Visionäärinen valtio ja kärsimätön pääoma

Kirjoittaja Antti Alaja Antti Alaja

freedigitalphotos.netLänsimaisen talouspolitiikan konventionaalisen viisauden mukaan valtio ei voi valita voittajia eli tulevaisuuden johtavia yrityksiä, teknologisia innovaatioita ja kasvualoja. Niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin keskustelussa tehdään vastakkainasettelu byrokraattiseen ja joustamattoman valtion ja innovatiivisen yksityisen sektorin ”luovan tuhon” välille. Sussexin yliopiston professorin Mariana Mazzucaton uusi kirja The Entrepreunial State. Debunking Public vs. Private Sector Myths väittää sen sijaan, että valtioilla on aina ollut avainrooli teknologian suurten harppausten kuten internetin tai nanoteknologian taustalla. Apple ja sen edesmennyt johtaja Steve Jobs ovat yksityisen yritteliäisyyden symboleita, mutta tosiasiassa Applekin sovelsi lippulaivatuotteissaan iPhonessa tai iPadissa teknologioita, jotka oli kehitetty valtioiden avustamana. Kalifornian Piilaakso ei syntynyt yksilöiden luovuuden vaan yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön tuloksena, väittää Mazzucato. Etenkin armeijan teknologian kehittämiseen ohjaamat määrärahat ovat olleet Yhdysvalloissa teknologisen kehityksen keskeinen ajuri.

Valtioiden merkitys teknologisten innovaatioiden taustalla liittyy Mazzucaton kirjassa siihen, että epävarman tulevaisuuden luonnehtimassa taloudessa teknologista kehitystä estävien investointien esteeksi muodostuu tyypillisesti yksityisen sektorin ”rohkeuden puute”. Suurien investointien riskit muodostuvat alkuvaiheessa liian suuriksi ja monien keksintöjen tapauksessa yksityinen riskipääoma uskalsi sijoittaa uuteen teknologiaan vasta julkisten rahoituspäätösten jälkeen. Riskialttiit ja pääomaintensiiviset innovaatiot ja teknologiset vallankumoukset vaativat aluksi julkisen sektorin rahoitusta ja kaukonäköisyyttä. Rohkea ja visionäärinen valtio ei syrjäytä yksityisiä investointeja, vaan sen on mahdollista ottaa riskejä joita yksityinen sektori ei uskaltaisi ottaa. Mazzucaton mukaan valtiota ei tarvita ainoastaan ”tökkäämään” kehitystä oikeaan suuntaa, vaan sitä tarvitaan ”työntämään” innovaatioita eteenpäin. Mazzucaton ajattelussa rohkeasta valtiosta yhdistävät keynesiläiset näkemykset epävarmuuden merkityksestä schumpeterilaisiin näkökantoihin luovasta tuhosta ja teknologisesta kehityksestä.

Valtion rooli innovaatioiden edistäjänä korostuu entisestään nykyisen kvartaalikapitalismin aikakaudella.  Mazzucato näkee, että yksityinen riskipääoma hakee pääomaintensiivisiltä aloilta liian korkeita tuottoja liian nopeasti, vaikka alkuvaiheessa sekä tuotantoon että tuotteiden kysyntään liittyy lukemattomia epävarmuustekijöitä. Yhdeksi vastaukseksi kärsimättömän pääoman ongelmaan voidaan nostaa Brasilian ja Kiinan valtiolliset investointi- ja kehityspankit. Esimerkiksi Brasilian valtion kehityspankki pyrkii paitsi vastasykliseen makrotalouspolitiikkaan, mutta myös kanavoimaan rahoitusta projekteihin joihin ei ole tarjolla riittävästi yksityistä kärsivällistä pääomaa. Euroopassakin kannattaisi kääntää katse Brasilian kaltaisten maiden kehityspankkien toimintaan. EKP voisi nykytilanteessa suoraan kanavoida rahoitusta Euroopan investointipankille, jonka kohdistamia investointeja koulutukseen, infrastruktuuriin, energiatehokkuuteen tai uusiutuvaan energiaan ei tarvitsisi laskea mukaan kansalliseen velkaan.

Yksi Mazzucaton kirjan mielenkiintoisimmista luvuista liittyy kysymykseen talouden ekologisen rakennemuutoksen tai vihreän talouden edistämisestä. Mazzucaton mukaan t&k -panostukset esimerkiksi uusiutuvaan energiaan eivät yksinään riitä, ja kärsivällisen pääoman sitouttaminen uusiutuvan energian edistämiseen vaatii aktiivista valtiota ja poliittista tahtoa työntää kehitystä oikeaan suuntaan. Mazzucato näkee Yhdysvalloissa julkisen vallan riittämättömän sitoutumisen uusiutuvan energian edistämiseen keskeisenä syynä sille, miksi Yhdysvallat on jäänyt esimerkiksi tuulivoiman suhteen jälkeen Saksan, Kiinan ja Tanskan kaltaisista maista. Vielä 1970- ja 1980-luvulla Yhdysvallat oli panostanut tuulivoiman edistämiseen liittyvään tutkimukseen. Saksan punavihreän hallituksen vuonna 2000 hyväksymä laki uusiutuvasta energiasta taas johti aurinko- ja tuulivoiman nopeaan kasvuun. Kiina on tullut uusiutuvan energian markkinoille ennen muuta tietoisten poliittisten päätösten seurauksena.

Kirjan loppuluvussa pohditaan, miten julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä innovaatioiden suhteen voitaisiin kehittää siihen suuntaan, etteivät riskit jäisi veronmaksajille ja voitot yksityiselle sektorille. Tästä riskien ja voittojen epäsuhdasta on keskusteltu paljon finanssikriisin yhteydessä (suuria voittoja tekevät pankit ovat liian suuria kaatumaan), mutta Mazzucato näkee sen ongelmana myös reaalitaloudessa. Hyviä innovaatiotalouden työpaikkoja on syntynyt liian vähän. Lääkkeiden kehittämiseen on tarvittu suuria julkisia investointeja, mutta lääkefirmat voivat pyytää lopputuotteista kohtuuttomiakin hintoja. Applen tuotteet perustuvat internetiin, GPS-järjestelmiin tai kosketusnäyttöihin joiden kehittyminen perustui julkisten panostusten heijastusvaikutuksiin, mutta Apple on ollut haluton maksamaan veroja Yhdysvaltoihin.  Mazzucato ehdottaa käytännössä, että julkisen vallan pitäisi saada pieni osuus sen suoraan tukemien teknologisten keksintöjen soveltamisesta, ja nämä varat voitaisiin ohjata innovaatiorahastojen kautta tulevaisuuden innovaatioiden edistämiseen.

Mazzucaton ”yrittäjyysvaltiota” koskevan kirjan viestin voi tiivistää väittämään siitä, että innovaatiot eivät synny yksityisen yritteliäisyyden vaan kollektiivisen prosessin tuloksena, johon osallistuvat erilaiset sidosryhmät (stakeholder) kuten yksityiset yritykset, yliopistotutkijat, lahjakkaat yksilöt ja julkisen vallan instituutiot. Innovaatioiden kehitys hahmotetaan myös kumulatiivisena prosessina: uudet innovaatiot rakentuvat aiemman kehityksen ja osaamisen pohjalle. The Entrepreunial State on tärkeä lisä valtion taloudellista roolia koskevaan kirjallisuuteen, koska se ei pelkistä valtion roolia kokonaiskysynnän kasvusta huolehtimiseen, markkinaepäonnistumisten korjaamiseen tai kasvun edellytyksistä kuten koulutuksesta tai infrastruktuurista huolehtimiseen. Sen sijaan kirjasta on luettavissa näkemys visionäärisestä valtiosta, joka luo ja muokkaa uusia markkinoita, ja jota tarvitaan teknologisen kehityksen ja innovaatioiden edistämiseen.