 

Vaikka tasapuolinen verotus on yleensä hyvä lähtökohta, aina näin ei ole. Joskus veroilla voidaan ohjata kestävämpään toimintaan. Esimerkiksi tupakka- tai hiiliveroilla voidaan ohjata kestävämpään kulutukseen ja tuotantoon, jolla on ilmeisiä hyötyjä. Veroilla voidaan myös vähentää eriarvoisuutta ja siitä aiheutuvia haittoja, kun maksukykyisimpiin kohdistuvilla veroilla siirretään varoja pienituloisille tai palveluihin (ks. jäljempänä tämä kohta).

Veronalennukset rahoittavat itse itsensä – vai rahoittavatko? 

Joskus väitetään veronalennusten lisäävän niin paljon taloudellista toimeliaisuutta, että siitä syntynyt verotulojen kasvu kattaisi veronalennuksen suoran vaikutuksen. Todellisuudessa veronalennukset eivät rahoita itseään juuri koskaan. Ne voivat olla jopa haitallisia talouskasvulle, kun ne johtavat matalampiin julkisiin menoihin tai veronkorotuksiin toisaalla. 

Veronalennukset eivät yleisesti tuo kasvua, jolloin ne eivät kasvata myöskään verotuloja (ks. tämä kohta edellä). Siitä huolimatta joskus väitetään, että veroilla on niin paljon haitallisia vaikutuksia taloudelliseen toimeliaisuuteen, että verojen alentaminen voisi rahoittaa itsensä. Tätä perustellaan sillä, että veronalennukset lisäisivät esimerkiksi kasvua tai työntekoa, jolloin siitä syntynyt verotulojen kasvu kattaisi veronalennuksesta aiheutuneet suorat verotulojen menetykset. 

Verotuksen vaikutukset käyttäytymiseen ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta niin pieniä, etteivät ne kata kuin murto-osan veronalennuksesta johtuvista verotulojen menetyksistä. Tällainenkaan tarkastelu ei vielä huomioi sitä, että usein saman rahan käyttäminen johonkin muuhun tarkoitukseen olisi tuonut kasvua vielä enemmän. 

Viime aikoina on käyty keskustelua etenkin hallituksen ensi vuodeksi kaavaillun yhteisöveroalen ja tänä vuonna voimaantulleiden tuloveronalennusten kasvuvaikutuksista. Jotkut elinkeinoelämän edunvalvojat ovat jopa väittäneet, että ne voisivat rahoittaa itsensä.  

Tutkijat ovat kuitenkun varsin yksimielisiä, ettei yhteisöveron alentaminen ole tehokas tapa vauhdittaa kasvua. Ainakaan se ei rahoita itseään. Myös valtiovarainministeriö on korjannut viime vuonna kohua herättäneitä vaikutusarvioitaan reilusti alaspäin. 

Myös tuloveronalennusten kasvuvaikutukset jäävät maltillisiksi, eivätkä ne rahoita itseään. Tämä käy ilmi myös valtiovarainministeriön arvioista. Eräiden arvioiden mukaan suurituloisimpiin kohdistuvilla veromuutoksilla voi olla suurempi vaikutus ainakin pitkällä aikavälillä, mutta nämäkin arviot ovat epävarmoja. 

Työn ja yrittämisen verotuksen sijaan kannattaa verottaa haittoja – vai kannattaako?

Haittaveroilla ei voi korvata työn ja yrittämisen veroja. Eri veroja tarvitaan eri asioihin, jolloin ne täydentävät toisiaan. Yrittämisen eli pääomien verot sekä työn verot eli tuloverot ovat välttämättömiä julkisen talouden hoidossa. Haittaveroja ei voi kerätä kovin paljon, sillä haittojen vähentyessä myös niiden verotuotot laskevat. Pääomien ja työn verotuksella myös varmistetaan, että samasta tulosta ja varallisuudesta maksetaan saman verran veroa ja suuremmasta enemmän. Haittaverot kohdistuvat suhteellisesti raskaammin pienituloisiin.  

Haittaveroilla tarkoitetaan niin kutsuttuja valmisteveroja, joilla yritetään ohjata ihmisiä ja yrityksiä kestävämpään kulutukseen sekä tuotantoon. Esimerkiksi päästöihin kohdistuvat verot ovat tärkeä työkalu ilmastonmuutoksen hillinnässä.  

Päästöveroilla pyritään lopettamaan päästöt, jolloin päästövero tekee itsensä tarpeettomaksi. Pidemmän ajan päästä siitä ei siis enää kerry verotuloja ja sen verotulot laskevat jatkuvasti. Siksi tällaisilla haittaveroilla ei voi rahoittaa julkisia menoja pysyvästi.  

Toisaalta esimerkiksi alkoholi- ja tupakkaveroilla ei ole tarkoitus lopettaa haitallista kulutusta kokonaan, eli niillä voidaan kattaa pitempiaikaisesti haitoista aiheutuvia kuluja ja mahdollisesti myös muita julkisia menoja. Silti tällaistenkin haittaverojen tuotot pienenevät ennen pitkää, jos verotuksen tasoa nostetaan. Esimerkiksi tupakkaverot ovat osaltaan olleet syynä tupakoinnin vähenemiseen. Lisäksi alkoholi- ja tupakkaverojen nostot voivat lisätä matkustajatuontia, jolloin verotulojen lasku ei johdu pelkästään kulutuksen vähenemisestä. 

Haittaveroilla ei siis voi kerätä kovin paljon verotuloja. Jos haittaveroja korotetaan ja samanaikaisesti muita veroja nostetaan yhtä paljon, pidemmän ajan kuluessa verotulot laskevat, kun haitallisten tuotteiden kulutus vähenee. Verotulojen laskua kiihdyttää tällöin myös se, että Suomessa valmisteveroja ei ole sidottu hintatasoon alkoholiveroa lukuun ottamatta. Siksi haittaverojen tuotto laskee inflaation mukana. Esimerkiksi arvonlisävero on sidottu tuotteiden hintaan ja ansiotulovero palkkatasoon, jolloin niiden tuotto ei laske samalla tapaa inflaation mukana. 

On myös syytä muistaa, että Suomessa kuluttamisen ja haittojen verotus on jo nyt korkeampaa kuin EU:ssa tai muissa Pohjoismaissa (ks. tämä kohta jäljempänä). Sen sijaan pääomien verotus on Suomessa selvästi alle EU:n keskiarvon. Vastaavasti työn verotus on Suomessa EU:n keskitasoa ja selvästi matalampaa kuin Ruotsissa (ks. kuvio 5). 

Lisäksi verotuksen painopisteen siirto kulutuksen ja haittojen verotukseen kasvattaisi taloudellista eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Tämä johtuu siitä, että haittaverot ja muut kulutusverot ovat luonteeltaan tasaveroja, jotka kohdistuvat suhteessa enemmän pienituloisiin (ks. musta väri kuviossa 2). Tämä johtuu siitä, että he käyttävät suuremman osa tuloistaan kulutukseen. Suurituloisimpiin kohdistuvia pääomien (punainen) ja ansiotulojen veroja (vaaleanharmaa ja harmaa) tarvitaan, jos halutaan, että pienituloisten verotus ei ole suhteessa korkeampaa kuin suurituloisilla. 

Raskaammin pienituloisiin kohdistuvia haittaveroja kutsutaan regressiivisiksi veroiksi. Vastaavasti työhön ja eläkkeisiin kohdistuvat verot ovat progressiivisia eli ne kasvavat palkan ja eläkkeen noustessa. Verotus ei kuitenkaan ole Suomessa kokonaisuutena progressiivista. Tämä johtuu siitä, että huipputuloisilla suuri osa tuloista on pääomatuloja, joita verotetaan kevyemmin kuin keskituloisten saamaa palkkaa tai eläkettä. Pääomatulojen keskittyminen tulohuipulle näkyy kuviossa 2 siinä, että pääomien verot eli pääomatulovero ja yhteisövero muodostavat merkittävän osan veroista vasta suurituloisimmalla prosentilla. Samalla suurituloisimmalla prosentilla verotus on keskimäärin matalampaa kuin heitä vähemmän tienaavilla. 

Kuviossa yhdeksän alinta tulokymmenystä (yli 19-vuotiaat suomalaiset) on tasasuuruisina. Suurituloisin tulokymmenys on jaettu pienempiin osiin, mikä hahmottaa sitä, että verotuksen progressiivisuus poistuu tulokymmenyksen sisällä. Lähde: Riihelä ja Tuomala (Eriarvoisuuden tila Suomessa 2026), Tilastokeskus. 

Kuvio 2 yliarvioi huipputuloisten verotuksen tasoa, sillä suuri osa suurituloisimman prosentin tuloista puuttuu kokonaan Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta. Tämä johtuu siitä, että niissä ei huomioida muun muassa holding-yhtiöihin ja muihin välillisen omistuksen rakenteisiin kertyneitä niin kutsuttuja jakamattomia tuloja. 

Tuore Norjaa ja Ruotsia koskeva tutkimus osoittaa, että siellä suurituloisimmalla promillella jopa yli puolet tuloista kertyy tällaisiin rakenteisiin. Aivan tulohuipulla keskimäärin jopa yli 80 prosenttia tuloista jää pysyvästi nostamatta, jolloin niistä ei makseta pääomatuloveroa. Seurauksena suurituloisimmalla promillella kokonaisveroaste on Norjassa keskimäärin noin 30 prosenttia ja Ruotsissa vain 25 prosenttia. Samaan aikaan keskituloisella veroaste nousee jopa kaksinkertaiseksi.  

Myös Suomessa merkittävä osa huipputuloisten tuloista jää holdingyhtiöihin ja muihin välillisen omistuksen rakenteisiin, sillä myös Suomessa verotus kannustaa siihen. Tämä johtuu siitä, että osinkoverotusta voi lykätä jättämällä voitot jakamatta. Lisäksi tulosta maksettavat verot voi välttää pysyvästi jopa kokonaan, kun omaisuus siirtyy lahjana tai perintönä seuraavalle sukupolvelle tai tuotot realisoidaan ulkomaille muuton jälkeen. Tuoreiden laskelmien mukaan keskimäärin jopa yli 60 prosenttia vuosittaisista yritysten voitoista jätettiin jakamatta yritysten omistajille vuosina 1995–2021. 

Pääomien matalan verotuksen seurauksena varallisuuserot kotitalouksien välillä ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvulta alkaen ja kehitys jatkuu edelleen. Varakkaimman viiden prosentin omaisuus on keskimäärin noin nelinkertaistunut vuosina 1987–2023, kun vähävaraisimmalla puolikkaalla se ei ole kasvanut lainkaan (ks. kuvio 3).

Kuviossa esitetään kotitalouksien nettovarallisuus vuoden 2023 hinnoin. Lähde: Tilastokeskus. 

Varakkaimman kymmenyksen osuus kotitalouksien varallisuudesta on noussut jo yli puoleen (52 %), kun se oli 37 prosenttia vuonna 1987. Vastaavasti vähävaraisimman puolikkaan varallisuusosuus on alle puolittunut 10 prosentista 4 prosenttiin. Ilman suhteellisen matalien pääomien eli ”yrittämisen verojen” korottamista varallisuuden keskittymisen pysäyttäminen ei ole mahdollista.

Pääomien veronalennusten hyödyt valuvat kaikille – vai valuvatko?

Pääomien veronalennukset hyödyttävät ennen muuta harvoja varakkaita ja suurituloisia, joille omistukset keskittyvät. Muiden elintaso sen sijaan yleensä heikkenee, kun heidän osuutensa tuloista kutistuu. Rikkaiden isot veronalennukset eivät myöskään ole tehokas tapa tavoitella kasvua. 

Edellä tuotiin esiin, että pääomat ja niiden verot keskittyvät harvoille suurituloisille ja varakkaille (ks. kuviot 2 ja 3). Silti pääomien verotuksen alentamista ja Suomen nykyistä verraten matalaa pääomien verotusta (ks. tämä kohta jäljempänä) perustellaan usein sillä, että ne hyödyttäisivät myös suurta enemmistöä. 

Pääomien veronalennukset voisivat hyödyttää kaikkia, jos ne lisäisivät kasvua, joka edelleen hyödyttäisi vaikkapa palkkojen nousun kautta muitakin kuin yritysten omistajia. Lisäksi näiden hyötyjen pitäisi olla suurempia kuin veronalennuksista seuraavien haittojen, kun vaikkapa menoja joudutaan leikkaamaan. Edellä tuotiin esiin, että näin ei kuitenkaan tutkimusten valossa ole. Pääomien yleiset veronalennukset eivät siis hyödytä kaikkia vaan pientä varakkaimpien vähemmistöä muiden kustannuksella.

Pääomien veronalennukset ovat myös huono keino, jos halutaan saada kasvu nopeasti käyntiin. Tämä johtuu siitä, että niillä on vain pieni vaikutus kysyntään, sillä rikkaat kuluttavat vain pienen osan lisätuloistaan. Pienituloisiin kohdistuvat menolisäykset tai veronalennukset ovatkin parempi vauhdittaa kasvua.

Pääomien verotusta ei voi korottaa kansainvälisen verokilpailun vuoksi – vai voiko?

Pääomien veroja voidaan korottaa siinä missä muita veroja. Verotuksesta päättäminen on kansallisesti tehtävä arvovalinta. Verokilpailun haittoja torjutaan tehokkaimmin tiivistämällä veropohjaa ja torjumalla aggressiivista verosuunnittelua. Viime vuosina muun muassa globaali suuryritysten 15 prosentin vähimmäisvero on vähentänyt verokilpailua. 

Pääomien matalaa verotusta tai sen alentamista perustellaan usein sillä, että pääomat karkaavat muualle, jos niiden verotus on liian korkeaa. Nykyisin pääomat liikkuvat vapaasti ja sijoittaminen ulkomaille on varsin helppoa. Pääomien verot heikentävät sijoitetun pääoman tuottoa, joten ne voivat joissain tilanteissa ohjata sijoituksia muualle. 

Tosiasiassa pääomien verotus vaikutus yritysten sijoittautumispäätöksiin ja investointien kohdentumiseen on kuitenkin verraten pieni. Pääomien liikkuminen ei oikeastaan edes ole ratkaisevaa sen kannalta, missä tuloja verotetaan. Sen sijaan verotus perustuu siihen, missä yritys fyysisesti toimii ja missä sen omistajat asuvat. 

Kuten edellä tuotiin esiin, tutkimusten mukaan pääomien tuottojen verotus ei vaikuta kovin paljon siihen, mihin yritykset investoivat. Se vaikuttaa siis myös yritysten sijoittautumismaahan verrattain vähän. Esimerkiksi osaavan työvoiman ja raaka-aineiden saatavuus sekä markkinoiden läheisyys ovat ratkaisevia tekijöitä investointipäätöksiä tehtäessä. 

Verotuksen kannalta nimenomaan yrityksen toiminnan sijainti on olennaista, sillä kansainvälisen verotuksen periaatteiden mukaisesti pääomien tuottoja verotetaan yleensä siellä, missä tulot kertyvät. Esimerkiksi yhteisövero peritään lähtökohtaisesti siellä, missä yritys toimii eli, missä sen työntekijät työskentelevät.  

Myös omistajalle kertyviä osinkoja ja muita sijoitustuottoja verotetaan osin tulojen lähdevaltiossa, mutta pääosin siellä, missä yrityksen omistaja asuu. Siksi joskus väitetään, että pääomien verojen korottaminen johtaa siihen, että rikkaat muuttavat joukolla pois maasta. Jotkin maat ovatkin houkutelleet varakkaita yksityishenkilöitä erilaisilla veroeduilla.  oin, sillä hyvin harva ihminen päättää asuinpaikastaan verotuksen perusteella. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että varakkaimpien verotuksen korotusten suurin seuraus on se, että varakkaat maksavat enemmän veroja.  

Muuttoihin liittyvään verojen välttäminen on siis harvinaista. Siihen voidaan lisäksi puuttua esimerkiksi niin kutsutulla arvonnousuverolla. Suomi on länsimaiden joukossa poikkeus, sillä täällä sitä ei ole käytössä. Seurauksena Suomi menettää verotuloja muille maille. 

Yritysten voittoja verotetaan lähtökohtaisesti siellä, missä ne kertyvät. Niitä on kuitenkin mahdollista siirtää matalamman verotuksen verokeitaisiin aggressiivisella verosuunnittelulla. Niitä ovat mahdollistaneet paljon puhutut verokeitaat. Ne loukkaavat muiden maiden verotusoikeutta houkuttelemalla niissä kertyneitä tuloja pois hyvin matalalla verotuksella tai mahdollisuudella piilottaa varoja laittomasti.  

Haitallista verokilpailua harjoittavat veroparatiisit ovatkin ikään kuin muiden maiden tuotoksista eläviä loisia, jotka haittaavat viime kädessä kaikkia. Siksi kansainvälisissä järjestöissä ja tutkijoiden kesken on yksimielisyys, että tällaisesta haitallisesta verokilpailusta pitää päästä eroon (ks. esim. EU, IMF, OECD). 

Tämän vuoksi haitalliseen verokilpailuun ja kansainväliseen verovälttelyyn on puututtu viime vuosikymmenen aikana kaikkialla maailmassa. Vuonna 2017 käynnistynyt OECD:n standardin mukainen automaattinen pankkitilitietojenvaihto on laajentunut jo yli sadan maan välille, ja se tekee varojen rikollisen piilottamisen kotimaan viranomaisilta selvästi hankalammaksi kuin aiemmin. 

Myös haitalliseen verokilpailuun ja monikansallisten yritysten aggressiiviseen verosuunnitteluun on puututtu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Merkittävä muutos on muun muassa globaali 15 prosentin vähimmäisyhteisövero, joka otettiin käyttöön muun muassa EU:ssa vuonna 2024. OECD:n arvion mukaan se voi jopa puolittaa monikansallisten yritysten voitonsiirrosta aiheutuvat veromenetykset. 

Nimenomaan veropohjien tiivistäminen ja verovälttelyn estäminen niin kansallisella lainsäädännöllä kuin kansainvälisin sopimuksin onkin tehokas tapa puuttua verokilpailuun. Merkittävistä edistysaskeleista huolimatta siinä riittää edelleen tehtävää. Kansainvälisillä sopimuksilla voitaisiin esimerkiksi asettaa vähimmäisverotaso myös pääomatuloille, jolloin tuottojen siirtämisestä veroparatiiseihin ei voisi enää hyötyä. Myös edellä mainittu arvonnousuvero hillitsisi veroparatiisitaloutta, kun pääomien tuotot verotettaisiin siellä, missä ne ovat kertyneet. 

Yhtä kaikki. Pääomien verojen korottamisen suurin vaikutus on, että pääomien omistajat maksavat enemmän veroa. Lisäksi pääomaverojen välttely voidaan pitkälti lopettaa kansallisin toimin. Pääomien veroja voidaan siis korottaa, jos halutaan. Sitä voi perustella silläkin, että pääomien verotus on Suomessa suhteellisen kevyttä (ks. jäljempänä tämä kohta). 

Työn verotus on Suomessa korkeaa – vai onko?

Suomessa työn verotus on kokonaisuutena EU:n keskitasoa ja alempaa kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Sen sijaan pääomien verotus on Suomessa matalaa, kun taas kuluttamisen verotus on täällä korkeaa. 

Työn veroihin luokitellaan erilaiset palkkaan ja työtuloon kohdistuvat verot ja veronluonteiset sosiaalivakuutusmaksut. Niihin lasketaan myös eläkkeisiin ja sosiaaliturvaan kohdistuvat tuloverot, sillä nämä etuudet perustuvat usein palkkatuloon.  

Pääomien veroihin luokitellaan pääomien tuottoihin kohdistuvien yhteisöveron ja pääomatuloveron ohella erilaiset omaisuuden arvoon perustuvat verot, kuten perintö- ja lahjavero, kiinteistövero, varallisuusvero ja varainsiirtovero.  

Kulutus- ja tuotantoveroja ovat muun muassa arvonlisävero ja erilaiset tuotteiden ominaisuuksiin perustuvat valmisteverot, kuten alkoholivero ja polttoainevero. Valmisteveroilla pyritään tyypillisesti ohjaamaan kulutusta ja tuotantoa kestävämpään suuntaan (ks. kohta haittaveroista edellä). 

Lähes kaikissa maissa valtaosa veroista kohdistuu työhön. Suomessa työn verotus on lähellä EU:n keskiarvoa niin suhteutettuna BKT:en (ks. kuvio 4) kuin kaikkiin verotuloihin (ks. kuvio 5). Suomessa työhön kohdistuva verotus muodosti 51,0 prosenttia kaikista veroista vuonna 2024, kun EU:n keskiarvo on 51,5 prosenttia. 

Lähde: EU Tax Database. 

BKT:en suhteutettuna työn verotus oli vuonna 2024 Suomessa 21,5 prosenttia, kun EU:n keskiarvo oli 20,3 prosenttia. Muista Pohjoismaista Ruotsi verottaa työtä selvästi raskaimmin. Siellä työn verotus muodosti 57,4 prosenttia verotuloista. Silti toisinaan väitetään, että Ruotsissa työn verotus olisi matalaa. Tämä perustuu kuitenkin valikoivaan laskentaan, jossa unohdetaan Ruotsin korkeat palkasta perittävät työnantajamaksut. Myös Tanskassa työn verotus on Suomea raskaampaa, kun taas Norjassa selvästi EU:n keskitasoa kevyempää.

Lähde: EU Tax Database. 

Pääomien verotus on Suomessa selvästi EU:n keskitasoa matalampaa. Suomessa pääomiin kohdistuva verotus muodosti 17,8 prosenttia kaikista veroista vuonna 2024, kun EU:n keskiarvo oli 21,6 prosenttia (ks. kuvio 6). BKT:en suhteutettuna pääomien verotus oli Suomessa 7,5 prosenttia, kun EU:n keskiarvo oli 8,5 prosenttia (ks. kuvio 4). Tätä selittää muun muassa Suomen verraten matala yhteisövero.  

Lähde: EU Tax Database. 

Muista Pohjoismaista Norja verottaa pääomia selvästi raskaimmin. Siellä pääomien verotus muodostaa 34,3 prosenttia verotuloista. Tätä selittää muun muassa Norjan varallisuusvero sekä korkea yhteisövero, kun muun muassa öljy-yhtiöiden voitoista peritään 78 prosentin veroa. Myös Tanskassa pääomien verotus on Suomea raskaampaa, kun taas Ruotsissa hieman matalampaa. 

Kuluttamisen ja tuotannon verotus on Suomessa selvästi EU:n keskitasoa korkeampaa. Suomessa kuluttamiseen ja tuotantoon kohdistuvat verot muodostivat 31,2 prosenttia kaikista veroista vuonna 2024, kun EU:n keskiarvo oli 26,8 prosenttia (ks. kuvio 7). BKT:en suhteutettuna kuluttamisen ja tuotannon verotus oli Suomessa 13,2 prosenttia, kun EU:n keskiarvo oli 10,6 prosenttia (ks. kuvio 4). Myös muissa Pohjoismaissa kuluttamisen ja tuotannon verotus on selvästi Suomea alempaa. 

Lähde: EU Tax Database. 

Kirjoituksessa on hyödynnetty vuonna 2023 julkaistua kirjoitussarjaa 12 väitettä verotuksesta. 

Miten se ihan oikeasti on? -sarjan aiemmat kirjoitukset voi lukea täältä.

Toiminnanjohtaja
Lauri Finér
lauri.finer@sorsafoundation.fi

Kirjoittaja johtaa säätiötä ja tutkii verotusta koskevia aiheita.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Bluesky