Vietnamin sota – vai Amerikan?
Viet Thanh Nguyenin palkittu esikoisromaani The Sympathizer avaa tuoreita näkökulmia Vietnamiin ja sen sotaisaan historiaan sekä vallankumouksen ytimiin.
Kaikki tietävät Vietnamin sodan. Sen jossa Yhdysvallat joutui lopulta nöyrtymään ja vetäytymään kehitysmaan sissiarmeijan tieltä, vaikka maailmanmahdilla oli käytössään lähes rajattomat resurssit rahaa ja tuhon teknologiaa.
Aikalaiset muistavat tuon ensimmäisen tv-sodan uutiskuvat, ja nuoremmille se on tullut tutuksi ennen muuta elokuvien kautta. Ilmestyskirjojen joukossa on monta vaikuttavaa teosta, asialla alan mestareita Francis Ford Coppolasta Oliver Stoneen ja Stanley Kubrickiin.
Kaikki tuntevat Vietnamin sodan, paitsi vietnamilaiset itse – he kun kutsuvat sitä Amerikan sodaksi. Sitä edelsi Ranskan sota (1946–1954), jota lännessä kutsutaan Indokiinan sodaksi. Jotkut osaavat nimetä vielä Pol Potin punakhmerit kukistaneen intervention Kamputseaan, mutta harva on kuullutkaan Vietnamin lyhyestä Kiinan sodasta 1979.
Eli paljon on verta virrannut niin Punaisessajoessa kuin Mekongissa, ennen kuin Vietnam on päässyt nykyiseen turistiystävälliseen rauhaan. Entisten siirtomaaherrojen ja amerikkalaissotilaiden jälkeläiset voivat tänään kokea itsensä tervetulleiksi kartoittamaan isiensä jalanjälkiä.
Mutta kansainvälisesti leviävissä kulttuurituotteissa ei edelleenkään kuulu vietnamilaisten ääni ja oma kokemus. He ovat sotimisen kohteita, tai sitten eksoottista rekvisiittaa, kuten kuvankaunis Phuong Graham Greenen hienossa Hiljaisessa amerikkalaisessa.
Viime vuonna ilmestynyt The Sympathizer monipuolistaa tältä osin maailmankuvaa. Sen kirjoittaja Viet Thanh Nguyen on syntynyt Vietnamissa, mutta kasvanut Yhdysvalloissa, jossa työskentelee University of Southern Californian professorina.
Palkittu romaani kuljettaa juonta Saigonin sortumisesta/vapautuksesta 1975 vietnamilaisten ekspatriaattien elämään Yhdysvalloissa ja takaisin kotimaan uudelleenkoulutusleirille. Välillä kuvataan kovasti Coppolan Ilmestyskirjaa muistuttavaa elokuvaa Filippiineillä.
Siinä sivussa luodataan historiaa ja politiikkaa pidemmillä ja syvemmillä kaarilla, kulttuuria ja identiteettejä, ihmistä eri suuntaan repiviä lojaliteetteja. Eväät idän ja lännen stereotypioiden ristivalotukseen ovat hyvässä käytössä.
Tarina kulkee traagisen ja koomisen välillä tai välimaastossa. New York Times Book Review näkyy nimenneen vertauskohteeksi Kafkan ja Genet’n. Miksei, mutta ennen kuin päästään vallankumouksen eksistentiaaliseen ytimeen, on sukellettava myös Orwellin maailmaan.